FC Barcelona sai jälleen pelata asennevammaista joukkuetta vastaan, jota ei kiinnostanut edes yrittää. Getafen puolustajilla oli kävelyvaihde päällä lähes koko ottelun ajan eikä muutenkaan joukkueen esitys kertonut muusta kuin valmiista alistumisesta tappioon.
FC Barcelonalla oli varaa pistää penkki täyteen ei kenenkään tuntemia junnuja, koska Getafen tiedettiin luovuttaneen jo ennen ottelua.
Maalinteon aloitti Sanchez, jota Getafen puolustajat eivät edes yrittäneet puolustaa tilanteessa. Toisen maalin teki Messi joka sai tulla keskeltä täysin vapaasti laukomaan pallon tyhjiin. Seuraavaksi nähtiin jotain järkyttävää:
FC Barcelona osoittaa Espanjan liigan puolustajien olemattoman tason kun 170 senttiset Sanchez ja Pedro puskevat maalin mieheen.
Getafen esityksestä kertoo olennaisen 0 laukausta kohti maalia ja vain yksi varoitus, sekin tilanteen ollessa 3-0. FC Barcelonan vastustajat voisivat edes yrittää.
Onneksi Messi oli totutun surkea saaden vain yhden maalin heittopussia vastaan, senkin laukauksesta tyhjiin.
Espanjan liiga kaipaa kunnon ravistelua. Tällainen höntsä ei pian kiinnosta edes Barca-faneja.
Mahtavaa objektiivista analyysiä! Kirjoituksesi on taattua MV-laatua; täynnä nerokkaita huomioita ja kiistattomia faktoja!!
VastaaPoistaEsitän lähes aina faktoja, niin nytkin.
PoistaFaktasi perustuvat luuloihin, narsismiin ja mutuiluihin. Ja jos joku esittää faktoja kuittaat ne nippelitiedoksi.NARSISTI TURHAKE!
PoistaNyyh :D
PoistaKyllä mun ainakin kelpaa katsella kun Messi rikkoo ennätyksiä.
VastaaPoista"Messi totutun surkea"
-Loistavan seinäsyöttely + tarkan laukauksen ylänurkkaan maalin lisäksi hän antoi 2 syöttöpistettä, saldo sen kun isonee.
Saanee nähdä miten "Espanjan paras joukkue" pärjää keskiviikkona Atleticoa vastaan, saa nähdä kiinnostaako kotijoukkuettakaan, tosin kyllä mua ainakin kiinnostais jopa niillä kuukauspalkoilla.
Juuri noilla kuukausipalkoilla itseäsikään ei kiinnostaisi.
PoistaAtleticolla jopa parempi puolustus kuin Valencialla ja silti ei Blancosit pystyneet nujertamaan heitä.
PoistaKyllä mun pelikiinnostusta ei ainakaan laskisi 100,000e-200,000e kuukauspalkat niinkuin sinä siinä väität. Päinvastoin, se nostaisi motivaatiota.
Aika monella pelaajalla se laskee motivaatiota. Rahaa tulee eikä tarvitse edes yrittää varsinkin jos on pitkä sopimus taskussa. Moni pelaaja menettää motivaationsa kun saa pitkän ja rahakkaan sopimuksen. Ennen sen saamista on motivaatiota, jotta sen saisi.
Poistaei ne pelaa rahan takia. Noh ehkä ne 35v ei enää välitä, kunhan on rahakas sopimus, mutta kyllä ne nuoret äijjät pelaa ihan "rakkaudesta" peliin. Jo senkin takia että pääsee parempiin joukkueisiin voittamaan pystejä.
PoistaKäsittämätöntä mutuilua sulta taas..
Kyse oli siitä pelaavatko KAIKISSA otteluissa. Jollain Real Madridin pelaajalla ei ole enää paljoa saavutettavaa, pelaaja on jo huippuseurassa.
PoistaJoka "raportti" toistaa totuttua kaavaa:
VastaaPoista- Real voittaa, on yhtä kuin Real on kova joukkue.
- Barca voittaa on yhtä kuin vastustajaa ei kiinnosta/ tuomareilta saatiin apua voittamiseen.
