maanantai 30. huhtikuuta 2012

Rantapalloliigassa rantameininki


Eilen Real Madrid pelasi oman ottelunsa 13.00 Suomen aikaa. Joukkueella oli kiire aurinkoa ottamaan. 3-0 voitossa Cristiano Ronaldo osui kerran.

FC Barcelona tuli pelaamaan suoraan aurinkorannalta 22.30. Kentällä oli useita vaihtopenkillä normaalisti istuvia.

Ottelun alku kertoi missä mennään. Busquets jyrää Rayo Vallecanon pelaajan nurin rankkarialueella, ei tietenkään voitu viheltää. Muutama vastaava vihellys FC Barcelonan suuntaan nähtiin myös. 16. minuutilla pienten otteluiden pelaaja Messi saa laittaa takatolpalta tyhjiin. Hieman myöhemmin Rayon peli romahti lopullisesti. Sanchez keskittää vasemmalta, Rober ohjaa pallon omiin ja törmää tolppaan. Vähän ajan kuluttua kutsui vaihtopenkki loukkaantumisen takia. Tässä vaiheessa kävi selväksi ettei kannata yrittääkään. Tulee turhia loukkaantumisia ja tuomari ratkaisee kuitenkin ottelun FC Barcelonan eduksi. Pienten otteluiden pelaaja syötti kolmannen ja viimeistään nyt olisi kannattanut lopettaa katsominen.

Neljännessä maalissa Puyol tönii Rayon pelaajaa, Pedro saa laittaa tyhjiin. Seuraavaksi kaikki huomasivat miksi katselu olisi kannattanut lopettaa. Thiago puskee hirveällä tuurilla maalin. Vuorossa Alvesin kanssa perseenheilutustanssi. Katsojat etsivät jo raskasta tavaraa jota heittää pellekaksikon päähän. Ja nyt niitä paljon kysyttyjä kehuja. Tilanteen pelastaa FC Barcelonan kapteeni Puyol joka juoksee lopettamaan pelleilyn. Vaihtopenkillä FC Barcelonan potkut saanut ja tuleva valmentaja katsovat häpeissään tapahtunutta. Video tapahtuneesta.

Seuraavana paitsiomaali, jonka syötti pienten otteluiden pelaaja. Pelataan jo lähes lisäaikaa kun pienten otteluiden pelaaja laittaa tyhjiin loppunumerot 0-7. Rantapalloliiga ei taaskaan pettänyt.

Kolmessa kovassa ottelussa FC Barcelona sai tehtyä peräti 3 maalia, joista 2 vajaamiehistä joukkuetta vastaan. Nyt FC Barcelonan reservit tekivät 7, vierasottelussa.

Espanjan liiga on nykyisellään täyttä roskaa. Kaksi hallitsee, muut eivät jaksa edes yrittää.

133 kommenttia:

  1. Jos parsa ja reali pelaisivat kurapalloliigassa, meininki olisi samanlaista. Chelseasi näytti yhtä surkealta kuin Rayo eilen. Vain pahimmat gloryhuntterit juhlivat chelsean tuurilla ja tuomareiden lahjomisella saatua finaalipaikkaa, muut häpeävät edelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Chelsea saavutti voiton ja tasapelin. FC Barcelonalla olisi vaikeuksia säilyä Kurapalloliigassa. Real Madrid pärjäisi selvästi paremmin.

      Poista
    2. Totta! Molemmat jäisivät kuuden parhaan ulkopuolelle, ja keräisivät vieraissa 2-3 voittoa. Kotona paremmin tosin riippuen erotuomareiden kotimaista, kun kuitenkin molemmat ovat pakosti tuomareiden suosikkeja. Kuitenkin tämän päivän Real on enemmän valioliigatasoa.

      Poista
    3. Real Madrid sopii ehdottomasti paremmin Valioliigaan, sitä tarkoitin.

      Poista
    4. No ei ehkä nykyinen Barca pärjäisi, mutta jos Barca olisi valioliigassa niin se olisi ostanut täysin erilaisia pelaajia esim. pääpelaajia ja fyysisempiä pelaajia... Myös filosofia olisi luultavasti erilainen valioliigassa joten ihan turha alkaa vertailemaan sopisiko Espanjan liigan joukkue Englannin liigaan.

      Poista
    5. Kas kun tajusit. Eli nykyinen FC Barcelona ei pärjäisi toisin kuin moni väittää.

