sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Aukoton totuus osa 2 - Mestarien liiga ei kiinnosta Englannissa

Aukoton totuus - ilman aukkoja totuus sattuu enemmän

Tämä ei ole uusi asia, mutta moni on saattanut sen unohtaa. Tässä tulee pientä muistin virkistystä todisteiden ohessa.

Mestarien liigaa pidetään Euroopan kovatasoisimpana seurajoukkuekilpailuna jalkapallon osalta. Käytännössä Euroopan kovimmassa jalkapallosarjassa Mestarien liiga ei paljoa arvostusta kerää. Viimeisin osoitus tästä saatiin Chelsean ja Tottenhamin välisen FA Cupin välieräottelun tiimoilta. Ottelu alkaa noin tunnin kuluttua (tekstin julkaisusta).

Mestarien liigan välierässä pelaava Chelsea pyysi ottelun siirtämistä, koska joukkue osallistuu myös Mestarien liigan välieriin ja saa vastaansa FC Barcelonan. Ottelua ei voitu pelata perjantaina, koska vastakkainasettelussa jalkapallon vanhin cup-kilpailu, FA Cup, menee heittämällä arvostuksessa ohi muovisen Mestarien liigan.

Edes aiempi ajankohta sunnuntaina (ottelu alkaa Suomen aikaa kello 20.00) ei onnistunut, koska myös Valioliiga arvostetaan korkeammalle kuin Mestarien liiga (kello 18.00 Suomen aikaa alkoi ottelu Manchester United-Aston Villa).

Näin ollen molemmissa pareissa Valioliiga - Mestarien liiga ja FA Cup - Mestarien liiga häviäjäksi tulee Mestarien liiga. Tämä todistaa aukottomasti ettei Englannissa arvosteta Mestarien liigaa. Kun tämä Euroopan kovimman jalkapallosarjan kotimaassa, se todistaa ettei Mestarien liigaa todellakaan arvosteta siinä määrin kuin media asian yrittää esittää.

92 kommenttia:

  1. Siellä näköjään selitellään jo valmiiksi tulevaa persraiskausta Barcelonan toimesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tarvitse selitellä kun asia on noin selvä.

      Poista
    2. miksi suuret jengit pelaavat sitten fa cupia (finaalia lukuunottamatta (joskus myös silloin)) reserveillä ja puolet avausksen pelaajista on pois?
      oletko ikinä nähnyt vastaavaa mestarien liigassa jos ottelussa on vähänkin panosta?
      on myös eri asia miten englannin liitto ja seurat arvostavat eri kilpailuja.

      Poista
    3. Mestarien liigassa voisi suututtaa UEFA:n, FA Cupissa ei.

      Englannin jalkapalloliitto vs yksittäinen seura, eiköhän jalkapalloliiton kanta ole tärkeämpi.

      Poista
  2. miten tuntuu ettei ketään enää kiinnosta oikeastaa mikää

    VastaaPoista
  3. Messi ei ikinä, ei ikinä, pystyisi samanlaiseen maaliin kuin Drogba Tottenhamia vastaan. Drogba laukoo myös kovempaa vasurillaan kuin Messi omallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan oikein, Drogba pärjää kivikovassa Valioliigassa, Messi jossain Espanjan höntsässä.

      Poista
    2. Oli muuten FA Cupin ottelu.

      Trolololol

      +1 kommentti

      Poista
    3. Ja vastassa oli joukkue Valioliigasta? Jep.

      Poista
    4. Messi pärjääkin timantin kovassa espanjan liigassa ja euro kentillä. Drukpa jossai sumusaarte kentillä jossa vielä pelataan kivikauden taktiikoilla.

      Poista
    5. Espanjan liiga, höntsäsarja suurimmaksi osaksi. Euroopan kentillä Messi pärjää huonosti.

      Poista
    6. Euroopan kentillä Messi pärjää huonosti.

      Miten kukaan voi edes anti blogissa sanoa noin?
      Messi hallitsee euroopankenttiä ja miten tuo näkyy kysyt no sillä että messi voittaa maalikuninkuuden tänä vuonna 3 (vai onko jo neljättä) kertaa putkeen ja joukkuekkin pärjää kohtuu hyvin ja tähän ei käy selitykseksi edes lahjotut tuomarit koska
      sanot vain että messi ei pärjää mikä ei ole totta.

      Poista
    7. Ketään ei kiinnosta 5 maalia jotain höntsäLeverkusenia tai 4 maalia jotain Baaselia vastaan (tässä en viittaa Messiin).

