Juhlien keskeltä löysin aikaa kirjoittaa. Kivikovia Lädejä peluuttava Celticin joukkue näytti FC Filmaajille pelaamisen mallia. Huolimatta selkeistä tuomariavuista, FC Barcelona oli selvästi huonompi joukkue kentällä ja Celticin voitto oli täysin ansaittu.
FC Barcelonan pelaaja-arviot ottelusta.
Valdes - 5: Ei joutunut kunnolla töihin. Avaukset mallia silmät kiinni jonnekin keskikentälle.
Alba - 4.5: Ei tehnyt katastrofaalisia virheitä muttei myöskään saanut mitään aikaan hyökkäyssuuntaan. Vaahtosammuttimen kokoinen pelaaja oli ensimmäisessä maalissa vailla mahdollisuuksia. Mussutti varoituksen saatuaan melkein toisen heti perään. Pari filmiä kuten tavallista.
Bartra - 5: Pysyi omalla alueellaan lähes koko pelin ajan. Pääsi helpolla kun muut hoitivat vaikeat tilanteet.
Mascherano - 3 Flop of the match: Pihalla ensimmäisessä Celticin maalissa. Toisessa maalissa pitkän syötön katkonta oli todella säälittävä. Olisi ansainnut ulosajon revittyään läpiajossa Celticin pelaajan nurin.
Alves - 4: Filmausta, jatkuvia pikkurikkeitä ja surkeita keskityksiä. Alvesin paras keskitys lähti 15 metrin päästä päätyviivasta ja meni aina keskiviivalle saakka.
Song - 4.5: Heikko esitys jonka kruunasi varoituksen jälkeen tehdyt rikkeet. Vain tuomarin armosta ei saanut toista varoitusta.
Xavi - 4: Kohtalaista pallonhallintaa. Tyytyi helppoihin syöttöihin jotka eivät edistäneet peliä. Toisessa maalissa esitteli "loistavaa" potkutekniikkaansa.
Iniesta - 4.5: Xavi sai sentään helpot syötöt perille, Iniesta ei edes sitä.
Sanchez - 4: Floppi mikä floppi. Yritti kalastella rankkaria ja osui kerran löysällä puskulla tolppaan. Siinä kaikki.
Messi - 3.5: Yliarvostettu kiistattomasti. Sai lopussa vetää maalivahdin torjunnan jälkeen tyhjiin. Maalivahdit ovat oppineet Messin vapaapotkut. Jo toisen kerran lyhyen ajan sisään maalivahti koppaa Messin löysän vaparin kuin marjan. Maalivahti jopa aavisti ennen vetoa mihin se lähtee. Tämä osoittaa Messin vapaapotkutaitojen olevan surkeat, pari maalia maalivahdin avustuksella eikä muuta. Täydellisenä nöyryytyksenä Celticin maalivahti sai maalisyötön heti Messin vapaapotkua seuranneesta avauksesta.
Pedro - 4.5: Tehotonta kuljetusta ja filmauksia. Täysin odotettua tältä Espanjan kolmannen sarjatason tasoiselta pelaajalta.
Vaihtopelaajat:
Pique - 4.5: Piti ottaa roolia Mascheranon sekoillessa, ei siltä näyttänyt.
Fabregas - 5: Alibisyöttelijä Songin tilalle. Tehoton ja turha.
Villa - 4.5: Paras laukaus metrikaupalla ohi maalista.
Erotuomari Björn Kuipers - 5: Ei uskaltanut ajaa Songia eikä Mascheranoa ulos. Muutenkin
suosi FC Barcelonaa jatkuvasti.
Takaisin juhlimaan, juhlat jatkuvat pitkään!
miten juhlit tällaisissa harvinaisissa tapahtumissa? varmaa aika halvat on huvit, ku kerran tai kaks kertaa pääset kaudessa "juhlimaan"....olet valitettavasti häviäjien puolella
VastaaPoistaJuhlin muiden Anti-BFC:n jäsenten kanssa. Juhlat paranevat kun eivät tule tavaksi.