      Poista
    6. Ei varmasti pärjäisi eihän niitä voittojakaan englantilais tiimejä vastaan ole kuin 60 % kaikista peleistä ... hahha

      Poista
    7. Noista otteluista 50% pelattiin muualla kuin Englannissa.

      Poista
    8. Mitä sitten? :D

      Poista
    9. Valioliigaa pelataan Englannissa (ja Walesissa).

      Poista
    10. Miten tuokaan vaikuttaa asiaan? :D

      Poista
    11. Etkö muuta keksinyt? :D

      Poista
  2. Kuka on pienten otteluiden pelaaja? lisätietoa tästä?
    FC Barcelona tuli pelaamaan suoraan aurinkorannalta 22.30? Lisätietoa tästä?
    Real pelasi oman ottelunsa 13.00 Suomen aikaa. Joukkueella oli kiire aurinkoa ottamaan. 3-0 voitossa Cristiano Ronaldo osui kerran. Vihjaatko että Penaldo sai vain yhden maalin koska oli kiire aurinkoa ottamaan? lisätietoa tästä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Messi on pienten otteluiden pelaaja.

      Kevät on alkanut ja pelaajilla on muutakin kuin jalkapallo mielessä.

      Poista
    2. Pienten otteluiden pelaaja joka maalannut mm kahteen eri otteseen champions liigan finaalissa ja voittanut enemmän pokaaleja kun kukaan.

      Teksteistäsi purkautuu syvä katkeruus ja viha, toivottavasti joskus pääset masennuksestasi yli ennekuin on liian myöhäistä.

      Poista
    3. Kerran maalannut kun ottelu on jo ratkennut ja toisen kerran kun vastassa oli eläkkeelle siirtyvä maalivahti joka ei saanut mitään kiinni.

      Lisäksi ilman tuomariapuja Messi ei olisi finaaleissa pelannutkaan. Ja joku ManU:n reservitiimi ei Mestarien liigan finaalissa ollut kummoinenkaan vastus, mites se Bilbaokin pisti ManU:n laulukuoroon Euroopan liigan pudotuspeleissä vai miten se meni?

      Poista
    4. silti tää sama jengi taistelee "kivikovan" valjun voitosta.Pidä nyt joku logiikka höpinöissäs.Lisäksi van der sar oli lopettaessaankin huippuluokan veska pidin jopa parempana kuin vastapuolen valdesia.

      Poista
    5. Mutta eihän siitä ole kauaa kun ManU oli ihan paska kun joku Bilbao meni jatkoon. Nyt ManU onkin kova kun FC Barcelona sen voitti.

      Barca-faneilla on vaikeuksia päättää kantaansa.

      Poista
    6. Kuka on sanonut että ManU on paska?

      Poista
    7. Ai kaikki? Jos joku sanoo että ManU on paska niin se ei tarkoita että se on kaikkien mielipide. Jos et sitä tiennyt.

      Poista
    8. Kaikki kyllä. ManU tippui Bilbaolle = ManU on paska.

      Poista
    9. Oletko aivan varma? :D Ja jos ManU on paska niin sittenhän koko Valioliiga on paska sillä he ovat kuitenkin tasapisteissä kärkipaikalla ManC:n kanssa

      Poista
    10. Tuo oli Barca-fanien mielipide, joka tietysti vaihtelee usein asiayhteydestä riippuen.

      Poista
    11. Ai oletko kysynyt kaikilta? Lopetatko koskaan tuota paskanjauhantaa?

      Poista
    12. En ole kysynyt kaikilta, mutta olen nähnyt tarpeeksi kommentteja jotta pystyn muodostamaan yleisen mielipiteen.

      Poista
    13. Ai oletko nähnyt jo kymmenen kommenttia :D Ja se on nykyään yleinen mielipide? :D

      Poista
    14. Barca-faneille riittää vähempikin.

      Poista
  3. Käsittämätöntä miten olet saanut kaikki SEITSEMÄN maalia selitettyä niin että ne olisivat tuurimaaleja tai muuten merkityksettömiä. Joku on joskus sanonut että myös heikommat ottelut on voitettava... Vai onko hän väärässä? Ja vaikka La Ligassa olisi kaikkiaan heikompi taso kuin Valioliigassa niin tarkoittaako se että Barca on huono? Barca on kuitenkin pärjännyt viime vuodet parhaimmin Mestareiden liigassa joka on kovatasoisin liiga maailmassa. Äläkä taas aloita sitä paskaa maksetuista tuomareista ja filmauksista sillä KAIKKI joukkueet filmaavat ja kukaan ei ole pystynyt todistamaan maksettuja tuomareita joten ilman mitään todisteita älä yritäkkään puhua niistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. FC Barcelonahan ei voittanut niitä helppoja otteluita. Tässä vastustaja ei edes yrittänyt.