- Ronaldon maali on yhtä kuin huikee yksilösuoritus kun taas
- Messin maali on yhtä kuin silmät kiinni tuurilla sisään veto/ maalivahtia ei kiinnostanut.
Minkäs sille voi kun sama toistuu viikosta toiseen?
PoistaTotutun surkea Messi tehnyt vasta 61 maalia tällä kaudella. Katsotaan, kuka tekee seuraavan kerran saman tempun. Niin joo, nythän on vasta huhtikuu. Cristiano Penaldonkin maaliennätys menee ensi viikonloppuna mitä luultavimmin murskaksi.
VastaaPoistaTuuria? Vastustajien paskuutta? Miksi sitten muut eivät tee vastaavia lukemia, eivät siis lähellekään?
Tuuria ja vastustajien paskuutta.
PoistaMuut eivät tee koska Real Madridissa päävastuu maalinteosta on laiturilla ja muiden joukkueiden kiinnostus ei riitä kaikissa otteluissa. Eikä niissä ole tasokkaita pelaajia, koska Real Madrid ja FC Barcelona ovat vieneet kaikki parhaat itselleen.
Kuitenkin näissä muissa joukkueissa pelaa tällä kaudella sen verran tasokkaita pelaajia, että pystyvät voittamaan mm. Valioliigaa johtavan ManUn 2 kertaa 2 osaisessa cup-pudotuspelissä ihan muutaman viikon sisään. Ehkäpä ne Valioliigan pelaajat ovat sitten vielä surkeampia kuin La Ligan keskikastin/ylemmän keskikastin joukkueiden pelaajat...
PoistaReal Madrid ja FC Barcelona
Poistaaika outo kommentti sultu että barcassa ja realissa on parhaat ja kun vielä otetaan että barca voittaa järjestään realin keskinäisissä niin toisinsanoen myönnät että barcassa pelaavat maailman parhaat pelaajat.
- ManU:a ei kiinnostanut pelata. Valioliigan kakkonen muuten hakkasi hallitsevan mestarin kahden ottelun yhteistuloksella 6-1. Miten tuon selität?
Poista- FC Barcelona saa tuomareilta liikaa apuja. Siinä menee tuo myöntäminen roskiin.
Eikös ne kurapalloliigan joukkueet ole viime aikoina ollu ostoksilla Espanjassa? Silva? Mata?
PoistaJa mitähän pelaajia se Barcelona on ostanu Espanjalaisista joukkueista? 2008 Alves (sevilla) - Villa 2010 (Valencia) - Adriano 2010 (Sevilla) - Keita 2007 (Sevilla) - Pinto 2008 (Celta). No huh huh!! Eihän muille jääny mitään!!
Hienoja häkkejä.
VastaaPoistaEnsimmäisessä sanchez tulee niin nopeesti ettei pakki kerkee mukaan. Kova kuti ja verkko heiluu. Sekin tilanne lähti pallonriistosta, Iniestan hyvästä syötöstä tyhjään tilaan ja Messi siirtää ovelasti pallon eteen päin olkapäällä.
Messin maali oli aika tuttua Messin ja Iniestan syöttelyä, hieno häkki. Samalainen mitä Real leipoo usein.
Pedrolla hyvä pusku, pakki oli maalin ja Pedron välissä ja Pedro selin maaliin. Ei niin kovin vaarallinen tilanne, mutta huikea viimeistely.
Neljäs maali, Sanchez hyppää ennen pakkia ja nousee korkeelle. Ei mitään saumaa enää puolustaa tilannetta.
Muutenkin aika ylivoimainen esitys, ei Getafella ollut mitään jakoa. Xavin maalikin hylättiin, ainakin eilisistä hidastuksista näytti että kävi sisällä kokonaan. Ja Iniesta puikottaa boksissa ukon ja torpataan nurin, ois voinu penaltia antaa. Mutta mitäpä noista, 4-0.
Messin pallon siirto tapahtuu kyllä kin rinnalla eikä olkapäällä mutta yhtä lailla hieno suoritus
PoistaPakki ei edes yrittänyt ehtiä mukaan.
