FC Filmaajat sai vastaansa vieraskentällä entisen mestarin Deportivon. Kotijoukkuetta ei kiinnosta tippaakaan ensimmäiseen 10 minuuttiin. Alba ja Tello vetävät tyhjiin 2 maalia. 18 minuutilla Messi vetää päin maalivahtia joka väistää pois tieltä 0-3.
FC Filmaajien pitävä puolustus näyttää tasonsa. Mascherano hölmöilee rankkarin josta kavennus. Tilanteesta olisi pitänyt tulla toinen keltainen kortti, FC Filmaajia suosittiin taas. Espanjan liigan huonoin maalivahti Valdes imuroi käsillään seuraavan maalin, 2-3. Tämä riitti kotijoukkueelle. Ketään ei kiinnosta kun Messi päästetään kunniakujaa pitkin vetämään puulaakitason viimeistelyllä 2-4.
Valdesin torjuntatyöskentely on tuttua roskaa. Toisen puoliajan aluksi vaparin imurointi laittaa tilanteeksi 3-4. Mascherano ajetaan jatkuvista sikailuista ulos vihdoin toisella jaksolla. Espanjan liigan surkea taso saa lisää osoitusta Messin tehdessä 3-5. Viisi Deportivon puolustajaa kävelee vieressä eikä ketään kiinnosta. FC Filmaajien surkea puolustus kaventaa vielä 4-5. Kasvuhormonia käyttänyt Messi sai onneksi varoituksen valittamisesta tuomarille. Todellinen Fair Play -pelaaja. Deportivon valmentaja heitti yhden maalin tappioasemassa pyyhkeen ketään ja alkoi pelaamaan Angry Birdsiä, kertoo kiinnostuksesta kaiken. Eikä FC Filmaajille annettu yhtäkään varoitusta jatkuvasta ajanpeluusta.
Näin ollen FC Filmaajat päästi sarjanousijaa vastaan 4 maalia. Äärimmäisen vakuuttava suoritus ja jälleen voitto tuomariavuilla ja vastustajan kiinnostuksen puutteen ansiosta. Tuttu kaava ja sen paikkaansa pitävyyden tämä ottelu osoitti jälleen kerran.
Barca tuomariapuja.. Eiköhän tämä peli juuri sulkenut nuo lausunnot pois.
VastaaPoistaJa Messi näyttää miksi hän on maailman paras,
Ronaldo näyttää vain osuvan penaldoista.
Tuomari tuomitsi puolueettomasti = Barcelona ei saa tuomariapuja?? Tuota puolustusta vastaan osuisi lähes kuka tahansa.
PoistaVarmaan vituttaa kun Messi loistaa taas :D
VastaaPoistaKyllä. Messin muija saa kuulemma kohta mukulan.
PoistaItse asiassa Messi sai varoituksen kun jatkoi pelaamista vihellyksen jälkeen ei valittamisesta.Taas nähdään et sä et edes kato pelejä kunnolla tai sit katot jostain 14tuuman mustavalkoputkitelkkarista.
VastaaPoistaKertoiko tuomari tämän asian pelin aikana? En kuullut. Eikä moni liveseurantakaan asiaa tuolla tavalla noteerannut.
PoistaHaluaisin tuoda keskusteluun mukaan eilisen Chelsean ottelun. Messinvihaajallehan jalkapallossa on suurin synti filmaaminen ja haluaisinkin kuulla hänen mielipiteensä Ivanovicin tilanteesta, josta hän sukeltelusta sai kortin.
VastaaPoistaToisekseen Messinvihaaja on tälläkin kaudella syyttänyt Barcaa mahdottomasta määrästä tuuria, kun mm. Adriano, Tello ja Xavi ovat paukuttaneet upeita yläkulmia rankkarialueen ulkopuolelta. Oliko eilinen Cahillin "silmät kiinni volley sinne päin" näin ollen siis myöskin tuuria noiden aikaisempien määritelmiesi mukaan, vai muuttuvatko määritelmät ja mielipiteet sitä mukaa, mistä joukkueesta on kysymys?
En muita Ivanovicin tilannetta.
PoistaCahillin veto oli kova sinne päin ja meni keskelle maalia lähes suoraan päin maalivahtia. Silmät kiinni volley sinne päin puhtaimmillaan. Miksi näin selvää asiaa edes kannattaa kysyä?
Heikostipa pelin katsoit, kun selostajakin mainitsi, että "olipa hyvä, että tuomari ottaa heti nämä näyttelemiset pois kortilla". Ivanovic veti keskialueella täysin merkityksettömässä tilanteessa oikein kunnon "kuolevan joutsenen".
PoistaHalusin vain varmistaa, että pitävätkö määritelmäsi paikkaansa myös Chelsean kohdalla. Rehellisesti sanottuna olen yllättynyt, että näin oli.