Poistakuten keiden? no mitä teette, vedätte pään täytee viinaa siitä hyvästä että barca häviää? LOL
PoistaAnti-BFC:lla on tunteikas mutta pieni ydinryhmä, kokoonnumme aina FC Barcelonan otteluiden aikaan. FC Barcelonan voittaessa lähdemme pettyneinä pois kunhan olemme yhdessä surreet.
PoistaFC Filmaajien hävitessä juhlitaan ja kunnolla. Kyllä siinä viinaakin kuluu.
Juhlit varmaan äitisi kanssa kahdestaan
PoistaHah, en usko. Tämä heidän toimintansa kuulostaa vähän sairaalta ja muistuttaa lievästi jotain saatananpalvorituaaleja pienessä ryhmässä, en usko että pullakahvit äidin kanssa auttaa häntä pääsemään yli näin
Poistahänen mielestään elämääkin tärkeimmistä asioista.
Tai sitten tämä on kuin South parkissa. Messivihaaja on kuin Eric Cartman, lihava, joka on oman kodinsa kellarissa yhdessä muiden 4-luokkalaisten kanssa pyöreän pöydän ääressä supersankariasut päällä puhuen paskaa joka ei auta maailmaa millään tavalla.
Hah: Väärin.
Poistafuqthisblog: Toiminnassa ei ole mitään sairasta. Tätä voi verrata normaaliin jalkapallokannattamiseen.
South parkia en ole koskaan katsonut, vertailusi menee hukkaan.
1 tappio lohkossa, ei tunnu missään. Masse on tosiaan surkea pakin tontilla. Noh keväällä on taas eri meininki, kun keskellä on pikee ja pujol ja keskikentän pohjalla puskee. Missä mies oli muuten nyt...?
VastaaPoistaEi oikein kukaan muukaan saanut mitään ihmettä aikaan, vaikee tota bussia vastaan on pelata.
ennakoin tasuria tästä matsista mutta xavin virhearvio pilasi sen..
ja Forster oli aika kovassa iskussa. Mitä nyt parit tolpat kolisi vaan sillon kun on ukko iskussa niin tuuriakin on mukana.
Nyt on lohkovoitto vaarassa. Mascherano on tosiaan sysipaska, Valioliigassa päästäisi 10 maalia. Kurkkija oli pelikiellossa.
PoistaBussi teki 2 maalia, joten en puhuisi bussista. Forster oli loistava ja osoitti ettei Lädeillä mitään maalivahtikriisiä ole.
Se nyt kovin vaarassa ole, ja oikeestaan mitään väliä kakospaikka on käytännössä varma niin voi vaikka höntsätä seuraavat pelit niinku nyttenkin.
PoistaNiinpä olikin, se käsittämätön punainen silloin muutama viikko sitten, dumari:D
paljon puhuttua valioliigan ylivoimaa ei ole vielä näkynyt vaikka sitä aina rummutat...
no olihan se aivan selvä bussi, siitä sitten parilla hyökkäyksellä pari häkkiä. Montaa kertaa ei celtic pallossa ollut. Lädeillä maalissa on Hart joka on aivan kelpo veska mutta tupeksii aina välillä huolella, kuten ajax pelin ensimmäisen maalin.
Celtic voittaa jäljellä olevat ottelunsa ja voittaa lohkon ellei FC Filmaajat saa tuomariapuja.
PoistaBusquetsin korttihan oli selvä.
Valioliigan ylivoima näkyy siitä että Kivikova Valioliiga rasittaa ihan toisella tavalla kuin höntsäliigat.
Bussi joka tekee maaleja on uskomattoman tehokas FC Filmaajia vastaan. Valitettavasti vain Kivikovat Lädit siihen pystyvät. Celticilläkin on lädi maalissa.