      Messin maaleista suurin osa tulee heikkoja vastustajia vastaan. Esim tällä kaudella Messi on pelannut 4 ottelua Milania vastaan Mestarien liigassa. Saldona 3 maalia, kaikki rankkareista. Melkoista pärjäämistä. 4 ottelua ja 0 pelitilanne maalia.

      Sinun vuorosi.

      Poista
  4. Messi voittaa MM-kisat, on todiste siitä ettei ketään kiinnosta muovinen World- kuppi :) niinkö?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. World cupin kiinnostus on vähentynyt koko ajan.

      Poista
    2. Hyvin pohjustit tuolla selityksellä sitä hetkee kun Messi viimein sen cupin voittaa. Sitte ei tarvii viisaan sanoa kuin että Wold cupin kiinnostus on laskenut samalle tasolle suomi-cupin kanssa. Joten ei merkitystä. Pele sentään voitti WC:n sillonkun kaikkia vielä kiinnosti :)

      Poista
  5. eli valioliiga on ainoa merkittavä liiga ja fa cup cupi joka on järkeä voittaa koska muut on turhaa höntsää?
    Miks valioliigan arvostus laskee sit koko ajan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no sen takia ettei sen joukkueet pärjää muille eurooppalaisille

      Poista
    2. ainiin, eihän englantiaisia "kiinnosta" edes yrittää =D

      Poista
    3. Ketään ei edelleenkään kiinnosta joku Euroopan liiga josta saatavat palkintorahat ovat mitättömät. Paikka Mestarien liigan lohkovaiheeseen tuottaa yhtä paljon rahaa kuin Euroopan liigan voitto. Euroopan liigan voittajat eivät juurikaan ole pelanneet Mestarien liigassa seuraavalla kaudella (Sevilla, Atletico Madrid jne).

      Poista
    4. Nyt ei puhuttu Eurooppa Liigasta vaan siitä miksi Englannin ykkösjoukkueet tippuivat Mestareien Liigasta..

      Poista
    5. Ja jotain perusteltua tietoa tästä..?

      Poista
    6. Aukoton totuus osa 3 vastaa asiaan. Espanjan näkökulmasta siis.

      Poista
  6. Haters Gonna Hate ja se ei vaan muutu =)

    VastaaPoista
  7. Aukoton totuus (se oikea):
    Chelsea on se oikea tuomarien lellikki

    4 ottelu putkeen jossa chelsea voitti (tai sai avustusta) tuomarien ansiosta.Eli eilen viimeisimpänä juan matan VOITTOmaali tai siis eihän se oikeesti ollu maali kun pallonhan pitää käydä maalissa ainakin minun mielestäni.
    En sano että ratkesi tuohon (olihan tulos 5-1) mutta peli olisi varmasti ollut toisenlainen jos "maalia" ei olisi hyväksytty.
    Toivottavasti cl:välierää ei tuomari ratkaise suuntaan tai toiseen vaan parempi (lue barca) voittaa.

    ja vielä itse aiheesta

    Englannin jalkapalloliitto vs yksittäinen seura, eiköhän jalkapalloliiton kanta ole tärkeämpi.

    voipi olla näin mutta täällä on nimenomaan ollut puhe siitä että englantilaiset jengit eivät pärjää koska eivät satsaa ja tässähän nimenomaan nähdään se että olisivat valmiita siirtämään höntsäcupia (sori ei se oo höntsä mun mielestä mutta suurien seurojen mielestä kyllä) että voisivat valmistautua tärkeimpään eli cl:lään ja tottakai liitto haluaa että omat kilpailut ovat etusijalla se mitä seurat ajattelevat on ollut tällä foorumilla puheenaiheena ja chelsean kanta on ainakin selvä eli CL.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten tämä tuomarien suosikki Englannissa liittyy siihen mitä tapahtuu Mestarien liigassa?

      Chelsea halusi näin, koska kyseessä oli FA Cupin ottelu eikä Valioliigamatsi. Pistäisikö Chelsea Valioliigan Mestarien liigan edelle on näkemättä tämän kauden osalta.

      Poista
    2. Veikkaan että pistäisi tai ainakin omistaja pistäisi ja uskoisin myös pelaajien koska chelsian "papoilla" on jo pari liigamestaruutta ja on ollut jo muorinhon ajoista lähtien selvää että se mitä chelsea haluaa (abramovithsin johdolla) on cl:pytty.

      Ei suoranaisesti liity mutta huomioin tässä sen että barca ei ole ainoa joukkue joka satunnaisesti hyötyy tuomarista vaan käytännössä kaikille suurille tulee kaudessa 3-5 peliä jonka voittavat osittain tuomarivirheiden takia.

      Poista
    3. Ihmeellisesti Euroopassa FC Barcelona hyötyy aina tiukassa paikassa. Ja muutenkin.