      Mestarien liigan kovatasoisin liiga maailmassa? Saako nauraa.

      Moni joukkue siellä häviäisi pystyyn Englannin mestaruussarjan joukkueille.

      Poista
    2. Ai mitä helppoja otteluita Barca ei voittanut? Ja mistä päättelet ettei Vallecano edes yrittänyt? Ihan muuten vain tulivat häviämään? Ja jos parhaista sarjoista otetaan parhaat joukkueet niin tottakai siitä tulee kovin liiga.

      Poista
    3. Helppo ottelu ja ottelu jossa vastustaja on valmiiksi hävinnyt ovat eri asioita.

      Parhaista sarjoista parhaat? Kuten vaikka San Marino, Luxemburg, Andorra, Armenia...

      Tosi kovia.

      Poista
    4. Taisit unohtaa Englannin, Italian, Saksan ja Espanjan :D Sinulla on kyllä hyvin valikoiva muisti :D

      Poista
    5. No tuossa oli muutama heikompi. Kokonaisuutena Mestarien liigan taso ei pärjää Valioliigalle mitenkään.

      Poista
    6. Ai niinkö? :D Laskeppa molemmista sarjoista huippujoukkueet ja mieti uudestaan :D

      Poista
    7. Niin että joku Andorran mestari > Valioliigan jumbo, vai?

      Poista
    8. Osaatko lukea? Laske huippujoukkueet :D

      Poista
    9. Laske? Kyse oli siitä että kokonaisuutena Mestarien liigan tasoa heikentävät heittopussit.

      Poista
    10. Heittopussit tippuvat yleensä ensimmäisenä jonka jälkeen kaikki ovat parempia kuin Valioliigan huonoimmat joukkueet.

      Poista
    11. Lisätietoa tästä Andorran mestarista :D Ja noista muistakin :D Milloin ovat viimeksi olleet lohkovaiheessa? Vähän edes faktaa noihin perusteluihin!

      Poista
    12. - Olisiko parempi ottaa heittopussien tilalle Valioliigan huonoimpia?

      - Lohkovaiheessa vai? No huonontaahan se tasoa kun esim Valioliigan viides ei pääse edes yrittämään lohkovaiheeseen jonne pääsee kasa heittopusseja.

      Poista
    13. Et vastannut kysymykseen :D

      Poista
    14. Andorran mestari oli esimerkki heittopussijoukkueesta.

      Poista
    15. No niin onkin mutta miten se liittyy Mestareiden liigaan? Nyt vähän valoja tauluun :D

      Poista
    16. Millä lailla se liittyy Mestareiden liigaan? :D

      Poista
    17. Siten että Andorran mestari voi päästä Mestarien liigaan.

      Poista
    18. Niin voi mutta onko päässyt?

      Poista
    19. On päässyt, myös tällä kaudella.

      Poista
    20. Karsintoja ei lasketa :D Jos et sitä tiennyt :D

      Poista
    21. Koska ne eivät ole itse kisoja :D Onhan Suomikin pelannut monesti mm-kisoissa... Karsinnoissa. Mieti ennen kuin kirjoitat.

      Poista
    22. Nyt ei ole kyse mistään MM-kisoista tmv vaan Mestarien liigasta. Johon karsinnatkin lasketaan.

      Poista
    23. No lukiko lehdissä että HJK pääsi mestarien liigaan?

      Poista
    24. Espanjan, Saksan ja Englannin liiganeloset pääsevät kuulemma Mestarien liigaan vaikka pääsevät vain karsintoihin.

      Poista
    25. Ei :D He pääsevät vain karsintoihin :D Tietenkin on mahdollista että pääsevät karsintojen kautta mutta se on eri asia.

      Poista
    26. Karsinnatkin lasketaan Mestarien liigaan median mukaan.

      Poista
    27. Ei lasketa :D Mestarien liiga alkaa siitä kun lohkot on arvottu ja kaikki pelaa :D

      Poista
    28. Kaikki pelaa? Moni tippui jo ennen sitä.