Onneksi olkoon tuntuu varmaan hyvältä PITKÄSTÄ AIKAA:D
VastaaPoistaJoo ei siinä Celtic pelasi jos ei nyt hyvin niin ainakin yli tasonsa ja todella uhrautuvasti ja Barca faninakin jos joku ottelu pitää hävitä niin juuri tälläinen.125v juhlat mahtavat fanit ja pelaajat selvästi tiesivät että vuoden tärkein peli.Barca ei kuitenkaan pelannut loppujen lopuksi kovin huonosti ainoastaan jotkut yksilöt pelasivat PALJON alle tasonsa kuten Xavi,Song,mache ja Alexis (okei alexis vaikuttaa muutenkin flopilta).Oikeastaan + merkinnät saavat vain Messi,Alba ja Alves joka pelasi kauden parastaan.
En tajua miksi sä pilaat nää "juhlasi" puhumalla osittain täyttä paskaa,kuten esim messi oli arvosanojen mukaan 2 huonoin.Messihän oli alban ohella barcan paras ja maalin myötä ehkäpä paras.Toinen oli Celticin selkeä paremmuus.No okei voittivat joten siinä mielessä olivat parempia tuloksellisesti,mutta kuitenkin barcalta tolppaa,ylärimaa ja tähän päälle fosterin unelmapeli,joten ei barca ollut huononpi,mutta ei auta valittaa Celtikille hieno voitto ja se siitä.
Barcan pitää kyllä saada joku selkeä (pitkä) piikki pelaaja näitä pelejä varten,koska ei alexista ja pedrosta ole näissä peleissä paljon hyötyä.
No juhli nyt kunnolla eihän sitä tiedä vaikka olis vikat VOITTO juhlat tällä kaudella:D.
Pistätään vielä omat arvosanat vertailun vuoksi:
Valdes:6
Alba:7.5
Bartra: 6-
Mache:4+
Alves:7-
Song:4
Xavi:4
Iniesta:6
Sanchez:3.5
Messi:8
Pedro:4+
Pique:6
Fabregas:5.5
Villa:5-
(Foster 9.5)
Ps: Kaukovedot oli jotain ihan hirveetä eilen barcalta.
Lisäys: Mitkä selkeät tuomariavut?
PoistaAinoa jonka huomasin josta voisit valittaa oli songin 50-50 tilanne olisiko pitänyt antaa toisen kortin.
- Kiitos. Tuntuu oikein hyvältä.Celticille tällaisen voiton suo ehdottomasti synttärijuhlien kunniaksi.
PoistaBarcelona pelasi pitkälti omalla tasollaan. Miksi kehut kolmikkoa Messi, Alba ja Alves?
Messi sai vain yhden maalin kun pääsi vetämään tyhjiin. Mitä muuta Messi sai aikaan? Vilkaiseppa kuka jää kakkoseksi ensimmäisen maalin pääpallossa. Alvesin keskitykset olivat tuttua tasoa, 20 metriä ohi.
Barcelonalla oli Ibra, lähti aika nopeasti pois, kun ei jaksanut filmata tarpeeksi.
Alba 7.5 vaikka on suurin syyllinen ensimmäiseen maaliin? Onko Barcan kaukovedot koskaan olleet kummoisia?
- Mascheranon repiminen läpiajossa ainakin.
Alba jäi tosiaan pääpallosa kakkoseksi 18cm pidemmälle Wanyamalle
PoistaBarcelona pelasi pitkälti omalla tasollaan. Miksi kehut kolmikkoa Messi, Alba ja Alves?
PoistaNäinpä pitkälti oli barca pelasi kuten se pelaa,mutta tälläisessä pelissä kun vastustaja sumputtaa paljon niin jokaisen pitää pelata hyvin ja tässä pelissä ne heikot olivat pedro,xavi ja varsinkin alexis.Kehun näitä siksi että messi pelasi ihan hyvän pelin ei mitään maagista,mutta ehdottomasti paras barcan hyökkäyksessä.Pienellä tuurilla ylärimat olisivat olleet maaleja ja vastustajan maalivahti oli kuten sanoin huikea.Alba pelasi hyökkäyspelissä hyvin lähes kaikki barcan perinteiset kuviot lähtivät alban laidalta ja alban osuus niistä oli hyvä.Tuossa maalissa tuli kyllä selväti alban heikkous esille kuten celtic valmentajakin sanoi,mutta ei se niin paljon laske kokonaissuoritusta.Alves taas pelasi hyvin verratuna mitä on tänä ja viime vuoden lopulla pelannut ja kohtuullisen montakin keskitystä löysi kohteeseen eikä mennyt sitä 20m ohi.Varmasti huomaat nämä ja katsot pelin uudestaan ja unohdat että kyseessä on barca.