      Poista
    4. Turhaahan tätä on varmasti sanoa ja en odotakkaan että myönnät sitä koska ei anti-blogeissa kuulukkaan,mutta ihmisen mieli vaistomaisesti muistaa ne kerrat urheilussa jolloin joko "omat" kärsivät tai vihollinen (sinun tapauksessa barca) saa aiheetonta hyötyä inhimillisen ihmisen tässä tapauksessa tuomarin kautta.Ne harvat jotka seuraavat lajia täysin puolueettomasti (joihin sinä tai minä emme kuulu) voivat todeta että niitä "tuomarimokia" sattuu joka joukkueelle suuntaan ja toiseen.
      Esimerkkinä käytän pokeria koska sitä harrastan oletan että sinäkin osaat edes käsien arvon niin jos sinulla on KK ja kaverilla AA ja voitat niin et muista sitä enään kuukauden päästä mutta jos sinulla on AA ja kaverilla KK ja häviät niin sadattelet sitä vielä viikkoja.Oli ehhä huono esimerkki liittyen jalkapalloon ja tuomarointiin mutta antaa kuvaa ihmismielestä.
      Sanonpa tähän loppuun vielä mitä kirjoitin hollon uusimpaan blogiin (mutta maikkari poisti taas kerran viestini) että sinussa on hyvää se että luot yllättävänkin paljon keskustelua ihmiseksi joka on muiden mielestä vajaa,idiootti,henkisesti 5v,tyhmä ja muuta turhaa haukkumista ja en minä ainakaan lähtisi väittämään vastaan jos henkilöön sopisi noi asiat joten en usko että olet tyhmä vaan sinulla on mielipide jota kukaan ei käännä.
      En tiedä perimmäistä syytäsi miksi et myönnä että messi on hyvä ehkä jopa paras ja barca on paras jengi mutta asiat kuten doping,lahjotut tuomarit ja fifan salaliitot ovat tekosyitä joita on helppo laukoa.
      Kuitenkin synnytät jalkapallokeskustelua ja väittelyä(jota rakastan yli kaiken) ja siitä kiitos.

      Poista
    5. Kerrotko lisätietoja tapauksista joissa Arsenal tai Chelsea ovat hyötyneet tuomareista FC Barcelonaa vastaan tällä vuosituhannella? Siinäpä se.

      Uskomukseesi en ota kantaa.

      Nuo eivät ole pelkkiä tekosyitä, koska kanssani samaa mieltä olevien lista kasvaa koko ajan. Se alkaa olemaan melko pitkä.

      Poista
    6. Se alkaa olemaan melko pitkä.

      pitkä voidaan ajatella monella tavalla mutta jos vertaa siihen listaan joka on eri mielta listasi on aika

      Kerrotko lisätietoja tapauksista joissa Arsenal tai Chelsea ovat hyötyneet tuomareista FC Barcelonaa vastaan tällä vuosituhannella? Siinäpä se.

      en sanonut että barcaa vastaan mutta helppo sanoa esimerkkinä chelsea-tottenham ja chelsea wigan joissa chelsea teki voittomaalit todella kyseenalaisesti ja toinen ei edes ollut maali.
      Arsujen pelejä en seuraa tarkasti joten en osaa sanoa.

      Poista
    7. Tässä tapauksessa on ihan sama vaikka Chelsea saisi jokaisessa Valioliigaottelussa tuomariapuja, kun Mestarien liigassa niitä saa käytännössä poikkeuksetta FC Barcelona.

      Poista
    8. Eli hyväksyt tuomarien puolueellisuuden niinkauan kuin se ei kohdistu barcan hyväksi?
      Lisäksi on outoa että väheksyt valioliigan tuomarointia vaikka pidät sitä kovempana kuin cl.
      Lisäksi väität lähes viikoittain että barca saa tuomariapuja myös la ligassa ainoana joukkueena maailmassa.
      Lisäksi yksi 4 mainitsemastani ottelusta oli cl ottelu benficaa vastaan.
      Lisäksi tuli tuossa eilisen arsu matsin jälkeen (häviö) että nyt sinä sanot että valioliigassa on kova taso kun kuka vaan voittaa kenet vaan mutta tuokin on vain sinun tulkinta sen voi tulkita myös niin että valioliigan kärkijengit eivät ole kovatasoisia ja siksi häntäpää voi heidät voittaa useammin kuin espanjassa jossa realin ja barcan tappiot voi lähes poikkeuksetta työtapaturmiksi.
      Lisäksi se väite että barca ei pärjäisi valioliigassa on enemmän tulkintaa sinulta kuin se että esim. minä sanon että pärjää koska minulla on todisteena se että barca voittaa valioliigajengit cl:ssä sinulla taas ei ole mitään todisteita siitä että barce ei pärjäisi valioliigassa vaikka kuinka puhuisit pienuudesta ja kovaa pelaamisesta niin silti sinulla ei ole siitä näyttöä.

