Espanjan todellinen taso paljastui kun UEFA ja FIFA eivät olleet auttamassa. Olympiakisojen "ennakkosuosikki" sai kisoissa aikaan 0 maalia ja putosi jatkosta.
Ottelu Marokkoa vastaan oli kohtuullisen vauhdikas. Ensimmäisen jakson ainoa merkittävä tilanne oli FC Filmaajiin siirtyvän Jordi Alban filmaama varoitus.
Toisella jaksolla Alba jatkoi normaalia toimintaansa. Kiinnipitämisiä, myöhästyneitä taklauksia, suunsoittoa... Marokon kapteeniin kohdistunut tappotaklaus olisi pitänyt palkita punalapulla. Alba kuvitteli myös osaavansa tehdä maalin, hutipotku tuloksena.
Toisen jakson paras paikka pedattiin Adrianille. Laukaus rankkupilkun kohdalta ja pallo jaksoi täpärästi mennä päätyrajasta yli, huikeaa. FC Filmaajien Tello sai loistopaikan lisäajalla. Hutipotku. Taso nähtiin siinä.
Turnaus osoittaa ettei Espanjalla ole mitään mahdollisuuksia pärjätä ilman selviä tuomariapuja. Jonkin verran se tänäänkin sai, eikä silti riittänyt. 0 maalia kolmessa ottelussa ei jätä mitään sijaa selityksille.
Espanja ei jaksa panostaa euro voiton jälkeen
VastaaPoistaKummasti on lähes kokonaan eri pelaajat pelaamassa.
PoistaNiin on,mutta riittää että tuleva barcan supertähti tämän joukkueen paras pelaaja jordi alba ei ota tosissaan niin joukkue kaatuu siihen.
PoistaTuleva, supertähti, paras, Alba.
Poista:D
Aukottomia selityksiä osa 3847493
VastaaPoista-Kauheeta höntsää
-espanjalta vietiin 192pilkkua ja muutenkin tuomari anti spain jäsen
-espanjaa ei kiinnostanut paskakisat
-olympiafudis järjestöt uhkailivat espanjan pelaajia,ettei kannattaisi voittaa
-jokaisessa espanjaa vastaan tehdyssä maalissa kauhea tuuri vastustajalla
-rankka kausi takana niin ei jaksa
-kaikki muut joukkueet filmasivat itsellensä pisteet.
- Espanja kuului voittajasuosikkeihin, joten Espanjan osalta ei.
Poista- Espanja sai tuomariapuja, joten ei pidä paikkaansa.
- Kiinnosti edelliset paskakisat.
- Olympiafudisjärjestöt?
- Ei vaan Espanjan paskaa puolustuspeliä.
- Voisi periaatteessa olla totta mutta suuri osa pelaajista pelaa Rantapalloliigassa.
- Ei vaan jyräsivät Espanjan taidolla.
-median mielestä voittajasuosikkeihin, ei niitä ittee kiinostanu yhtään, tärkeimmät pystit oli jo taskussa
Poista-vastustaja sai kaikenlisäksi tuomariapuja
Kumma kun medialle ei kerrottu ettei kiinnosta, muutenkin Espanjan valmentaja selittää mediassa kuinka joukkue alisuoritti rankasti, eli kiinnosti kyllä mutta taidot eivät riittäneet.
PoistaMissä ottelussa sai tuomariapuja? Sai niitä Espanjakin jatkuvasti.
-valmentajaa kiinnosti, pelaajia ei.
Poista-missä ottelussa espanja sai apuja?
Jatkuvasti eli kaikissa otteluissa
Poista- Valmentaja olisi voinut valita pelaajat joita kiinnostaa?
Poista- Kaikissa otteluissa saivat rikkoa jatkuvasti ilman tuomioita.
-valmentaja oli sitten erittäin huono
Poista-kuten myös vastustaja
- Miksi valittiin surkea valmentaja?
Poista- Vastustajien vika kun Espanja rikkoo koko ajan?
Se on kiellettyä Espanjan voittaa jokainen maajoukkue pokaali.
VastaaPoistaVoitetaan tärkeimmät.