PoistaMessin maalissa oli surkea puolustus. Yhdellä seinäsyötöllä keskeltä tyhjiin, ei noin.
Esitys oli ylivoimainen mutta Getafea ei kiinnostanut edes yrittää. Tuollaisia höntsätiimejä vastaan ei paljoa tarvita kun esitys näyttää ylivoimaiselta.
Toisaalla kaikkien tuomarien "vihaama" ja mv rakastama chelsea sai taas täysin väärin tuomitun pilkun ja pelasti sillä pisteen surkealta fulhamilta nyt jo 3 ottelua putkeen kun tuomarit ovat pelastaneet chelsealle pisteitä/jatkopaikkoja , mutta pitäähän sitä yhtä barca ottelun valitusta kompensoida loputtomiin.
VastaaPoistaMiten tämä liittyy FC Barcelonaan tai Mestarien liigaan?
Poistano et sinäkään aina vain barcasta puhu joten otinpa esille.
PoistaJoo, totta, mutta yleensä pyrin keskittymään FC Barcelonaan liityviin asioihin. Toki Chelsea pelaa FC Barcelonaa vastaan pian Mestarien liigassa.
Poistanäinpä joten ei sitten mitään loooooputontaaaaaa valitusta jos menee joku tuomio väärin suuntaan tai toiseen toivotaan kuitenkin etteivät väärät tuomiot(joita joka pelissä tulee) ole niin isoja että ratkaisevat yhtään mitään.
PoistaTotta kai valitusta tulee jos on aihetta.
PoistaTuo toinen maali tuli upean kuvion päätteeksi. Mutta eihän tämä narsisti turhake siitä mitään kirjoita, kunhan todistelee omaa tyhmyyttään urakalla.
VastaaPoistaPeruskuvio jossa puolustus pelasi huonosti.
PoistaNiin Kurapallon jätkille liian helppoo ettei ne viitti tehdä tollasia maaleja.
PoistaOis se kiva nähdä kun Franck ja lampaat yrittäisivät vastaavaa.
Valitettavasti kurapallon potkijat vaan ei halua tehdä Vastaavanlaisia helppoja maaleja, koska ne KUNNIOITTAA vastustajiaan niin paljon ettei viitti nöyryyttää niitä!
Oikein. Lisäksi Kurapalloliigassa on kovempi taso jolloin vastaava on vaikeampaa.
PoistaJoo on kurapallon taso tällä kaudella nähty! Edelleen samaan kastiin Ranskan, Portugalin ja Hollannin liigojen kanssa!
PoistaMun mielestä toi keskustelu valioliigasta on mennyt täällä aivan perseelleen.
PoistaMv kehuu ylivoimaisesti parhaaksi VÄÄRIN
jotkut muut vertaavat portugalin liigaan VIELÄ ENEMMÄN VÄÄRIN
Siis oikeasti valioliiga on kokonaisuutena niin taloudellisesti ,maailmanlaajuisesti kuin urheilullisestikin kovin liiga,ainoa ongelma on että tämän hetken 3parasta jengiä tulevat muualta joten valioliigan valtti on urheilullisuudessa osittain perinteissä ja voisi jopa sanoa että tasaisuudessa vaikka erot suurten ja pienten välillä ovatkin isot.
Kuitenkin jos 1 liiga pitää nostaa muiden yli noin yleisesti niin valioliiga voittaa minusta kokonaisuutena vaikka siellä eivät välttämättä pelaakkaan aivan maailman absoluuttset huiput eli top5 pelaajat tai top 2joukkueet.
Kyse on pelillisestä tasosta. Fyysisyys, 4-4-2 ja pitkä päähän ei toimi enään.
PoistaMielestäni en kirjoittanut taloudesta tai urheilullisuudesta.
Itse katson kurapalloa ja aina pitänyt, mutta pari viimeistä kautta on näyttänyt laskeevaa trendiä. Pelillinen taso laskenut. Pelaajat filmaa vuosi vuodelta enemmän. Kiukutellaan joka asiasta. Huvittavinta oli kun Wenger kiukutteli rajaheitoista, että ne pitäs poistaa, koska Stokella oli paremmat heittäjät ja Arsenal hävis sen takia tai pelas tasan. Tosin Wenger nyt itkee jo väärän värisistä kengistä.