      Poista
    29. Kaikki jotka ovat päässeet suoraan mukaan.

      Poista
    30. Suoraan mukaan lohkovaiheeseen, osa pääsi suoraan mukaan kolmannelle karsintakierrokselle.

      Poista
    31. :D Ei ole ennen pitänyt edes pikkulapsille selittää etteivät karsinnat kuulu itse kisaan :D Hienoa MV! Ihme miten itse jaksat tuota kiukuttelua...

      Poista
    32. Miten määrittelet "itse kisan" ja "karsinnat" kun kyse on Mestarien liigasta? Mestarien liigan karsintakierrokset ovat Mestarien liigaa siinä missä lohkovaiheen ottelutkin. Btw, lohkovaiheen jälkeen Mestarien liiga ei ole liiga vaan cup.

      Poista
    33. Vittu että olet säälittävä :D

      Poista
  4. Unohdit varmaan mainita että Vallecanolla oli käsivirhe rankkarialueen sisällä josta ei vihelletty rankkaria Barcalle :D Muistit kuitenkin mainita kuinka Vallecanolta vietiin rankkari :D Oletkohan hieman puolueellinen? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vallecanon rankkari vietiin 0-0 tilanteessa. FC Barcelonan oliko 0-4 tilanteessa. Ihan eri asia.

      Poista
    2. Ai millä tavalla? Vaikka Vallecano olisi saanut rankkarin sisään olisi lopputulos ollut 7-1. Ei ihan riitä voittoon.

      Poista
    3. Maalin jälkeen Vallecano olisi puolustanut kovemmin ja pitänyt FC Barcelonan nollilla.

      Poista
    4. Niin tietenkin jos sinä niin toivot :D On ehkä huonoimmat perustelut mitä olen koskaan lukenut :D

      Poista
    5. miksi jos olivat jo valmiiksi hävinneet kuten aiemmin sanoit.

      Poista
    6. - Kyllähän Vallecanon mennessä johtoon puolustaisivat johtoa kovemmin kuin puolustivat kun eivät olleet johdossa.

      - Aina voi hakea yllätystä vaikka olisi valmiiksi hävinnyt. Nyt ei tuomarilla kestänyt kantti ja sitten olivat valmiiksi hävinneet.

      Poista
  5. Tuo Thiagon maalihan oli hieno :D millä perusteella se oli tuuria? Se ei ottanut mistään kimmoketta tms. Ja sitäkään en ymmärrä miten tuomari taas kerran muka ratkaisi ottelun? 7-0, siinä ei voi tuomaria syytellä :D Mutta parasta tuossa jutussa on se että kun et muuta kritisoitavaa keksi niin alat valittaa tuuletuksista :D Kuinka alas voit vielä vajota? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rayolle rankari 0-0 tilanteessa niin olisivat jaksaneet yrittää loppuun saakka.

      Thiagon pusku oli surkea ja pomppasi tuurilla maaliin.

      Myös FC Barcelonan kapteeni valitti tuuletuksesta, samaten katsojat.

      Poista
    2. Miten Thiagon pusku on surkea jos se menee maaliin? Miksi vain sinun mielestä tämä oli tuuria? Eikä Puyol valittanut tuuletuksesta :D Mutta miksi kritisoit jotain tuuletuksia? Eihän se vaikuttanut peliin millään lailla :D Taitaa pikku Messinvihaaja olla vain hieman katkera kun Barca voittikin :D

      Poista
    3. Surkea pusku joka meni maaliin tuuripompun ja huonon maalivahdin avustuksella.

      Puyolhan valitti juuri tuuletuksesta. Tuuletus oli idioottimaista toimintaa pelaajilta. Osoittaa FC Barcelonan pelaajista paljon.

      Poista
    4. Minkä tuuripompun? :D Ai maan kautta? No ehkä Thiago yrittikin sitä :D Ja maalivahti oli menossa toiseen suuntaan eikä ehtinyt reagoida. Ei todellakaan ollut maalivahdin maali. Mihin Puyol on antanut sellaisen lausunnon jossa arvostelee tuuletusta? :D Ja mikäli olet yhtään jalkapalloa seurannut niin tiedät että nuo ovat aika yleisiä tuuletuksia :D Voi tuota katkeruuden määrää :D

      Poista
    5. Sepä se, miksi maalivahti oli menossa toiseen suuntaan?

      Miksi Puyol sitten tuli keskeyttämään kyseisen asian?