Tämähän oli tärkein monen mielestä. Varsinkin Brasilialle ehdottomasti vuoden tärkein pokaali on tarjolla.
PoistaJoten Messi on siis voittanut yhden tärkeän pokaalin maajoukkue urallaan tähän asti, vuonna 2008.
PoistaEikä unohdeta u-20 world cupia joka on vielä tärkeämpi.
Se on Brasilialaisille tärkeä koska eivät ole sitä voittaneet kertaakaan.
PoistaU20 MM-kisoihin ei aina parhaita pelaajia päästetä loukkaantumisriskin pelossa.
Eli World cup ei ole enään tärkeä titteli Espanjalle koska voitti sen ensimmäisen kerran kaksi vuotta sitten?
PoistaEi enää yhtä tärkeä kuin aiemmin. Brasilia on voittanut käytännössä kaiken muun paitsi olympiakullan.
PoistaHah:D Espanjalla lähes B- maajoukkue kisoissa:D Melkein kaikki Barcan pelaajat ovat/olivat lomalla Olympiakisojen aikaan... ja jos sanot, että olympiakisoissa arvioidaan junioreiden taso ja maajoukkueen tulevaisuus, niin se ei oli totta sillä Espanja voitti nuorten MM kisat
VastaaPoistaJa kuitenkin Barcan pelaajia oli 3 joukkueessa :D
PoistaNuorten MM-kisoissa on vielä varsin nuoria pelaajia, Olympialaisissa sen verran vanhempia että tarkemmin voi päätellä.
En kannata espanjaa, mutta mielestäni olympiahöntsät eivät kerro juurikaan joukkueiden tasosta. Esimerkkinä Nigeria vuoden 2008 olympialaisissa:Nigeria oli finaalissa, mutta sen jälkeen Nigeria ei ole pärjännyt aikuisissa, joten eipä kovin paljon ole olympialaismenestys auttanut oikeasti kovissa peleissä.
PoistaEspanja on silti yksi parhaista maajoukkueista, minkä osoittaa em-turnaus, jossa espanja oli suvereeni ilman tuomariapuja lukuunottamatta kroatia-peliä, josta kroatia olisi ansainnut vähintään tasapelin.
Ei Olympiahöntsät välttämättä paljoa kerrokaan, koska joukkueiden panostus vaihtelee. Espanja panosti, teki 0 maalia, ei jätä selityksille sijaa.
PoistaEspanja olisi hävinnyt Kroatialle ilman tuomariapuja, samalla Espanjan turnaus olisi päättynyt siihen.
Millä tavalla Espanja panosti kisoihin?
PoistaValitsi mukaan kolme vuoden 2012 EM-kultamitalistia esim. Mikä muu maa teki samoin?
PoistaEt osannut perustella joten aloit "vitsailemaan"...
PoistaNiin no, Espanja otti mukaan kolme EM-kisoissa pelannutta pelaajaa, koska ei luottanut nuorisokaartiinsa tarpeeksi. Eli panostusta oli kunnolla.
PoistaKatsotko Barcelonan pre-season otteluita? Tänään PSG vastassa, ihan hyvä matsi tulee.
VastaaPoista20.45, kaipa tuollainen ottelu voisi olla katsomisen arvoinen.
PoistaSurkea ottelu jossa PSG:ta ei kiinnostanut rankkarikisa.
Poistahttps://www.youtube.com/watch?v=oro3MpQBacU
PoistaTarviiko sanoa enää mitään :D Pilkkuhan tästäkin tuomittiin...
Alexis liukastuu? Sen näkee selvästi miehen reaktiosta!
Poista- Ei tarvitse, FC Filmaajat iskivät taas.
Poista- Liukastuu? Ei ainakaan kenkä näytä merkittävästi luistavan kentän pinnassa joten :D
Vaatiko hän rankkaria kaatumisen jälkeen?
PoistaEh? Vaatimalla olisi saanut varoituksen.
PoistaFilmi vaikka mitä selittäisi.
Jopa selostaja (English) sanoi Alexisin liukastuvan,,,
PoistaMiten muka vaatimalla olisi saanut varoituksen sillä tuomari oli jo päättänyt antaa pilkun :D
PoistaÖööh miten niin ei näytä kenkä luistavan ruohon pinnassa!:D ihan selvästi vasen jalka liukuu ruohon pinnassa kunnes mies kaatuu!