Tai tapaus Balotelli/Tevez
Ei tuollaista touhua oisi vielä pari vuotta sitten kattottu. Okei historiasta löytyy kyllä ongelma lapsia Gassa, Cantona etc etc, mut niitten touhut oli ihan eri luokassa.
vastaus ei ollut yksin sinulle vaan vastaus yleisesti juttuihin joissa valioliigasta puhutaan kuin mv puhuu la ligasta.
PoistaToki valioliigan taso on laskenut sitä ei voi kieltää mutta siellä on kuitenkin joka vuosi se n.15 niin perinteista seuraa että lähes ottelu kuin ottelu tarjoaa jonkinlaista tunnetta ja intohimoa.
- Juuri näin. Valioliigassa parhaat pelaajat jakautuvat tasaisesti. Jopa entisestä jumbojoukkue Blackburnista moni pelaaja mahtuisi kärkijoukkueisiin. Lisäksi kun joku Tottenham toteaa ettemme myy pelaajaa mistään hinnasta, pelaajaa ei myydä.
PoistaEspanjassa hyvin harva pelaaja kärkikaksikon ulkopuolelta mahtuisi kärkikaksikkoon. Ja jos kärkikaksikko haluaa jonkun pelaajan, se hankkii sen eikä siinä auta mikään. Bilbao ehkä poikkeus, koska he eivät rahalla paljoa tee.
- Aika harva joukkue pelaa 4-4-2 ja pitkä päätyyn. Balotelli ja Tevez-saagoja vastaavia löytyy vaikka FC Barcelonasta.
Messinvihaajalle kuitenkin pakko sen verran vastata että vaikka tässä komppasin sua valioliigan kovuudessa niin pitää muistaa että tämä la ligan ahdinko ei ole pienempien seurojen vika vaan ensinnäkin maa on taloudellisesti kuralla ja toiseksi tv sopparit ovat valioliigaan verrattuna täysin päinvastaiset.
PoistaLa liga saa kuitenkin myös monessa ottelussa esim. sevillan,baskimaan,madridin,barcelonan derbyissä tunteet ja intohimot kattoon ja on mielestäni viihdyttävin sarja seurata mutta kokonaisuutena valioliiga on siis sarja number 1.Mutta tottakai barcan ja real ovat parhaat jengit koska niissä rahaa riittää maksamaan samat palkat kuin valioliigan sheikki/oligarkki seurat maksavat ja koska suurin osa tämän hetken parhaista on latinolaista alkuperää niin toki pelaavat mieluiten espanjassa vaikka poikkeuksia on toki.
Bilbao ehkä poikkeus, koska he eivät rahalla paljoa tee.
Bilbao on kyllä yksi niistä jengeista joille pitää nostaa hattua ja korkealle.
vielä yksi asia piti sanoa eli vieraspeli kannatus kulttuuri on kyllä englannissa jotain käsittämättömän hienoa toki siihen vaikuttavat pienemmät välimatkat mutta silti on uskomatonta että pienemmilläkin seuroilla on se 3000-5000 fania vieraspeleissä.
Poista- Juurikin TV-rahojen jako tekee Espanjan liigasta todella epätasaisen. Ei siinä paljoa voi tehdä kun kaksi joukkuetta kerää enemmän kuin muut yhteensä.
Poistapuhut kerrankin asiaa vaikkakaan tämä ei se ainut syy ole mutta 50% yksistään eroista johtuu yksinomaan tästä.
PoistaEi ainoa syy mutta onhan se hankala kilpailla toisen kanssa jos toinen saa 120 miljoonaa vuodessa enemmän. Sillä ostaa karkeasti 1,5 Cristiano Ronaldoa joka vuosi.
Poistanäinpä onhan se väärin.