      Poista
    6. Maalivahti oli menossa toiseen suuntaan koska pallokin oli menossa sinne ennen puskua :D Ei uskois että sinulle pitää selittää jokainen asia :D Mikä sinua niin harmittaa siinä tuuletuksessa? Antaa pelaajien juhlia jos onnistuu :D

      Poista
  6. Katsoitko varmasti kyseisen ottelun? http://www.youtube.com/watch?v=NDLMcM1wzkY tuolta voit tarkistaa että oliko Pedro paitsiossa. 0.13 näkee miten asiat oikeasti ovat :D Laittoiko Messi viimeisen osuman mielestäsi tyhjiin? Tässä taas huomattiin että aika vähän faktaa sinä kirjoitat tänne :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoinko että Pedro on paitsiossa?

      Tyhjiin pitkälti. Vastustajia ei kiinnostanut, ei edes maalivahtia.

      Poista
    2. Kyllä sanot kuudennen maalin kohdalla että seuraavana paitsiomaali jonka syötti pienten otteluiden pelaaja. Luetko edes omia kirjoituksiasi?

      Poista
    3. Aivan, sanoinko että Pedro oli paitsiossa?

      Poista
    4. Ai sanoit että oli paitsiomaali jossa kukaan ei ollut paitsiossa? :D Ai että nämä sinun tarinat vain paranevat :D:D

      Poista
    5. Katso tarkemmin, siellä oli FC Barcelonan pelaaja paitsioasemassa jolloin tilanne oli paitsio.

      Poista
    6. Ai että nauroin tälle vedet silmissä :D:D No kumpi sitä palloa pelasi? :D Tiedätkö varmasti jalkapallon säännöt :D:D

      Poista
    7. Mahtaa Messinvihaajaa hävettää niin paljon ettei kehtaa vastata :D

      Poista
    8. - Tiedän. Edelleenkään se kumpi pelaa palloa ei ratkaise. Kyllä tuota paitsiosääntöä olen katsellut monta kertaa juuri tämän takia.

      - Kommentteja tulee niin että osa menee ohi. Valitan.

      Poista
    9. Tottakai se ratkaisee :D Hyötyikö hän jotenkin paitsioasemastaan?

      Poista
    10. Ai että oli monta metriä heidän edellään? Ja tuomarikin varmasti huomasi tilanteen mutta tiesi että vain joku Messinvihaaja viheltäisi kyseisestä tilanteesta paitsion :D

      Poista
  7. Chelsea on euroopan pahin kurajalkapallo joukkue, häpeä etttä tommonen roska pääsi finaaliin. Barcassa ei oo mitään vikaa mut silti jaksat jauhaa tämmöstä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Chelski pahin kurajoukkue kun kehitti toimivan taktiikan barcaa vastaan, vai onko tähän jokin muu syy? Taitaa barcan saamattomuus/yksipuolisuus tehdä kipeää?

      Poista
    2. - Niin katkeraa. FC Barcelona tippui finaalista koska oli paska.

      - Ne on nämä Barca-fanit jotka arvostavat vain yhtä pelityyliä.

      Poista
  8. chelsea mitään kehittänyt vaan otti mourinhon/interin taktiikan ja onnistui jopa pelaamaan sillä taktiikalla huonoksi laskettavan pelin mutta kun barca oli tehoton niin helppo mennä jatkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, erinomainen kommentti

      Poista
    2. Ei barca ollut tehoton omasta tahdostaan, vaan chealsea teki siitä tehottoman. Chealsea kehitti tuon taktiikan ja muokkasi sen kymmenelle miehelle vieläpä kesken ottelun. Tuon on semmoinen suoritus josta Guardiola näkee vain päivä unia.

      Poista
    3. fanboi Hah: et vastannut miksi chelski on pahin kurapallojoukkue?