Poista- Selostaja katsoi huonosti.
Poista- Valittamalla tuomari olisi antanut varoituksen eikä rankkaria.
- Juu siinä vaiheessa kun heittäytyy maahan kenkä laahaa nurmikkoa, mutta kengän pohja ei näytä missään vaiheessa luistavan. Joten selvä filmi.
luulisi että englantia/iso-britannia kiinnostaa. Osaatko arvioida miksi heidän menestyksestään on niin kauan ja millä vuosi tuhannella he voittavat seuraavan kerran jos ihmispopulaatiota enään on olemassa?
VastaaPoistaEnglantilaista pelityyliä ei arvosteta ja sen muuttamiseen menee vähän aikaa. Englanti voittaa maailmanmestaruuden 2020.
PoistaLaitoit tarpeeksi kauas ton veikkauksen siinä toivossa että se unohdetaan siihen mennessä xD
PoistaEli Englanti ei voita koskaan koska MM-futista ei ole 2020
Poista- Ei vaan kyseessä oli kompa.
Poista- Ymmärsit vitsin ja siksi Englanti voittaa vasta 2022.
Lol jälleen, "kivikova"
VastaaPoistaKivikova juu.
Poista"Kivikovien" brittien pää ei taaskaan kestänyt, kun Etelä-Korea tuli ja voitti. Kiinnostuksen puutteesta tuskin voi puhua, koska kyseessä kuitenkin kotikisat. Taso ei vaan briteillä tosipaikassa riitä ja paineita ei kestetä. Brittifutiksen taso on taas tänä kesänä osoitettu karulla tavalla: heti pudotuspeleissä ulos kisoista niin miesten EM, kuin myös Olympiakisoissa, naisetkin putosivat heti pudotuspelien avausottelussaan.
VastaaPoistaKaru fakta on se, että Englantilainen/brittiläinen futis on Euroopan ja maailman mittapuulla vain keskitasoa, joka johtuu suurelta osin siitä, ettei pelaajilta löydy enää tarvittavaa määrää yksilötaitoa. Tämä taas johtuu siitä, että englantilainen valmennus ja taktinen osaaminen ovat jääneet viime vuosituhannelle.
Mä katoin eka että Messivihaaja kirjoitti ton tekstin, kunnes.. :D
PoistaTippuivat sentään vasta rankkarikisassa, joka on lottoa.
PoistaMites Espanja? 0 maalia. Jepjep. eli Iso-britannia >>> Espanja.
- Jep, kunnes :D
Tottakai "lottoa" kun englanti kyseessä, mut jos espanja tippuu rankkareilla nii sillon ei "pää kestä" xD
PoistaKoska Espanja on viimeksi tippunut rankkareilla? 2002?
PoistaRankkarikisat ovat mielestäsi lottoa mutta entä Messin rankkari? Et paljoa puhunut huonosta tuurista tuolloin.
PoistaMessin rankkari tuli pelin aikana, ei rankkarikisassa.
PoistaTilanne on niissä täysin sama.
PoistaEikä ole. http://www.youtube.com/watch?v=rrCIDmEFyWw
PoistaMietippä mitä eroa rankkarikisassa vedettäviin rankkareihin...
Jos rankkarikisat olisivat "lottoa", kuten Messinvihaaja väittää, niin sillonhan voitot menisivät noin 50-50, koska vertaus lottoonhan tässä kohdassa tarkoittaa käytännössä väitettä, että rankkarikisat ovat puhdasta tuuripeliä. Englanti/Britit ovat kuitenkin hävinneet nyt miesten arvoturnauksissa vissiin 5 peräkkäistä rankkarikisaa, jos laskin oikein...Joten engelsmanneilla/briteillä ei vaan pää kestä!
PoistaPelaaja potkaisee palloa ja maalivahti yrittää torjua. Joka rankkarissa on sama tilanne.