PoistaToisaalta englannissa ollaan myös mielestäni vähän väärillä kujilla ainakin ulkomaisista tv-maksuista tulevien rahojen kanssa jotka myös jaetaan vaikka onhan se selvää että varsinkin liverpool ja manu ovat ne jotka sitä rahaa esim.aasiasta tuovat ja tämä juuri on syy miksi valioliigan huiput ovat vähän pudonneet kyydistä (jos ei ole sheikki auttamassa) ja toisaalta sen että pienemmät seurat voivat ostaa oivia pelimiehiä joiden avulla voi tehdä pelit isoille hankalemmaksi kuin esim.espanjassa.
Tähän pitäisi ainakin minusta löytää jokin kultainen keskitie mutta endottomasti se tie olisi vähän lähempänä tuota englannin mallia koska ei kukaan halua että joka liigassa on tulevaisuudessa 1-3 joukkuetta jotka voittavat mestaruuden 19/20.
Yksi syy valioliigan tason heikentymiseen on myös se että suurin osa euroopan ulkopuolisista huippunimistä tulee eteläamerikasta ja toki he mieluummin pelaavat espanjassa tai italiassa kuin kolkossa englannissa jos palkkataso on sama.Toki englannissa palkat ovat kovemmat jos vertaa muiden maiden pieniin seuroihin mutta hain vertailussa eteläamerikkalaisissa lähinnä kärpipään tuntumassa olevien seurojen palkkoja.
Totta, tietyt seurat tuovat enemmän rahaa, mutta pakko sitä on tasaisesti jakaa tai käy kuten Espanjassa.
PoistaEikös Espanjassa ollut jotain verohelpotuksiakin ulkomaalaisille? Tuo on ihan totta että Etelä-amerikasta tulleet pelaavat ennemmin Espanjassa. Jo pelkästään kielen takia.
tasaisesti kyllä.Varsinkin kotimaan tv-tulot mutta kyllä on silti väärin vaikkapa liverpoolia(olen fani vaikuttaa ehkä vähän) kohtaan että joukkue jonka pelejä katsoo yksin aasiassa monta 10m ihmistä saa saman verran sieltä rahaa kuin joku wigan jonka pelejä ei välttämättä edes näytetä.
PoistaIhmeellinen keskustelu kun ollaan samaa mieltä monesta mutta mutta eiköhän tilanne muutu taas kun barca ja chelsea iskevät yhteen cl:ssä :D
vielä:
PoistaEikös Espanjassa ollut jotain verohelpotuksiakin ulkomaalaisille?
en tiedä mutta jos totta niin hyvä pointti.
Eihän Englannin sheikki tai oligarkki -omistuksessa ole mitään pahaa verrattuna La Ligan pankkiomistukseen, kun pankit ovat Välimerellä niin ylivelkaisia.
Poistaolenko niin väittänyt?
PoistaOn jotenkin kiinnostavaa, että kaiken jalkapallon (+laajemmalti koko urheilun) voi nähdä näin yksinkertaisesti. Ei ole enää toistaan parempia pelaajia, valmentajia tai joukkueita. On vain kiinnostuksen puute. Jos joukkue X voitti niin joukkue Y:tä ei kiinnostanut. Seuraavassa ottelussa Y voittaakin, niin silloin X:ää ei taas kiinnostanut. Miksi enää seurata mitään urheilua jos kaikki riippuu vaan kiinnostuksen puutteesta? Eihän tässä enää paremmuudesta ole sitten kyse. Usain Bolt ei ole oikeasti hyvä juoksija, muita ei vain kiinnosta voittaa...Messi teki maalin koska puolustajia ei kiinnostanut....Crosby teki maalin koska vastustajaa ei kiinnostanut...Mayweather voittaa kaikki koska vastustajia ei kiinnosta....
VastaaPoistaEi se ole näin yksinkertaista. On myös monia tekijöitä kuten kuka saa tehdä maalit, jääkiekossa kuka saa pelata ylivoimaa jne. Lisäksi valmentajat.
PoistaJa varsinkin UEFA:n lahjomat tuomarit.
Jaa että nykyään valitaan jo maalintekijätkin etukäteen?