      Poista
    9. Sanoin että sillä ei ole merkitystä saako Chelsea tuomareilta apuja muita joukkueita vastaan elleivät saa FC Barcelonaa vastaan. Tässä on puhuttu FC Barcelonan saamista tuomariavuista.

      La Ligassa on kaksi kovaa joukkuetta eikä Chelsea voisikaan saada La Ligassa tuomariapuja koska ei pelaa siellä.

      Aivan oikein, noinhan sarjan tasoa voidaan mitata. Sarjassa on kova taso kun häntäpään jengit pystyvät voittamaan kärkipään jengit eikä sarjassa ole puhdasta heittopussia.

      Ei ole näyttöä ei mutta mainitsemani asiat antavat olettaa asian olevan juuri näin.

      Poista
    10. Onko sinulla sitten kenties näyttöä siitä onko espanjassa tilanne joko A: Barca ja real ovat hyviä ja muut huonoja vai B:barca ja real erittäin hyviä (euroopan parhaat) ja muut ovat samaa tasoa kuin englannin vastaavilla sijoilla olevat.
      Uskon että ei ole koska on mahdotonta mitata eroja kun eivät voi vastakkain pelata koko kautta.
      Eli toisinsanoen se että barca olisi putoajakandidaatti (sinun mielipide) ja se että barca voittaisi valioliigan (minun mielipide) on sekä yhtä totta kuin valetta koska sitä ei voi todistaa , mutta koska barca voittaa cl:ssä valioliigajengejä ja bilbao voitti manun on faktaa vaikka olenkin samaa mieltä että manua ei kiinnostanut enään eurooppaliigassa.
      Toki asia voidaan sanoa toisinkinpäin eli voittaisiko manu la ligan? siihenkään emme saa ikinä vastausta mutta edelleen minulla on jotain faktaa asiasta sinulla ei.
      Se että on pieni joukkue tai että valioliigassa pelataan kovempaa ovat vain tottumis/pelisystemaattisia asioita joista jälkimmäiseen barcakin varmasti mukautuisi samalla tavoin voisi sanoa että stoke ottaisi joka ottelussa la ligassa 3-4 punaista mutta varmasti hekin kauden mittaan alkaisivat pelata erilailla.

      Poista
    11. Hyvin todennäköisesti ManU ei voittaisi La Ligaa. Siihen on syynä joukkueen rakentaminen Valioliigaa varten. Samasta syystä FC Barcelona olisi Valioliigassa putoajakandidaatti, ei joukkuetta ole rakennettu Valioliigaa varten.

      Edelleen kyseessä oli FC Barcelona Valioliigassa eikä Stoke La Ligassa :) Stoke jos mikä on rakennettu Valioliigaa varten.

      Poista
    12. Zamppa, Urheilualojen Guru17. huhtikuuta 2012 klo 7.31

      Hyvin todennäköisesti FC Barcelona voittaisi Valioliigan 10-15 pisteen erolla seuraavaan joukkueeseen niin halutessaan. Toisaalta FCB kuitenkin pelaa mieluummin aurinkoisessa Espanjassa taitofutista muita samaa pelityyliä ihannoivia vastaan, kuin jotain kurapalloa sateisessa Englannissa.

      Barcalle riittää kuitenkin se, että pääsee pudottamaan 1-2 Valioliigajoukkuetta vuosittain Mestareiden Liigassa.

      Poista
    13. no nyt puhut jo asiaa eli sarjojen vertailu joukkueiden mahdollisen menestyksen perusteella on turhaa joten ainoa mittari on cl jossa barca on menestynyt tällä vuosituhannella parhaiten oli sitten tuomariapuja (sinun mielestä) tai ei mutta
      se että barca on voittanut on fakta.
      Puhut asiaa usein zamppa mutta en usko että barca voittaisi valioliigaa ainakaan ensimmäisellä kaudella ja vielä vähemmän että voittaisi ylivoimaisesti.Olisi ehkä paras joukkue ja taistelisi mestaruudesta mutta myönnettävä on että barcan pelisysteemi ei sopisi juurikin stoken tai newcastelen tapaisia joukkueita vastaan.
      Tämä kaikki on kuitenkin vain jossittelua mutta onhan sekin hauskaa.
      Toivon tässä edelleen vain että nähdään hyvät ja rehdit cl välierät ja jos veikataan niin veikkaan barca-chelsea eka peli 1-2 toka 3-1 ja bayern-madrid eka 1-1 toka 1-1 ja jatkoajalla madrid jatkoon ja finaalissa barca nostaa pytyn syystä että madridin pokka ei kestä barcaa vastaan.