      Poista
    4. Saat lukea sen blogistani pian. Mitä tohon chelsea barca peliin tulee, barcelona availi chelsean puolustusta ihan oman mielensä mukaan, chelsean puolustus oli aivan roskaa, kun chelsea huomas ettei homma toimi, ne vetäytyi täysin omalla rankkarialueelle. Joku suomen nelosdivari joukkuekin pystyisi lyömään barcan menemällä aivan sumppuun, siinä ei enää taitoa tarvita

      Poista
    5. Chelsea ei sitä kehittänyt mutta jos haluat niin sanoa niin sopii minulle koska tuollainen taktiikkaa raiskaa nykyjalkapallon (en sano tätä sen vuoksi että barca hävisi) ja karkottaa ja tuottaa häpeää varmasti chelsean omillekkin faneille ja aivan varmasti omistajalle (joka omien sanojen mukaan ihailee barcan pelityyliä) joka on pistänyt joukkueeseen monta 100m ja silti ei saa niin päteviä kavereita että joukkue voisi voittaa muuten kuin puolustamalla 11/10 miehellä oman rankkarialueen sisällä ja korostan vielä että se puolustus vuoti aika pahasti mutta kuten sanoin aiemmin barca oli surkea viimeistelyssä ja chelsea oli oli parempi sillä ainoalla joka loppujen lopuksi merkitsee eli maaliteko mutta jos tuollaista peliä tulee finaalissakin niin toivon todella että pytty jää muncheniin.

      Poista
    6. Chealsea kehitti sen itsellen sopivaksi, ja tuskimpa se heille itselleen häpeää tuottaa, koska ovat finaalissa. Sinnehän on hankittu päteviä ukkoja. Ukkoja joilla pää kestää ja viimeistely sujuu. Tuskin chealsea tuollaista peliä finaalissa pelaa. Kuten olet varmaan huomannut, oletan että olet seurannut chelskin pelejä ainakin 10 kpl, tiedät, että tuo oli ainoa sumpputus peli kauden aikana.

      Poista
    7. olen nähnyt yli 10 peliä varmaan noin 95% kaikista ja voin sanoa että n.90% peliesityksistä ovat olleet niin huonoja että ei taida bayernin kaatoa chelsea edes unelmoida ilman tuota sumppua ja hyvää onnea ja bayernilta huonoa peliä.
      Mutta toivotaan että olet oikeassa ja peli on avointa vaikka se tarkoittaisikin chelsean 4-0 tappiota.

      Poista
    8. vielä se että chelsea ei kehittänyt vaan korkeintaan muokkasi sen itselleen sopivaksi ja älä edes väitä ettei olisi eroa.

      Poista
    9. Chelski ei ole pelannut ketään suurta valju jengiä vastaan sumppua. Ja tuskin tuo sumppu onnistuu bayerni vastaan, koska heillä on hyvä laita peli. En ymmärrä, että jos olet nähnyt melkein kaikki chelskin peli, niin miten voit olettaa, että finaali on sumputusta. Mikään ei tue tätä oletusta.

      Poista
    10. Paremmin sanottuna, Chelsea toteutti sumpum parhaiten käytännössä barcaa vastaan.

      Joo vedän ton kehityksen pois, tais tulla puhuttua ohi suun. Pahoitteln aikaisempaa väitöstä.

      Poista
    11. Chelsea ei ole pelannut sumppua ketään suurta valju jengiä vastaan. Eikä tuo sumppu toimisi bayernia vastaan, koska nillä on kova laita peli. Jos olet nähnyt lähes kaikki chelsean paleistä miten voit olettaa sen sumputtavan finaalissa. Mikään ei viittaa siihen.

      Poista
    12. Miksi apoel ei sumputtanut realia vastaan, sitten bayernia vastaan ja finaalissa barcaa vastaan, koska apoel on aito ja hieno jalkapallojoukkue niinkuin monet muutkin, sitten löytyy näitä chelsean kaltaisia joilla ei ole munaa pelata kunnolla

      Poista
    13. Koska apoelilla ei riittänyt siihen taito ja realin materiaali ja taktiikka olisi murtanut sumpun. Toisin kuin barcalla. Myöskin chelsealla oli kunnian himoa mennä finaaliin.

      Siinä ei mitään, hieno joukkue apoel on!

      Poista
    14. Kuten sanoin 11 miestä boxiin niin maali on lähes mahdoton tehdä. Chelsean puolustajat eivät edes osanneet tätä kunnolla, ilman mitään peliälyä juoksivat kuin päättömät kanat pallon perässä, se aiheutti rankkarinkin barcalle, kun yllättäen laidalla ei ollut kukaan paitsi drogba joka suuressa älyssään fabregasin

      Poista
  9. Eli suomen nelosdivari joukkue pystyy löymään barcan. Tämä täytyy muistaa jahka puhutaan seuraavaksi maailman parhaasta joukkueesta. Taidat todella olla niin ummikko, että luulet sumpun muodostamisen olevan helppoa. Jotta se vielä pysyisi kasassa tarvitaan todellista henkistä kypsyyttä. Tätä chealsealla oli, toisin kuin maailmaan "parhailla" jolla kuuppa meni nurin tosipaikan edessä.