PoistaVoi Vattu! Mahtasko kukaan tietää ketkä on saanu luvan tehdä maalit City - WBA pelissä?
Sitäkin tapahtuu. Esim FC Barcelonan peleissä suurin osa maalipaikoista pyritään pelaamaan Messille.
PoistaMyös se ratkaisee paljon kuka laukoo suorat vapaapotkut ja rangaistuspotkut.
Vai johtusko siitä että Messi osaa hakea paikkaa ja sattuu pelaamaan ns kärkenä? Vapaapotkun antaja määrittyy Barcassa ihan vetopaikan sijainnin suhteen.
PoistaVapaapotkun antaja määrittyy Barcassa ihan vetopaikan sijainnin suhteen
Poistatoi on niin totta.
Realissi ronaldo vetää 95% vapareista(joista on mahdollista tehdä maali) paikasta riippumatta.
Ei oikeestaan. Se on lähes noin, jos vapari on vasemmalta hyvästä paikasta, mutta oikealta Ronaldo vetää vain, jos on lähellä rankkarialuetta. Suurin osa vapareista taitaa tulla Realille vasemmalta ja Roni vetää kaikista vapareista(joista on mahdollista tehdä maali) noin 60-70% .
Poista- Puhuin suorista vapaapotkuista (hyvä mahdollisuus laukoa pallo suoraan maaliin). Termi voi olla väärä.
Poista- Aivan, vasemmalta Ronaldo vetää aina jos on mahdollisuus saada maaliin. Oikealta pääsee kokeilemaan esim Özil tai Marcelo.
Silti hyvistä paikoista vedetyistä vapaapotkuista on hyvä mahdollisuus vetäjällä tehdä maali.
Ja Ronaldo paukuttaa! Komee vapari!
Poista3+1, loistotehot.
PoistaNääh, Atléticoa ei vaan kiinnostanut. Taso oli muutenkin kotijoukkueella sysipaska. Maalivahti imi minkä kerkesi, vaikka nuo laukaukset olisi ottanut molari Suomen vitosdivarissakin.
Poista"Ei se ole näin yksinkertaista. On myös monia tekijöitä kuten kuka saa tehdä maalit, jääkiekossa kuka saa pelata ylivoimaa jne. Lisäksi valmentajat."
PoistaValmentajat? Eli siis Barcelona voittaa matseja koska Guardiola on niin loistava valmentaja ei niinkään pelaajien laadun takia? Vai mitä tarkoitit?
- Atleticoa kiinnosti paljon enemmän kuin Getafea, ovat muuten sarjassa tasapisteissä.
Poista- Ei vaan Messi tekee maaleja koska valmentaja haluaa Messille pelattavan maalipaikat.
" Ei vaan Messi tekee maaleja koska valmentaja haluaa Messille pelattavan maalipaikat."
PoistaMessi tekee maaleja = Barcelona voittaa otteluita / mestaruuksia. Kohtalaisen hyvää valmennusta etten sanoisi?
Ei vaan FC Barcelona voittaa tuomarien avustuksella mestaruuksia.
PoistaVoi pientä MV:a, niitä perusteluja kun tuohon tuomareiden avulla voittamiseen edelleen kaivataan.
PoistaChelseaa vastaan, jälkimmäisessä osaottelussa, ehkä joo, mutta koko otteluparia katsoessa homma ei olekaan kovin selvää. Paria vuotta myöhemmin tapahtuneesta RvP:n puniikista jaksat itkeä vaikka maailman tappiin, vaikka se on täälläkin jo moneen kertaan osoitettu oikeaksi tuomioksi. Kuitenkin Interin (Militon) paitsiomaali, Messiin kohdistunut rike ennen Maiconin maalia ja Bojanin "käsivirheenä" hylätty maali ovat "yllättäen" käsittelemättä blogissasi.