Eipä ihme että meni ohi kun oli merkityksetön tilanne.
PoistaMiksi eivät pitäisi? Tuohan oli täysin selvä tapaus. Cahill ei edes katso maalia päin vaan ainoa tarkoitus on vetää volleystä kova sinne päin ja toivoa parasta. Tällä kertaa meni.
Olin kyllä taas pettynyt Messin maalien selityksiin..
VastaaPoistaEkalle maalille ei mokke voinut mitään, toisessa Messi näyttää loistavaa viimeistelyä heikommalla jalalla ja kolmannessa maalissa näkyy miksi hän on maailman paras.
Kaikki maalit tulivat paskan puolustuksen huilatessa.
Poistarankkaria ei ois pitäny tulla, hyökkääjä syöksyi mahalleen boksin ulkopuolelta ilman kontaktia. Eikös tässäkin pitäisi päteä sama kuin pedroon aikaisemmin, "hakin kontaktia itse" eli ei penaltia. Ainiin mutta sulla kun tuntuu tuo mielipide vaihtuvan "vähän" kun puhutaan eri joukkueista. Ja punainen lappu, hohhoi kaveri heittäytyy pää edellä massea päin. Masse pelasi pallon pois ja oliko se nyt Riki(taas) joka filmasi.
VastaaPoistaAinut mistä voi olla samaa mieltä on se että barcalla ei ole puolustusta eikä maalivahtia tällä hetkellä. Aika hyvin silti onnistuvat voittaa pelejä.
Messi pelasi tosiaan pisteet barcalle. Kuinkahan mones kerta. Ronaldo sentään ampuu aina säälipilkut sisään että pysyy joten kuten maalipörssisä messin kannoilla.
Mascheranon teki myöhästyneen taklauksen ja joko rankkari tai toinen keltainen kortti oli täysin selvä tapaus. Eli täysin oikea ja sääntökirjan mukainen tuomio tuomarilta. Tuollaiset menevät FC Filmaajilta liian usein ohi.
PoistaJo tuosta rankkaritilanteesta olisi voinut antaa toisen keltaisen, joten turha valittaa.
Barcelona voittaa koska Espanjan liigan taso on umpipaska.
Messin tilalle olisi voinut pistää vaikka Pinton ja maaleja olisi tullut se 3.
Olet oikeasti idiootti
VastaaPoistaNäin hyvin perustellut kommentit piristävät iltaa.
PoistaSun perustelut on aina niin hyviä. Taas oli sellasta katkeraa paskaa ja ei ole munia myöntää että Messi on paras
PoistaMiksi pitäisi MYÖNTÄÄ Messin olevan paras kun Messi ei ole lähelläkään parhaita.
PoistaKUKA SITTEN ON PARAS, PERUSTELE?
PoistaKoska itselläsi ei ole minkäänlaisia perusteluja väitteillesi, miksi kenenkään pitäisi perustella kommentteja takaisin.
Poista- Riippuu ihan siitä miten paras määritellään. Tässä tapauksessa olen oikeassa jos kuka tahansa muu kuin Messi on paras.
Poista- Alkuperäinen väite: "Olet oikeasti idiootti"
Ei sisällä perusteluja.
"Alkuperäinen väite: "Olet oikeasti idiootti"
PoistaEi sisällä perusteluja."
Sisältää yhtä paljon perusteluja kuin useimmat sinun väitteistäsi.
Tuosta kuka on maailman paras. Minun mielestäni Messi on ja suurin osa jalkapalloasiantuntijoista yhtyy tähän. Vihaan kyllä jalkapallossa tai missä muussa joukkueurheilussa tahansa tuota parhaan yksittäisen pelaajan määritelmää. Vielä enemmän vihaan eri aikakausien parhaiden pelaajien vertailua keskenään. Joka tapauksessa suurin osa jalkapalloasiantuntijoista pitää Messiä maailman parhaana. Merkittävä osa jopa kaikkien aikojen parhaana. Sitä et voi Messinvihaaja kieltää, vaikka kuinka se ketuttaakin.
Jalkapalloasiantuntijat ovat hypettäjiä jotka joko luovat hypeä tai vahvistavat sitä.
PoistaOlet täysin oikeassa. Maalivahdit, puolustajat ja keskikenttäpelaajat saavat aina vähemmän huomiota kuin hyökkääjät yhtä hyvillä suorituksilla.
Asiantuntijoiden tietotaso tässä asiassa on sen verran huono ettei niiden mielipiteitä kannata ottaa vakavasti.
En tarkoittanut pelkästään mitään jalkapallojournalisteja, vaan nykyisiä ja entisiä pelaajia, sekä valmentajia. Mikä olisi sitten parempi lähde ottaa mielipiteitä vakavasti? Sinä?