Joo tapaus ibra oli outo,mutta enpä usko tuota sinun selitystä(yllätys yllätys).Voipi olla vain että ei toiminut kemiat kopissa tai seurajohdon kanssa.
Alban selitin.Kyllä barcan kaukovedot ovat parantuneet tälle kaudella huomattavasti pepin ajoista vaikka kuinka pistäisit niitä maalivahdin/muurin piikkiin,mutta eilen 9/10 5m yli maalin oli luokatonta ja varsinkin villan yrityksen saivat jopa nauramaan.
Valitettavasti en muista tuota machen tapausta pitääpä katsoa jos löytyisi.
PS.kuten huomaat myös barca fani voi olla kriittinen omillleen eikä selittele (ainakaan paljon:D) toisin kuin esim zamppa jonka kommentista olin pitkälti eri mieltä tällä kertaa.
- Noin siinä käy kun otetaan mikkihiiriä liikaa joukkueeseen.
Poista- Messihän oli täysi nolla. Pari paikkaa sai ja sössi ne. Eikä maalivahdilla edes tehnyt tiukkaa.
Alba tietysti näyttää hyvältä kun verrokkina on joku Alvesin tasoinen "pelaaja". Ei laske kokonaissuoritusta että jäviää pääpallon satanolla ja vastustaja puskee maalin? Alvesin keskitykset olivat ehkä huonompia kuin normaalisti. Lisäksi Celtic jätti laidalle tilaa kuten pitikin.
Ibran itsensä mukaan meni hermot Guardiolaan.
Kaukovedot olivat samaa tasoa kuin viime vuonna Chelseaa vastaan. Suurin osa blokattiin ja loput ohi tai yli.
Maschen repiminen ottelun loppuvaiheessa.
Totta, Zamppa edustaa Barca-fania tyypillisimmillään.
Okei nyt jaksan vastata enään yhteen.
Poista"Messihän oli täysi nolla. Pari paikkaa sai ja sössi ne. Eikä maalivahdilla edes tehnyt tiukkaa."
Messi tekee paljon muutakin kuin vain "saa paikkoja" jos katsot tarkasti niin varsinkin tuossa pelissä messi myös aloitti monet hyökkäykset siitä noin 30-35metristä ja näin ruletti käyntiin.Messi ampui ylirimaan,teki maalin ja yhdessä tilanteessa forster otti ilmiömaisen torjunnan muita aivan huippupaikkoja ei ollut miten niin maalivahdilla ei tehnyt tiukkaa?
Aloitti hyökkäykset 35 metristä, huikeaa. Vähän sama kuin Xavi aloittaa jokaisen hyökkäyksen koska pallo pelataan Xaville joka hyökkäyksessä.
PoistaYlärimakuti ei ollut kovinkaan lähellä maalia. Ilmiömäinen torjunta oli hyvä mutta vetokin heikko. Yhden maalin Messi sai vetää tyhjiin kun sattui sopivasti pomppaamaan. Eihän Messi osu kuin tyhjiin jonka tuo osoittaa.
Niinpä eli teki muutakin kuin odotti pitkiä palloja kuten moni hyökkääjä.
Poistano jos ylärima ei ole lähellä niin en sitten tiedä mikä
veto oli hyvä torjunta vain parempi
yleensä maalit tehdään ns. tyhjiin esim tuossa tapauksessa moni pelaaja olisi ampunut päin vahtia joten kyllä siinä vähän tarvitsee tehdä muutakin kuin ampua kärkkäri silmät kiinni.
Messinvihaaja, lue Jag Är Zlatan-kirja niin saat tietää miksi Ibra lähti Barcasta. Ihan eri syy kuin väittämäsi.