    Blogistasi sen verran, että joudut aika hyvin perustelemaan puheesi jos meinaat, että se pysyy uskottavana niinkin kauan kuin anti-BFC blogi. Jollakin Manulla on "hiukan" isompi kannattaja kunta suomessa kuin Barcalla. Jos luulet näille kaikille ihmisille pystyvän perustelemaan miksi joukkue on kuraa, niin onnea vaan :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai mistä lähtien tämä blogi on ollut uskottava? :D

      Poista
    2. Barcan kaatoviikko osoitti viimeistään, että alusta lähtien.

      Poista
    3. Sokea kanakin löytää...

      Poista
    4. Ai yksi huono viikko tarkoittaa että Barca on ollut alusta asti huono? Eihän tuossa ole mitään järkeä :D

      Poista
    5. Nyt puhutaan blogin uskottavuudesta...

      Yksi viikko osoitti, että barca ei todellakaan ole kummoinen joukkue ja erityisesti ettei Guardiola ole hyvä valmentaja.

      Kupla on puhjennut, kuin EU talouskriisissä konsanaan.

      Poista
    6. Barca hävisi kerran Realille ja Chelsealle. Barca kuitenkin on voittanut tällä kaudella jo seurajoukkueiden mm kisat ja super cupin sekä pelaa myöhemmin copa del reyn finaalissa. lisäksi Mestarien liigan neljän parhaan joukkoon pääseminenkin on kova saavutus. Miten niin Barca ei ole kummoinen joukkue? Kuinka moni joukkue on voittanut tällä kaudella saman verran pokaaleja?

      Poista
    7. No huh huh barca on voittanut kolme pokaalia kyläkisoissa, onhan hienoa.

      Barca ei ole kummoinen joukkue, koska se pelaa tylsää jalkapalloa, osaa vain yhden taktiikan (joka ei ole kummoinen) ja barcan joukkueeseen on ajautunut lähes kaikki jalkapallomaailman pers reiät.

      Poista
    8. Seurajoukkueiden mm kisat kuulostaakin kyläkisoilta :D supercupissa Barca voitti realin ja myös copassa ovat onnistuneet samaan. Miten niin Barca pelaa tylsää jalkapalloa kun se kuitenkin koko ajan pyrkii hyökkäämään.

      Poista
    9. seurajoukkueiden mm kisat on aika turhake. Kuulosti se miltä tahansa. Super cup on harjoitus pelejä. Espanjan cuppi on kanssa aika täyte kisa, jossa barcakin pelaa jopa kakkos maalivahdilla.

      Se että joukkue pyrkii hyökkäämään ei tee pelistä aina viihdyttävää. Tuo näennäinen pelin hallinta ja lyhyet syötöt ovat oksettavan tylsää.

      Poista
    10. Ai että kaikki kisat jotka Barca voittaa on heikkotasoisia? :D Supercupissa ja Copassa realia vastaan pelit pelattiin ykkösmiehistöllä. Olen aika varma että tässä blogissa haukuttiin Barcaa viime vuoden tappiosta ja nyt kun voittaa niin ne ovat mitättömiä kisoja :D Ja että ihan oksettavan tylsä taktiikka :D Etkö parempaa keksinyt :D

      Poista
  10. Rankkarialue on niin pieni alue ettei siel paljon tilaa ole kun 11 miestä täyttää sen eli siihen pystyy kuka tahansa. Ai unitedista ruvetaan puhumaan, ääh en jaksa vielä, pian julkaisen ensimmäisen kurapallojoukkue profiilin ja se on manusta, toivottavasti tila riittää niille esimerkeille missä tuomarit ovat lahjoittaneet voiton unitedille koska rakastavat unitedia niin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti siellä on yhtä paljon kommentoijia kuin täällä. Toivon myös, että osaat perustella väittämäsi paremmin kuin näissä muutamissa viesteissä. En ole oikeastaan saanut mitään perusteluita ainostaan vastaväitteitä ilman mitään pohjaa.

      Kumma homma, että sitä rankkari aluetta ei pysty kovinkaan moni puolustamaan, vaikka se on niin helppoa.