Kitinät chämppärin puolivälierästä AC Milania vastaan ovat vähintään samalla tasolla. Väitit että viheltämättömät rankkarit ensimmäisessä ottelussa olivat 2-2, joten Barca olisi lähtenyt hieman eri lähtökohdista toiseen osaan. Tällöin kovasti hehkuttamasi pelitilannemaalit (1-1) eivät olisi paljoakaan auttaneet Milania. ...ai niin, mutta eihän Messi saa pilkkuja sisään... Milloinko Leo on viimeksi epäonnistunut ja montako herra on laittanut putkeen jo sisään??
Et siis edelleenkään tajua ettei sillä ole mitään väliä oliko RvP:n punainen sääntöjen mukainen vai ei.
PoistaBojan laukoi selvästi sen jälkeen kun tuomari oli viheltänyt pelin poikki. Keltainen Bojanille ajan peluusta olisi ollut täysin oikea. Messiä ei rikottu, Messi yritti filmata vaparia.
Viheltämättömät rankkarit? Ei ollut yhtään selvää aihetta viheltää rankkaria, varsinkin kun katsoo linjaa toisessa ottelussa.
1-1 pelitilannemaaleilla Milan olisi mennyt jatkoon. Messi epäonnistui ainakin Sevillaa vastaan. Silloin olikin paineita. Milan ottelussa ei ollut.
Uskomatonta argumentointia taas asian vierestä.
Poista"Et siis edelleenkään tajua ettei sillä ole mitään väliä oliko RvP:n punainen sääntöjen mukainen vai ei." Täh?! Siis sillähän nimenomaan on väliä. Sääntöjen mukainen tuomio ja asia loppuunkäsitelty. Itse hollantilainen hölmöili tilanteessa.
"Bojan laukoi selvästi sen jälkeen kun tuomari oli viheltänyt pelin poikki. Keltainen Bojanille ajan peluusta olisi ollut täysin oikea. Messiä ei rikottu, Messi yritti filmata vaparia." Ei sanaakaan "käsivirheestä", pallohan tosiaan osui Yayan vatsaan, ja tämän tuomari päätti viheltää käsivirheenä. Väärin perustein hylätty maali, joka olisi vienyt Barcan finaaliin. Lisäksi Militon paitsiomaalista et sanonut mitään. Ymmärrettävää, sillä edes sinä et pysty sitä tuomiota kääntämään oikeaksi.
"Messi epäonnistui ainakin Sevillaa vastaan. Silloin olikin paineita. Milan ottelussa ei ollut." Milan ottelussa ei ollut? Niin olihan tilanne jo niinkin ratkennut, kuin 0-0 ja 1-1 noiden rankkareiden kohdalla. Tiukempia paikkoja nuo olivat kuin Sevillassa missattu. Siinä oli kyse kuitenkin "vain" 2 sarjapisteestä, kun Milania vastaan pelissä oli sieniliigan välieräpaikka.
Eikä ole. Säännöillä ei tuossa tilanteessa ole mitään väliä. Tuomio ei ollut pelissä käytetyn vihellyslinjan eikä yleisesti käytetyn vihellyslinjan mukainen ja siten väärä. Tuomio oli täysin naurettava, eikä siinä ole mitään vastaan sanomista.
PoistaEdelleen tuomari oli viheltänyt pelin poikki eikä maalivahtia enää kiinnostanut torjua. Miten hitossa voit selittää tuollaisesta? Peli poikki, kaikki lopettavat pelaamisen, pallo maaliin, yhyy?
Milan ottelu oli Mestarien liigaa. Siinä Messi tiesi tuomarin auttavan lisääkin jos vetää ohi. Eli ei mitään suuria paineita ollut.
Ellet vieläkään ymmärrä, Barca-fanit valittavat tuosta Levante ottelun Busquetsin käsivirheestä, kuulemma väärä tuomio.
PoistaSääntöjen mukainen, joten logiikallasi täysin oikea tuomi. Miksi Barca-fanit ovat eri mieltä?
Ymmärrä että jalkapallossa ei yleensä vihelletä sääntökirjan mukaan. Ellet tajua, katsele vaikkapa kulmapotkutilanteita, niin ymmärrät.
To be honest, molemmat vedot kyllä meni kyllä veskarin piikkiin.