PoistaZamppa, urheilualojen Guru: Huippupelaajat ja valmentajat sanovat rankkarikisan olevan lottoa. Kun kerrankin olen heidän kanssaan samaa mieltä, sinä olet eri mieltä.
PoistaChelsea voitti rankkareilla Bayernin, ratkaisijoina Englantilaiset.
- Eikä ole sama tilanne, katsos tuo video niin ymmärrät miksi ei.
Tietenkin rankkarikisat ovat aina pienestä kiinni, mutta se pallo on kuitenkin taidolla laitettava sinne maaliin ja osattava hämätä veskaria aavistamaan väärin. Ei siinä mistään pelkästä tuurista ole kyse.
PoistaEnglantilaiset ovat viimeisimmissä kisoissa osoittaneet, ettei heistä ole ratkaisupaikassa laittamaan palloa kylmästi pömpeliin, vaan vedot menevät ohi, yli tai veskarin hyppysiin.
UCL finaalia on tässä turha käyttää verrokkina, koska kyse oli nimenomaan maajoukkuepeleistä. Toisaalta UCL finaalissa Chelsean laukojista 2/5 oli englantilaisia, jos olisi ollut 5/5 englantilaisia, olisi Chelsea 99,9 % todennäköisyydellä hävinnyt.
Ei pelkästään tuurista mutta myös siitä. Jos maalivahti aavistaa rankkarikisassa oikein, maalin tekeminen on huomattavasti vaikeampaa kuin maalivahdin aavistaessa oikein.
PoistaMiten Englantilaiset sitten Mestarien liigassa laittoivat pallon kylmästi pömpeliin?
Ai että samat pelaajat vetävät Mestarien liigassa rankkarikisassa maaliin niin sitä ei voi verrata maajoukkuepeleihin :D:D
Maalivahdin aavistaessa oikein on myös mahdollista tehdä maali, jos laukoja on tarpeeksi kylmäpäinen ja pystyy luottamaan itseensä ja sijoittamaan pallon niin nurkkaan tai ylös, ettei veskari saa sitä kiinni, vaikka aavistaisi oikein. Hyvä esimerkki oli Neymarin pilkku Hondurasia vastaan: niin kova ja tarkka, ettei veskari saanut sitä, vaikka aavisti oikein.
PoistaEi voi oikein verrata, koska on ihan eri asia, kun engelsmanneja laukojia onkin 2/5 eikä 5/5. Lisäksi Chelsean Ashley Cole on loistava esimerkki: sai sisään UCL-finaalissa pilkulta, mutta pää ei kestänyt EM-kisoissa Italiaa vastaan ja laukaus oli aivan surkea. Joku siinä vain on, ettei engelsmanneilla riitä taito, ei uskallus, eikä kestä pää, kun arvokisoissa mennään pilkuille. Puhumattakaan tietenkään siitä, ettei heillä riitä taito ja osaaminen ratkaista pelejä varsinaisella peliajalla pudotuspeleissä...Kiistämättömiä faktoja, jotka ovat nähtävissä arvokisaotteluiden tuloksista ja siitä, että vuodesta 1966 on vierähtänyt kohta jo puoli vuosisataa.
Rankkarikisoissa valmentajan ohje on usein: ei ainakaan yli tai ohi. Syytä ei tarvitse kertoa ja siitä taasen seuraa se etteivät pelaajat usein yritä ottaa riskejä. Samalla tuurin merkitys kasvaa.
PoistaSanomasi todistaa että Mestarien liigan finaali on paljon helpompi paikka kuin EM-höntsien pudotuspeli, eikö totta?
Muistaakseni Espanjallakaan ei ollut taitoa eikä uskallusta ratkaista ottelua Portugalia vastaan varsinaisella peliajalla pudotuspeleissä. Muistetaan esim Maradonan käsimaali ja Lampardin maali Saksaa vastaan, ei homma ole pelkästään Englantilaisista kiinni.
voisko se ohje kuitenkin kuulua näin: vedäppä se pallo reppuun.
PoistaNo se on tietysti perusohje ja sen onnistuessa pärjää hyvin rankkarikisoissa.
PoistaOnhan otteluissakin yleensä ohjeena voittaa ottelu. Miten siihen päästään, on hieman toinen juttu.