Poista- Teki muutakin mutta eipä saanut mitään aikaan.
PoistaEi se kovinkaan lähellä ollut vaikka ylärimasta voisi muuta kuvitella.
Veto oli löysä, torjunta toki hyvä.
Ei tuossa paljoa tarvinnut jotta sai maaliin.
- Kirjan lukemista voisi harkita.
Tässä huomasi taas miten käy, eli Barcelonaa ei kiinnostanut yhtään tänään, siitä osoituksena esim toinen maali jossa celticin pelaaja pääsee vetämään tyhjiin. Ilmainen voitto Celticille sillä Barcaa ei kiinnostanut. Kuitenkin maailman paras iski taas upean osuman!
VastaaPoistaToinen maali tuli Xavin esitellessä taitojaan. Messi sai vetää tyhjiin lohdutusmaalin kun ei muuhun pystynyt.
PoistaHuono peli Barcalta ja Celtic onnistui pelissään täysin. Osoitus siitä, ettei UCLssä pelaa mitään "höntsäjengejä", vaikka Messinvihaaja aina muistaa sellaista väittääkin. Edellisestä Barcan alkulohkotappiosta onkin aikaa jo useampi vuosi ja muutenkin vasta ensimmäinen tappio tältä kaudelta.
VastaaPoistaSinällään olin pettynyt Messinvihaajan analyyseihin. Odotin, että nyt kun Barca sattuikin hävimään, niin näihin olisi panostettu. Tulos oli kuitenkin ihan sama kuin Barcan voittaessa: hatusta vedettyjä desimaalilukuja ja yhden rivin sarkastisia perusteluita. Toisaalta eipä kovin syvällisiä analyysejä voikaan odottaa, kun Messinvihaaja ei todistetusti ymmärrä edes vallalla olevaa paitsiosääntöä :D
Celticissa on Kivikovia Lädejä useita, joten pärjäävät höntsävaihteellakin.
PoistaMitähän selität? Olen muistaakseni vain kerran laittanut desimaalilukuja Barcan voittaessa. Vai?
Joku juhlii vaikka Barcelona johtaa vielä lohkoa.
VastaaPoistaTäytyy muistaa että yliarvostetuin seura Chelsea sekä realikin ovat hävinneet lohkossaan.
Englantilaisten/Gingereiden ainoa toivo näyttää olevan bussiparkki Barcelonaa vastaan.
Barcelona tippuu vielä lohkokakkoseksi ja johtaa vain tuomariavuilla.
PoistaChelsealla on kova lohko ja sama Real Madridilla. UEFA:n järjestämässä arvonnassa kävi noin.
Miten UEFA pystyisi järjestämään tuon arvonnan, ihan vain mielenkiinnosta.
PoistaUEFA sen arvonnan järjesti, eikö vain?
PoistaChelsealla kova lohko? siellähän pelaa sun kriteereillä heittopussit shaktar ja joku nordsjalland..? myöskin juve mutta sehän on paskasta serie Asta. vai haetko tässä nyt sitä että chelsea on sen verran surkea, että tiukkaa tekee heittopussejakin vastaan? niinkuin on näköjään tehnyt.
PoistaShaktaria on kehuttu vuosien varrella usein ja nyt näyttää tulevan tulostakin. Juventus on Serie A:n mestari joka pelasi 49 ottelua putkeen tappioitta.
PoistaKova lohko kiistatta. Barcelonan lohkon kovin on Celtic, sitten tuomariapuja saavat FC Filmaajat. Benfica ja Spartak ovat höntsätiimejä.
Jännästi se mieli vaan muuttuu asiayhteyden muuttuessa! Shakhtar oli "höntsäporukka" silloin, kun Barca pudotti sen suurinumeroisesti pudotuspeleissä, nyt se onkin taas kova porukka...Ei siinä, saahan sitä mieltään toki muuttaa, tosin tällaisten mielenmuutosten seurauksena se vähänkin uskottavuus kyllä rapisee.