      Poista
    14. - Zamppa voisi perustellakin.

      - Olkoon CL vaan ainoa mittari tai muuta, se on silti huono mittari. Kaikkien normaaliälyisten mielestä FC Barcelona on menestynyt juuri tuomariapujen avulla.

      Poista
  8. Voitko tehdä otteluennakoita tulevista CL-matseista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taida olla tarpeen. Jos FC Barcelonalla menee huonosti, tuomari avustaa. Siinä olennainen.

      Poista
  9. Valioliigaa sanotaan kovimmaksi liigaksi koska siellä on kovin kilpailu, monella eri joukkuella mahdollisuus voittaa Premier league.

    Espanjassa joka vuosi tittelistä taistelee vain 2 joukkuetta. Tosin niinkuin viime vuosina Barcelona on todistanut ylivoimaisuutensa englantilais joukkueita vastaan, luulen ettei yksikään Valioliiga joukkue pärjäisi Espanjan liigassa (pääsisi Top-5).

    Taulukon keskikarteilla oleva Bilbaokin halliti totaalisesti Manua Europa leaguessa.
    Tämä on perusteluni väitteeseen että Espanjan liiga on muka pelkkää "höntsää" Se saattaa vain näyttää koska Espanjan 2 jättiä ovat vain niin ylivoimaisia tällä hetkellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylivoimansa? Chelsean voitti tuomariavuilla, Arsenalin samaten, ManU ja Fergusonin puulaakitason taktiikat eivät olleet mikään mittari.

      Käännetään toisin päin. Valioliigassa nykyinen FC Barcelona olisi todella vahva putoajaehdokas. Perusteluita: Lyhyt joukkue, kapea pelaajarinki, Englannissa saa pelata kovempaa, sää on huonompi...

      Edelleen ManU:a ei kiinnostanut panostaa Euroopan liigaan, Bilbaota kiinnosti. Ovatko Ranskan ja Portugalin sarjat amatööritasoa kun joku APOEL "0 laukausta Real Madridia vastaan kotikentällä" hakkasi sekä Porton että Lyonin?

      Tästä tulee artikkeli (Aukoton totuus osa 3) jossa tämäkin asia käydään läpi. Ei tosin APOEL:n kannalta.

      Poista
    2. Miks sit kaikki ykkös miehet oli manulla pelaamassa luulis et rooney olis mielummin kotona höntsäämässä kun pelaamassa bilbaota vastaan ?? Eli ne pelas täysillä mut näkee kun taso ei vaan riitä ....

      Poista
    3. Rooney mieluusti olisi muualla mutta Ferguson halusi kentälle. Kentällä sitten höntsättiin.

      Poista
    4. Ja perustelut? Kysyitkö Fergusonilta?

      Poista
    5. Perustelut Rooneylle?

      Poista
    6. Ei käy perustelusta. Sinun omaa ajatteluasi. Kaikille voi sattua myös huonoja päiviä.

      Poista
    7. Ihme kun huono päivä sattuu ottelussa jossa ei pidä rasittaa itseään liikaa.

      Poista
    8. Sano nyt vain joku hyvä perustelu.

      Poista
    9. Siinähän se tuli. Miksi rasittaa jossain Euroopan liigan höntsässä kun pitäisi varmistaa Valioliigan voitto?

      Poista
    10. En usko omiin ajatteluihisi ennenkuin kuulen sen Rooneyn sanomana. Siihen asti perustelullasi ei ole pohjaa.

      Poista
  10. Hahhah, täältä saa hyvät naurut aina. Kiitokset niistä. Olet erittäin hyvä trollaamisen jalossa taidossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Trollaus on erikoisalaani. Tässä blogissa en sitä kuitenkaan tee.

      Poista
    2. no kyl sä voit jo lopettaa noin kieltämiset kyl me kaikki tiietään jo tää trolli

      Poista
  11. Taas ihan outoja omia päättely ketjuja nuiden otteluiden siirtoihin. Löytyykö kenties jostain missä päättäjät sanovat että otteluita ei siirretä koska oma cup tai liiga on tärkiämpi kun sämppäri? Olet vaan ite omassa päässä tehny taas tuollasen järjettömän päättely ketjun ja esität sitä faktana. Hieno ihminen oot kyllä. Ja sitten ihan toinen juttu. Nyt sitten nähtiin ettei se Uefa todellakaan suosi Barcelonaa. Barcelonan eka UCL peli laitettiin keskiviikoksi kun lauantaina on klassikko edessä ja taas tiistaina toinen UCL peli kun taas realilla on tiistaina ja keskiviikkona eli saa aina päivän enemmän levätä, eli tässä laitettiin UEFA n suosiminen Barcaa kohtaan romu koppaan mitä oot täällä yrittäny väittää ja tämä on aukoton totuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keksi sitten parempi selitys miksi ei siirretty, jooko?