PoistaMinä. Minulla ei ole tarvetta kertoa muunneltua totuutta, nykyisillä ja entisillä pelaajilla sekä valmentajilla on.
PoistaYksi kommentoija lisää tähän. Lähes kaikki vanhat ja nykyiset jalkapalloilijat ja "jalkapallon asiantuntijat" ovat gloryhunttereita ja siksi kannustavat tuomariavuin pärjännyttä joukkuetta ja niin myös Missiä. Tuomariavuillahan pääsee pisimmälle, mutta he eivät kuitenkaan pysty myöntämään niitä apuja. Kaikki pelaajat haluavat urallaan aina voittaa ja siitä tulee helposti gloryhuntteriksi. Toki on poikkeuksiakin, mutta heistä 0% kannustaa FC Uefaa.
PoistaNäinhän se pitkälti menee.
PoistaMV oletko mielestäsi terve?
VastaaPoistaKyllä olen.
PoistaNo onks näissä kirjoituksissa mitään järkeä? Messi on messi ja barca on barca. Piste. Toki satiirina tämä blogi on hauskaa luettavaa, tiedä vaikka olisitkin jonkin sanomalehden vakituinen kirjoittaja ja vapaa-ajalla pidät yllä tätä blogia, viihteenä jalkapallon ystäville
PoistaKirjoitukset ovat faktaa ja tulevaisuudessa käy ilmi että olin tässä asiassa edelläkävijä.
PoistaMistä tiedät vaikka olisinkin jonkin sanomalehden vakituinen kirjoittaja? Et onneksi mistään.
Minä tiedän, olet liian sivistymätön. Sanat kuten konteksti, kehäpäätelmä ja diskurssi ovat sinulle tuntemattomia. Nämä ovat vakiotermejä niin journalistikouluissa kuin viestinnän opinnoissa.
PoistaOpinnoissa voivat ollakin. Journalistipiireissä niitä ei käytetä.
PoistaTyypillinen tapaus kuvittelee opiskelun jotenkin heijastavan työelämää.
Elekee ottako tätä niin vakavasti. Tämä blogi on lähes netin parasta viihdettä. Päivitystahti on vähän liian hidasta.
VastaaPoistaNimenomaan. Jonkinlaisena satiirina tämä blogi on lähes kultaa. Ja hauskaahan väittely messinvihaajan kanssa kunhan muistaa tiedostaa sen, että sillä ei voi mitään saavuttaa. Haters gonna hate.
PoistaTomi: Päivitystahti on se mikä se on. En keksi juttuja tyhjästä eli jos ei ole mitään kirjoitettavaa, en kirjoita.
Poista- Blogi on silkkaa faktaa ja yksi yritys saattaa onnistuakin pian, siinä saa saavutuksen.
Tämä blogi on faktaa vain sinun mielestäsi. Äänestystuloskin vahvistaa sen.
PoistaOli muuten FAB4 harvinaisen hieno ottelu, mahtavia syöttöjä. Tellon maalissa Barcan kuvio, joka toimi Benficaakin vastaan, oli taas upea. Nyt olen varma, että tätä oikeasti harjoitellaan.
VastaaPoistaTuo rankkari oli kyllä hupaisa. Hyökkääjä aiheuttaa kontaktin, pallo jo kaukana tilanteesta ja Masche makaa maassa oman liikkeensä jo aikoja sitten tehneenä, ja mikä hupaisinta kontakti tapahtuu boksin ulkopuolella. Noh, näitä sattuu paremmissakin piireissä.
Todellista trollailua tai vihalaseilua vaatia tuosta korttia.
Kertoo paljon että sama kuvio tehoaa kahdessa peräkkäisessä ottelussa.
PoistaEli mielestäsi on täysin hyväksyttävää puolustajan taklata reippaasti myöhässä ja jäädä makaamaan hyökkääjän juoksulinjalle samalla estäen hyökkääjän selvän maalipaikan. Onneksi tuomari kerrankin tajusi ottaa tämän Barcelonan vakiotaktiikan pois.
Trollausta on syyttää korttia aiheettomaksi.
EI ollut kortin (tahallaan miinaan juoksu, ei saa mitenkään kortin paikaksi) eikä pilkun paikka (tapahtui ulkopuolella). Vaparin olisin antanut.
PoistaEllet ole huomannut, Barcelonan tyyli on juuri tuollainen. Mennään tahallaan(!) makaamaan maahan ja tulkinnallasi hyökkääjä ei saa juosta päin. Tuolla konstilla voi hyvinkin helposti hidastaa hyökkääjää ratkaisevasti. Loistava tuomari kun vihelsi kerrankin pois.
PoistaJa edelleen keltaisen paikka, nyt tuomari armahti ja antoi vain rankkarin.