      Poista
    2. Blogi on juuri avattu 4 tuntia sitten,on normaalia ettei siellä ole vielä kommentoijia luuletko että teen heti juttuja sinne kun harva vielä tietää siitä, ei tääläkään kukaan kommentoinnut heti aluksi eli ei huolta

      Poista
    3. Mikä teitä niin kiihottaa siinä suurseurojen haukkumisessa? Barca, Manu ja monet muutkin ovat todella kovia seuroja ja aina löytyy joku peräkammarin poika joka sanoo että se on tuomareiden avulla saatua menestystä. Onhan se helppo syyttää tuomareita mutta yrittäkää nyt olla edes vähän Messinvihaajaa viisaampia ja myöntäkää että myös vihaamanne seura osaa pelata. Ja Shett miten voit arvostella siitä ettei ole tarpeeksi perusteita? Missään Messinvihaajan väitteessä ei ole mitään järkevää perustelua. Luuletko oikeasti että täällä on niin paljon kommentoijia sen takia että Messinvihaaja muka puhuisi asiaa? Suurin osa kommenteistahan on häntä vastaan eikä mikään ihme.

      Poista
    4. No eipä toi Hah pahemmin perustele omia näkökulmiaan. Chelski euroopan pahin kurapallojoukkue väittämälle ei ole antanut mitään katetta. Senkö takia, että joukkue puolusti hienosti yhden pelin. Enkä muuten ole pyytänyt JÄRKEVIÄ perusteita, pelkät perustelut riittäisivät.

      MV perustelee asiansa uskomattomalla antaumuksella. Sillä ei taida mitään voida, jos sinä et näe niissä järkeä.

      Poista
    5. Hah ei viitsi mitään väittämiään perustella. Tämä chelski pahin kurapallojoukkue juttu, perustuuko se sihen, että se puolusti yhden pelin hienosti. Vai mihin?

      MV perustelee asiansa suurella antaumuksella. Sille ei voi mitään jos et näe siinä mitään järkeä.

      Poista
    6. Hah onkin väärässä niinkuin olet sinä ja Messinvihaajakin. Ja mitä perusteita Messinvihaaja on sanonut mm. sille että tuomarit ratkaisevat ottelut? Ymmärrätkö nyt että Hah ja Messinvihaaja ovat samanlaisia katkeria pikkupoikia jotka kiukuttelevat samasta asiasta niin pitkään ettei kukaan enää jaksa kuunnella heitä. Myönnä että he kirjoittavat täysin samalla tavalla mutta eri asioista.

      Poista
    7. Eli kaikki on väärässä, ja annas arvaan sinä olet oikeassa?

      MV esittää omia näkemyksiään paljon jokaisessa blogi artikkelissaan. Myöskin nämä tuomari jutut hän perustellut omilla mielipiteillään. Enempää en ota kantaa MVn perusteluihin.

      Poista
    8. Minä ja kaikki maailman asiantuntijat. Ja nuo Messinvihaajan mielipiteet/näkemykset ovat niin kaukaa haettuja että kuka tahansa pystyisi haukkumaan mitä tahansa joukkuetta samoilla väitteillä. Niissä ei ole mitään totuuden perää vaan hän yrittää jotenkin selittää kaiken vaikeimman kautta ja keksii virheitä jos niitä ei muuten tule (lue miten Messinvihaaja sanoo että kuudes maali oli paitsiomaali).

      Poista
  11. Shett, luuletko et rupeen perustelemaan yhdessä kommentissa miks chelsea on anti-jalkapallo joukkue . Ja en ole katkera pikkupoika, ja minä en tule lyttämään kaikkea mitä nämä anti-joukkueet tekee, kaikkeen löytyy hyvät perustelut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä jos et aio lytätä kaikkea yhtä puolueellisesti kuin Messinvihaaja mutta nuo ovat täysin turhia kirjoituksia jossa huippujoukkue haukutaan parin pelin perusteella. Tottakai voi arvostella että oliko paras mahdollinen taktiikka yms. Mutta jos jostain seurasta ei pidä se ei tarkoita sitä että se olisi paska joukkue. Messinvihaajahan ei voi tätä ymmärtää mutta minkäs teet, jos on lusikalla annettu niin ei voi kauhalla vaatia :D

      Poista
  12. Jos kerran alotit niin, todellakin luulen.

    VastaaPoista
  13. No nyt voi mennä lukemaan blogistani mikä tekee joukkueesta kurapallojoukkueen. Ehkä shett tajuaa sitten jotain jalkapallosta

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.