      Tiedoksi että tuo aikataulu oli määrätty ennen arvontaa ja toisekseen UEFA ei voi vaikuttaa siihen milloin liigaottelu pelataan.

      Poista
    2. Ei sitä tarvi keksiä! Nuita pelejä siirretään muutenkin niin harvoin ettei se ainakaan johdu mistään kiinnostuksen puutteesta UCL n. Paljon todennäköisempi selitys on ollu televisiointi sopimukset yms asiat.

      Tiedoksi sulle ettet sitten itke samasta asiasta jos Barcaa käy tuuri nuitten otteluiden menemisellä niinku olet täällä tehnyt. Ensin syytät UEFA a että suosii kun ne laittaa barcaa pelaan vaikka tiistaina ja realin vaikka keskiviikkona ja peli olis lauantaina mutta kun käy toisin päin niin sitten ei ole tapahtunut mitään normaalia poikkeavaa. Vähän valoja tauluun sielläkin päin!

      Poista
    3. TV-sopimus > Mestarien liiga. Jep.

      Tällä kertaa kyse oli arvonnoista, jotka UEFA hieman kusi. Tarkoitus oli saada Chelsea ja FC Barcelona pelaamaan toisin päin mutta järjestetty arvonta meni pieleen.

      Poista
    4. Sinulla on varmaan esittää faktoja siitä kuinka Uefa oli suunnitellut arvonnan tuloksen toisenlaiseksi? Ai ei vai, no en edes esitä yllättynyttä

      Poista
    5. Kerrotko yhdenkin syyn miksi eivät olisi suunnitelleet?

      Poista
    6. Jälleen kerran ollaan tutussa tilanteessa. Sinä olet esittänyt väitteen, "Tällä kertaa kyse oli arvonnoista, jotka UEFA hieman kusi. Tarkoitus oli saada Chelsea ja FC Barcelona pelaamaan toisin päin mutta järjestetty arvonta meni pieleen.", jolle et taaskaan ole antanut mitään todisteita. On sinun tehtäväsi esittää edes jotain todisteita asiasta. Muuten salaliittoteoriasi voidaan ohittaa mutuiluna, huonona sarkasmina ja/tai väsyneenä provona.

      Sinun ajattelumallisi mukaan voin vaikkapa väittää sinun olevan kieroutunut pedofiili, kun et pysty todistamaan muuta, olen oikeassa ja sinut tulee tuomita asianmukaiseen rangaistukseen. Päätöntä, eikö totta?

      Poista
    7. Onko tuolle väitteelle olemassa MITÄÄN todistetta tai teoriaa miksi asia olisi näin?

      Toisekseen UEFA saa järjestää arvontasa miten haluaa.

      Poista
    8. "Onko tuolle väitteelle olemassa MITÄÄN todistetta tai teoriaa miksi asia olisi näin?"

      Eipä taida, joten siksi sinulta aika järjetön väite.

      Poista
    9. Teoria kyllä löytyy. Entä omalle väitteellesi?

      Poista
    10. Teoria ilman todisteita on vain mutuilua. Eli ei minkään arvoista.

      Poista
    11. Parempi mutuilu teorian kanssa kuin ilman teoriaa.

      Poista
    12. Ei minkään arvoista siltikään

      Poista
    13. Aina jos löytyy selkeä motiivi ja mahdollisuus tehdä asia, se on paljon parempi kuin ei mitään.

      Poista
  12. Heitäs MV huomenna pieni tiivistys Bayern-Real pelistä. Haluaisin tietää ymmärrätkö futiksesta yhtään mitään vai rajoittaako sairas pakkomielteesi vain tilannetta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ribery filmasi, Robben filmasi, Coentrao kaatui, Bayernille paitsiomaali, Gomez on loistava maalintekijä, Ronaldolle syöttö ja Marcelo on ääliö.

      Poista
    2. 1.Ribery filmasi mutta muuten loistava ja vaara Madridin puolustukselle koko ajan.
      2.Robben oli hiljainen mutta näytti välillä loistavia otteita.
      3.Coentraon surkeutta ja kokemuksen puutetta.
      4.Ei ollut paitsiomaali, kuva tuli neljästä eri perspektiivistä eikä selvästikkään osunut, pelaaja hyppäsi pallon yli.
      5.Gomez tuhri 2 selvää maalipaikkaa, mutta lopussa todisti maalaamalla kolmannella yrityksellä, kiitä häntä että tämä pelipari on vielä auki.
      6.Ronaldo oli surkea, isojen pelien floppi. Sukelsi, itkupotkuraivareita, huono 1v1 tilanteitta ja oli koko pelin ajan Lahmin takataskussa.