Miten tuo pilkun puhaltaminen tähän liittyy? "Armahti ja puhalsi vain pilkun"
PoistaHäh, virhe tapahtui ulkopuolella, joten ei tosiaan pilkkua. Myöskään keltaisen ehdot eivät täyttyneet. Eli tuomari teki selkeän virheen kun antoi pilkun eikä vaparia.
Siten että toisella keltaisella kortilla Mascherano olisi lentänyt ulos. Täysin selvä keltaisen kortin paikka. Rankkari oli siis armahdus tuossa vaiheessa peliä.
PoistaEli aina pitää antaa keltainen kun juostaan miinaan, vai? Löysin yhden tilanteen jossa kohkaat päinvastaista, kun näin tapahtui. Ne lasit...
PoistaMascherano taklasi selvästi myöhässä eikä edes yrittänyt estää törmäystä.
PoistaBlogin pitään ainoa tarkoitus on saada huomiota ja hän vain nauttii, kun kommetoitte hänen kirjoituksiaan. Miettikää oikeasti voiko kukaan kirjoittaa järjissään tuommoista paskaa. Tämä blogi on pystyssä vain kommenttien ansiosta. Itsekkin nyt edes autan sitä. Kirjoittaja löytänyt keinonsa, jolla saa itselleen kaipaamaa huomiota.
VastaaPoista-Psygologi
Paskempaa analyysiä saa hakea. Blogi olisi pystyssä vaikka kommentteja ei otettaisi lainkaan vastaan.
PoistaPsykologi, niin varmaan. Tai sitten olet todella surkea psykologi.
Jep MV taas oikeassa. Ei tuo voi olla psykologi. Tai jos on, minä olen Einstein.
PoistaKiitos huomautuksesta.
PoistaKatsotaan. Kirjoita vuosi ja jätä kommentit -palsta pois.
VastaaPoistaOdotinkin jotain tämän tapaista. En ota kommentteja pois käytöstä ja saman verran juttuja kirjoittaisin.
PoistaNokia Barcan Sponsoriksi!
VastaaPoistaUus Barcan paita julkistettiin ja selässä lukee nokia.
Älykäs veto nokialta vaikka ei varmastikkaan kovin halpa
Eipä ihme että Nokialla menee surkeasti.
PoistaTuleeko Paskan paidoissa olemaan selässäkin mainos!?! HAHA! Ei voi kuin nauraa, kuinka huonosti Paska käyttää rahojaan, kun pitää selkäänkin laittaa mainos. Jos osaisivat olla tuhlaamasta rahaa, ei paitaa tarttisi pilata mainoksilla. Tosin Paskan paidat ovat niin rumia, että sitä parempi, mitä vähemmän niitä näkee! Hyi hitto ne värit ei vaan sovi yhteen, mutta eihän Paskalla näköjään ole varaa edes paidansuunnittelijaan. Real Madrid sentään osaa olla tuhlaamatta ja siksi paitaa ei tartte pilata mainoksilla!
Poistahah barca otti ekan sponsorin ikinä paitaansa viime kaudella real taas no....
PoistaPaskan paitoihin tulee lisää mainosta kyllä. Taas nähdään kuinka tämä tekopyhä seura ensin ryöstää rahat muilta Espanjalaisilta ja sitten hommaa mainoksia mitä ei pitänyt tulla.
PoistaVärit ovat oksettavat, totta.
Toivottavasti herra MV käyttää Barcan sponsoria.
VastaaPoistaBoikottiin meni.
PoistaÄlkää kommentoiko enää tähän paskaan, messinvihaaja vain nauttii siitä
VastaaPoistaKatkeraa, kun omaan blogiin ei tule kommenteja samaan tahtiin kuin tähän.
PoistaTotaalinen PWNAus, täytyy sanoa.
PoistaEihän täällä ole mennyt satanen kuinkerran rikki vähään aikaan. Hahin blogissa on mennyt samassa ajassa 3-4 kertaa joten tuskin on katkeruutta. Hah puhuu aivan asiaa sitäpaitsi, tämä on pelkkä trollaus blogi johon kommentointi saa tämän narsistin nauttimaan. Ps. Tämän roskablogin 70% kommenteista ei edes liity jalkapalloon.
PoistaMikäs ihme tuo on kun blogikirjoituksia tulee useita eikä keskustelu keskity samoihin uutisiin.
PoistaÄlä selitä.
tänää saa "kivikovat" lädit turpaan niin että tuntuu täällä asti.
VastaaPoistaEipä saaneet, ainoastaan tuomariavuilla voitto.
Poistamiten niin? barca voitti vaikkakin niukasti manu voitti vain tuomariavuilla ja chelsea ei edes niillä.
PoistaTaisin vastata kysymykseen vähän myöhässä.
PoistaManU voitti koska pelasi hyvin, Chelseaa ei kiinnostanut panostaa höntsään koska seuraavaksi tulee vastaan ManU.