VastaaPoistaEi Ronaldo yleensä muurin ylitse yritä ampua koska ei ole tarkkuutta säätää korkeutta sopivaksi, sen sijaan ampuu kovan vapaaseen kulmaan jossa veskari pitäis jo venaa
Jos puhut eilisestä matsista, olet väärässä. Ei siinä mikään seinä ole edessä. Veskalla ei ollu paljoo yhtään mahiksii kummassakaan.
PoistaEi ollu moken syitä Ronaldon kaukolaukausmaalit. Laukaus on kova ja kierteetön -> alipainetta pallon taakse -> älyttömiä suunnanmuutoksia = vaikee tietää minne pallo lopulta menee.
PoistaSama ilmiö rikkoi lukuisia pyöreitä savupiippuja tuulen avulla ennen kuin piippuihin tuli kierteet.
Ronaldo oli tunnetun sysipaska, tuurilla silmät kii potkas pallon kahesti maaliin, veskaa ei kiinnostanu torjuu, kiistaton todiste siitä näkyy kun vahti ei haluakkaan liikkua vaparissa. Messin potkuja sentään yritetään torjua siinä tosin onnistumatta.
VastaaPoistaRonaldon maaleissa ei jätetty maalivahdille mahdollisuuksia. Toisin kuin Messin vetäessä jolloin ei kiinnosta torjua.
PoistaJeah, vastustajat katsovat että siellä on Messi vastassa ja toteavat että "ei kannata edes yrittää, se tulee sieltä kuitenkin" Onko se sitten Messin vika että on niin hyvä??
PoistaTrolling just like you are.......
Ei vaan FC Barcelonan vika. Katso vaikka TV-rahojen jakoa ja mieti uusiksi.
PoistaVastustajat säästävät voimiaan tärkeämpiin otteluihin.
Tuo sama "vastustajat säästävät voimiaan tärkeämpiin otteluihin" pitää paikkaansa myös Ronaldon maaleissa.
PoistaKato vaan niitä TV rahoja Real ja Barca saavat joka tapauksessa samanverran.
Miten selität että se on Barcelonan vika sattuuko totuus että siinä on maailman ykkös joukkue?
Vastustajat toteavat ennen peliä "Heh Barcahan on Maailman paras seurajoukkue miksi pitäisi oikeasti yrittää?"
Ja seuraus on se että Messi tekee hat rickin ja peli on ohi.
Espanjan liigassa on 18 joukkuetta Real Madridin ja FC Barcelonan lisäksi.
PoistaFC Barcelona ei ole millään mittarilla maailman ykkösjoukkue, katso vaikka Espanjan liigan sarjataulukkoa ensin alkuun.
Espanjan liigassa vastustajan asemassa minäkin pelaisin höntsäten Real Madridia ja FC Barcelonaa vastaan ja keskittyisin tärkeämpiin otteluihin. Etuna myös se ettei katsojiakaan jaksa loputtomiin innostaa kahden joukkueen jatkuva dominointi.
Olen nyt katsonut sarjataulukon. mitä muita perusteluja väitteesi takana on ?
PoistaSeuraavaksi voit katsoa kuinka paljon tuomariapuja FC Barcelona on saanut Mestarien liigassa. Erityisesti ottelut Chelseaa vastaan 2009,Real Madridia vastaan 2011 ja Arsenalia vastaan 2012.
PoistaOT. Messinvihaaja taisi olla Hollon uusimman blogikirjoituksen innoittaja.
VastaaPoistaMiksipä ei :)
PoistaJa Valencian ihmejoukkue johtaa!
VastaaPoistaJep, täällä viritellään.
PoistaPerkeleen messi. En vihaa barcaa, ainakaan periaatten vuoksi, mutta filmaamista en siedä. Kannatan levantea. ja zaragozaa
PoistaJep, täällä viritellään
Poistaja niin virittelee suuri ja mahtava messikin
Filmauksen juhlaa, ei tästä paljoa muuta kertomista keksi.
PoistaIhanan katkeraa itkua, ei voi muuta sanoa! Messinvihaajan nyyhkytykset ja raivarit tekevät Barcelonan voitoista kaksinverroin nautinnollisempia.
VastaaPoista