      Syötöstä sen verran että oli aika nolo.
      Ennen tilannetta missasi helpon maalitekopaikan mistä pallo kimposi melkein rajan yli ja mitäs muuta tossa tilanteessa tehdään kuin pidetään pallo kentällä ja Ozil sattui olemaan aivan vieressä.
      7.Ainoa kohta missä olen samaa mieltä, loistava pelaaja mutta kusipää siinä missä Pepekin.

      Poista
    3. Ja sanot, ettet kannata Real Madridia. :D Melko katkeraa. Myönnä mm. Ronaldon, Di Marian ja Benzeman filmit.

      Miksi et nosta haloota Bayernin ekasta maalista? Samanlainen tilsnne kuin Barcelonalla tuossa eräässä ottelussa.

      Poista
    4. Kyllä tuossa pelissä esille nousivat Ribery(hyvässä) oli kentän paras vaikka muutamaan otteeseen pelasikin oksettavasti varsinkin alun pilkkukalastus ja ronaldo(huonossa) mies suli lähes täysin ei näkynyt muutakuin itkemässä maassa sai yhden paikan mutta veto oli suomisarjatasoa ja vain bayernin yhtä surkean puolustuksen avulla sai pidettyä pallon kentällä ja syöttö vahingossa özilin jalkaan (joka ei edes tajunnut tilannetta eikä edes potkaissut palloa) ja siitä maali joka saattoi jopa ratkaista pelin madridille koska uskon vahvasti että voittavat kotonaa 2-0/3-1.

      Yhden asian voisi ottaa vielä esille eli ero ronaldon ja messin välillä jos joku ei onnistu tai tuomari ei vihelläkkään vaparia(toki MV:mielestä barca saa aina vaparin) on se että ronaldo ottaa itkupotku raivarit ja katoaa pelista messi taas jatkaa samalla tasolla ja tekee yleensä vielä maalin tai pari.

      Poista
    5. - 4. Edelleen sillä ei ole väliä koskiko vai ei, oli selvästi maalivahdin edessä joten oli paitsio ilman kysymyksiä.

      6. Ronaldo sai sentään yhden maalisyötön. Oli silti oikein nätti syöttö Özilille joka sai pistää tyhjiin.

      - Mikäs ihme Real Madridin filmaus on kun Robben ja Ribery kierivät maassa koko ajan.

      Maalin teki Bayernin pelaaja, ei FC Barcelonan.

      - Messillä 4 ottelua Milania vastaan, 0 maalia muualta kuin rankkareista. Selitätkö tuon?

      Poista
    6. Juuri näin. Opetelkaa paitsiosäännöt. Pelaaja on paitsiossa myös, jos on yhdenkään vastustajan pelaajan edessä niin, että se vaikeuttaa pallon näkemistä. Selvä tilanne tuo oli. Siinä oli myös käsivirhe ennen maalia.

      Ribery oli varmaan enemmän makaamassa kuin seisomassa.

      Real Madridilta jäi selvä pilkku huomaamatta, kun Ronaldon vapari osui selvästi puolustajan käteen ja esti vaarallisen laukauksen.

      Poista
    7. Zamppa, Urheilualojen Guru18. huhtikuuta 2012 klo 6.05

      "Real Madridilta jäi selvä pilkku huomaamatta, kun Ronaldon vapari osui selvästi puolustajan käteen ja esti vaarallisen laukauksen."

      Ainoa ongelma tuossa on vaan se, että muuri taisi olla tilanteessa rankkarialueen ulkopuolella :D

      Poista
    8. "- Messillä 4 ottelua Milania vastaan, 0 maalia muualta kuin rankkareista. Selitätkö tuon?" Viimeksi kun tarkistin, myös rankkarit lasketaan. Jos tähän on tullut joku muutos niin voimmekin unohtaan Kristiina Penaldon kokonaan.

      Lisäksi ei se ole Messin vika, jos vastustaja ei osaa pelata sääntöjen mukaisesti rangaistusalueella.

      Poista
    9. Se on Messin vika että pelaa joukkueessa joka filmaa rankkareita jatkuvasti. Messin omat filmit ovat taatusti hänen itsensä syytä pohjimmiltaan.

      Poista
  13. Sano top 3 maailman parhaat jalkapalloilijat koskaan.