PoistaVarsinkin itäjoukkueiden taso vaihtelee vuodesta toiseen. Viime kaudella BATE oli täysi heittopussi, nyt on kerännyt 6 pistettä enemmän kuin Lille. Shaktar oli viime kaudella surkea, nyt pelaa paremmin. Zenit tiputti viime kaudella jatkosta Porton ja Shaktarin(!), nyt lohkojumbona.
PoistaEi mielipide ole muuttunut, joukkueet ovat erilaisia ja samalla mielipidekin vaihtuu.
Tietenkin taso vaihtelee. Pointti olikin se, että todellinen lajin asiantuntija osaa katsoa niiden alkulohkopisteidenkin taakse ja nähdä, että vaikka joukkueen pistesaalis olisikin heikompi kuin vaikka edellisellä kaudella, on itse peli saattanut mennä jopa eteenpäinkin.
PoistaSanon vielä senkin, että jos Chelsean ja Barcan paikat lohkoissa olisivat vaihtuneet, niin sinusta sitten tuo kolmikko Juve, Shakhtar ja Nordsjalland olisi sinusta "höntsälohko" ja vastaavasti kolmikko Celtic, Spartak ja Benfica olisi sinusta kova lohko. Ei tarvitse myöntää, enkä edes odota sinun myöntävän, mutta tiedämme molemmat, että tämä olisi suhtautumisesi asiaan. Se on käynyt tässä vuosien varrella selväksi.
Shahktar 14/14 voittoa Ukrainan liigassa tällä kaudella. Keväällä 2011 viimeiset kymmenen peliä Ukrainan liigassa 5-2-3. Ennen mestaruuden varmistumista 7 viimeistä peliä 4-0-3.
PoistaSiinä on ero.
Joukkue on pysynyt mielestäni suunnilleen samana tuona tarkasteltuna ajanjaksona, kehitystä toki tapahtuu aina ja joukkue hioutuu paremmin yhteen, se on toki selvää.
PoistaToisaalta vaikka Shakhtarilla otteet tuona keväänä heittelivätkin, niin ei sinne UCL puolivälieriin kuitenkaan ihan tuosta vaan selvitä, joten kyllä siellä on silloinkin jo osattu pelata. Lisäksi kyllä Ukrainassa pelaa muutenkin ihan osaavia muitakin joukkueita Shakhtarin lisäksi, esim. Kiovan Dynamo, Dnipro ja Metalist Harkova.
Zamppa, urheilualojen Guru: Peli on voinutmennä eteenpäin mutta toisaalta helpossa lohkossa näyttää helpommin siltä.
PoistaFC Barcelona saa nykyisin helppoja lohkoja käytännössä aina.
qwerty: Eroa on joo.
Zamppa, urheilualojen Guru: Ellen väärin muista, Shakhtar voitti lohkonsa tuomariavuilla. Roma oli siihen aikaan täysin sekaisin. Sitten tuli vastaan FC Filmaajat jota vastaan Shakhtar ei tehnyt kotikentälläänkään yhtäkään maalia. Kertoo tason.
Aivan oikein Messinvihaaja, se kertoo FC Barcelonan KIVIKOVAN tason :)
PoistaBarcelona ei koskaan ole Kivikova.
PoistaLoistava kommentti juupas-eipäs -väittelyyn
PoistaKiitos.
PoistaSimply the best.
VastaaPoistaJuuri näin. Sinipartio loistaa.
PoistaNo mutta ei se mitään, jos joskus häviää - tää on vaan jalkapalloa. Viikonloppuna taas kovalla tsempillä voittamaan Mallorca. :)
VastaaPoistaVarma tappio ilman tuomariapuja tai vastustajan höntsää. Mallorca on pudonnut kauas niistä ajoista kun se oli kotonaan melko hyvä.
PoistaEi mitään vaikutusta Barcan peliin. Jatkoon mennään aina pokaaliin asti. Sitä paitsi tällainen pelityyli TAPPAA jalkapallon!! Eihän tässä ole järkeä!! Tämä on varmaan "messinvihaajan" ihannetyyli pelata... "Mikä tahansa pelityyli on hyvä kunhan Barcelona häviää" kuuluu vastaus itse Gurulta.