    VastaaPoista
  14. Tämä on selvästi viimeisin aktiivinen puu liittyen mestarien liigaan joten liitytään keskusteluun.

    Heti alkuun huomautan etten kannata varsinaisesti yhtäkään jalkapallojoukkuetta. Se mistä itse olen enemmän kiinnostunut on liigojen rakenne ja niiden epäsuhteet. Myönnän kyllä, että symppaan enemmän Englannin kuin Espanjan joukkueita.

    Itse blogin pitäjän kirjoitukseen liittyen mestarien liigan arvostukseen en ota kantaa.
    Mestarien liigalla on yksi hyvin selvä tarkoitus, rahan tekemisen lisäksi, eli Euroopan seurojen saaminen samalle stadionille ja sitä myöten myös mahdollinen vertailu siinä määrin, kun on mahdollista. Tietenkin vertailu on huomattavasti heikompi "luotettavuudeltaan" verrattuna, jos joukkueet pelaisivat useamman ottelun sarjan keskenään (lue: liiga) jolloin yhden ottelun satunnaistekijöiden vaikutus laskee huomattavasti (paitsio virheet, väärät tuomiot, loukkaantumiset, jne)

    Vertailu kelpoisemmaksi mestarien liiga saataisiin, jos pelattaisiin (ehdotuksella ei ole mitään tekemistä reaalimaailman kanssa, esim ottelu ajankohdat, yms olisivat hankala järjestää)

    Tätäkin suurempi on ongelma on sarjojen sisäiset tasoerot, ja nimenomaan taloudelliset erot. Hyvin yksinkertaista pohjimmiltaan, jos toisessa maassa huippujoukkueet tienaavat huomattavasti enemmän kuin toisessa maassa on mahdollista rakentaa ylivoimainen joukkue. Raha on kuitenkin loppupeleissä se mikä määrää, kaikella (ja kaikilla) on hintansa.
    La Ligahan on taloudellisesti aivan järkyttävän epätasa-arvoinen. Kaudella 2010-2011 Barcelona ja Real Madrid tienasivat TV-tuloilla 150 miljoonaa euroa per joukkue. La Ligan kuusi vähiten tienaavaa joukkuetta saivat 12 miljoonaa/joukkue. Siis kaksi isoa saivat 12 kertaa enemmän rahaa pelkästään tv-tuloista.
    Englannissa vastaava lukema oli 1,6 kertainen (Manu sai eniten, 70 miljoonaa. Blackpool taas oli häntäpäässä, 45,3 miljoonaa).
    Realin ja Barcan yhden kauden tv-tuloilla ostaisi La Ligan häntäpään pelaajat ja jäisi vielä ylikin.
    En usko, että edes Barca tai Real fanit kannattavat tätä täysin sairasta systeemiä.

    Syksyllä 2011 pienemmät seurat saivat vihdoinkin aikaiseksi järjestää kokouksia, kahden suuren vastustamiseksi, kuitenkin erittäin heikolla tuloksella. Ennen ensimmmäistä kokousta oli Realin ja Barcan väki ehtinyt jo pelotella muiden seurojen edustajia, lopputuloksena kokoukseen saapui vain kolmen seuran edustajat.

    Kahden suuren valta on myös La Ligan johtoportaassa aivan uskomaton.
    Espanjan jalkapalloliitto on täysin munaton asioissa, jotka koskevat Barcaa tai Realia. Vuosia jatkunut pelleily, liitto uskaltaa rankaista muita muttei kahta suurta.
    Talvellahan eräs erätuomari (Teixeira Vitienes) hyllytettiin loppukaudeksi viheltämästä Real Madridin pelejä Klassikon jälkeen, Realin johtoportaan painostuksessa tietenkin. Ei olisi ensimmäinen tuomari, joka päättää uransa tapauksen jälkeen ja lopettaa viheltämisen kokonaan.

    Tätä menoa La Liga on menossa kohti loppua, pohjalla olevat seurat ovat jo nyt äärimmäisen huonossa taloudellisella pohjalla ja liigan johto on käsittämättömän puolueellinen.

    Huh tulihan taas pitkä avautuminen La Ligasta, pahoittelen liian pitkää iltasatua.

    -Nimimerkillä doping keskustelun viimeiset pari viestiä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävästi UEFA:n dumppaamista mietitään seuroissa, ts. suurseurat aikovat perustaa oman sarjan, jossa ei ole UEFA säätämässä.

      TV-raha kommentit ovat aiheesta, mitäpä tuossa tekemään kun kaksi seuraa vie kaikki rahat.

      Lisäksi Espanjassa kahden suuren pelaajien varoituksia kumotaan joka käänteessä.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.