VastaaPoistaTurha sitte inistä 20 vuoden päästä kun kaikkilla joukkueilla kaikki pelaajat rankkualueella ja sit pallo tököttää keskellä. Ja "messinvihaaja" nauttii. "Tämä on sitä jalkapalloviihdettä parhaimmillaan"
Tiedostan sen että jopa sinäkin vihaat sisälläsi tällaista futista tappelet vaan itsesi kanssa ja kirjotat mitä oikeasti et ajattele. Mutta "vihaaja" lyö kuule faktat pöytää, tutkiskele niitä ja ajattele sitä sitte loppuilta mitä oot kirjotellu blogiisi.
Tulee muuten mielee aivan Saksa vuonna 1930. Propagandaa jauhetaan luullen että sillä on jotai tulostakin. Saksassa oli, täällä ei.
Totta, Barcelonan pelityyli tappaa jalkapallon.
PoistaTotta ihmeessä nautin. Puolustavan joukkueen uhrautuvaa taistelua on ilo katsoa.
Tiedostat ihan väärin. Saat itse toki kuvitella kaikenlaista.
Muistaakseni Saksa hävisi toisen maailmansodan.
Itse asiassa celtic ei nyt ihan kamalan suurta bussia sinne rankkarialueelle tuonut vaan yritti jopa hyökätä välillä USEALLA miehellä(ottivat myös toisen HYÖKKÄÄJÄN vaihdoissa) toisin kuin Chelsea viime vuonna tai inter 2010.
PoistaKevät 2012 ja syksy 2012 ovat eri vuosia... eiku kausia.
PoistaErittäin hyvin tajuttu qwerty. Noiden itäjoukkueiden taso heittelee vuodesta toiseen. "Kova" Zenit on tänä vuonna lohkonsa viimeisenä ja yleensä flopannut Shaktar pelaa yllättävän hyvin.
PoistaKevät 2012 ja syksy 2012 ovat eri vuosia... eiku kausia
PoistaNussi nyt sitä pilkkua vähän vielä tuntuu että vähän on vielä liian tiukka.
Eli Messinvihaajakin tulee häviämään.
VastaaPoistaEi.
PoistaKyllä.
PoistaEi.
PoistaKyllä.
PoistaEi voittoa, ei häviötä
PoistaKenen kanssa juhlit? Yksin?
VastaaPoistaSe juhlii varmaankin äitinsä kanssa, veikkaan
PoistaAnti-BFC:n jäsenten kanssa. Pidämme juhlamme salaisessa paikassa.
PoistaAi sillan alla?
PoistaMahtaa olla kovat bileet kun noita jäseniäkin on hurjat 4 kappaletta.
PoistaTodennäköisesti niistäkin on 3/4 Mv:n jakautuneita persoonia.
Messinvihaajan juhlat = lämmintä pussikaljaa pienessä vuokrakaksiossa ja stereoiden huudattamista, kunnes joku käy hakkaamassa ovea ja huutamassa "musiikki hiljemmalle!" :D
PoistaHah: Kun katsotaan tarpeeksi pitkälle, kyllä jokin silta menee paikasta yli.
Poista- Nuo neljä ovat vain nettijäseniä. Olen pitkään ollut ainoa IRL Anti-BFC:sta joka kirjoittelee nettiin. Tämä blogikin julkaistiin kauan Anti-BFC:n perustamisen jälkeen.
Zamppa, urheilualojen Guru: Kalja juodaan kylmänä. Sitä paitsi en omista stereoita, jolloin tuosta ei ole pelkoa. Tietenkin subbarilla saa kunnon bassot tarvittaessa.
pakko kysyä että millä tasolla barcelona pärjäis ilman tuomari apuja tai vastustajan höntsäämistä? koska tuntuu ettei ainakaan näitä kyseisiä vastustajia ei olis mitään jakoa josei olis tuuria tai tuomarin apua tai vastustajan kiinnostuksen takia. esim pärjäiskö barca veikkausliigassakaan?
VastaaPoistaFC Uefahan valittaa aina kentän huonosta kunnosta, joten siksi eivät missään nimessä pärjäisi Veikkausliigassa ilman tuomariapuja.
Poistakysyin fc barcelonasta en mistään fc uefasta.
PoistaVaikea sanoa. Espanjan liigan taso on todella surkea, siellä ehkä pärjäisi sen verran ettei putoaisi. Veikkausliigassa Barca ei pärjäisi millään. Kentillä liian pitkää ruohoa ja epätasaisuuksia liikaa.
Poista- Juuri näin, ei mitään mahdollisuuksia.
- FC Uefalla viitattiin FC Barcelonaan? Noinhan se menee.
kysyin fc barcelonasta en mistään fc uefasta.
VastaaPoistaTässä esimerkki kuinka "mahtava" Messi on; http://www.youtube.com/watch?v=y9a9YKR1nJE
VastaaPoistaLoistava video. Tänään Real Madridin Ronaldo näyttää väärällä pelipaikalla miten homma hoituu.
PoistaViime El Clasicosta klippi; Messi siirtää palloa, jotta hän saisi pallon helpommin muurin yli, ja tämä vapaapotkuhan meni maaliin.
VastaaPoistahttp://www.youtube.com/watch?v=_6Q8QNcWBl4
Jep, kuten olen sanonut, ei Messi osaa vapareita vetää.
PoistaChelsea se jäi tasapeliin ja kirsikkana kakun päälle John "How's It Hanging" Terryltä meni polvi...Barca otti rutiinivoiton Mallorcalla 2-4 Messin viimeistellessä pari maalia.
VastaaPoistaJalkapallomaailma palailee jälleen takaisin normaaliin päiväjärjestykseen: iloista ja hyökkäävää peliä pelaavat joukkueet voittavat ansaitusti ja joukkueet, joissa pelaa jalkapallomaailman oksettavimpia pelaajia jäävät ilman voittoma. Karman lait toteutuvat...
Terry teki maalin ja FC Barcelonan voitto oli valitettava päätös juhlille. Ehkä tästäkin toivutaan. Loukkaantuminen kertoo Kivikovasta Valioliigasta.
PoistaFC Filmaajien epärehellinen peli näkyy kentälläkin.
Yhyy, kyllä on niin ihanan katkeraa taas! Jäädään odottelemaan tiivistelmää Barcan pelistä ja hatusta vedettyjä desimaalilukuja, joille voidaan sitten taas porukassa naureskella ensi viikonloppuun asti :D
PoistaEi tullut desimaalilukuja tällä kertaa.
PoistaRMA:
VastaaPoistaMessi siirsi palloa vasemmalle kyllä, mutta katsoppa koko ottelu ja kyseinen tilanne uudestaan nauhalta tai youtubesta ja huomaat että Messi siirsi palloa myös taaksepäin, n. puoli metriä. KAUEMMAS MAALISTA.
Siirsi kuitenkin kun tuomari ei katsonut.
PoistaPointti oli siinä, että Messi siirsi palloa taaksepäin, jotta saisi pallon helpommin yli muurin.
VastaaPoistaJuuri näin.
PoistaMessi siirsi koska muuri hiipi koko ajan lähemmäs
VastaaPoistaEi se ole hyväksyttävä syy siirtää palloa taaksepäin.
PoistaVähemmän hyväksyttävää on liikkua muurissa. Tähänhän messi vain vastasi. Vanha sanonta: "Pata kattilaa soimaa"...
PoistaOtteluita katsoneena väitän toisin. Muurissa saa liikkua.
PoistaSe ei ole hyväksyttävää että muuri hiipii aina lähemmäs, molemmat tekivät yhden rikkeen joten se on niin sanotusti even.
VastaaPoistaBarca-fanien mahtilogiikka iskee taas :D
PoistaMikäs tuossa logiikassa on pielessä?
PoistaSe ettei yksi rike korvaa toista. Muurin siirtyminen lähemmäs haittaa myös Ronaldoa.
Poista