Ranska esitti EM-kisoissa MM-kisojen toisinnon. Kiinnostus loppui jo ennen pudotuspelejä. Espanjan filmipellejä vastaan avauksesta tiputettiin useita avainpelaajia varsinkin hyökkäyspään osalta. Osoittaa kiistattomasti ettei tappio Ruotsille ollut mikään vahinko.
Loppukin kiinnostus Ranskalta laantui kun Espanjan jatkuva filmaaminen sai tuomarin viheltämään Espanjan eduksi joka kerta. Erityisesti Jordi Alba antoi näyttöjä, joiden perusteella miehen siirto FC Barcelonaan on varma. Ratkaisu jokaisessa pahassa tilanteessa oli kaatua nurmen pintaan ja anoa rankkaria. Muista filmauksista vastasivat FC Barcelonan pelaajat, etunenässä Fabregas, Busquets ja viime hetkillä rankkarin filmannut Pedro.
Ottelun ainoana plussana oli Real Madridin edustajan Xabi Alonson kaksi maalia. FC Filmaajat jäivät totutusti nollille. Tällainen kävely ei tee hyvää mainosta jalkapallolle. Vielä vähemmän tekee FC Filmaajien filmipellet jotka maajoukkueessa ovat vähintään yhtä säälittäviä kuin seurajoukkueessa.
Pelle :D Ranskalla ei laatu riittänyt, end off.
VastaaPoistaEspanja filmasi niin sen takia ei kiinnostanutkaan.
PoistaHeh. on sulla jutut täällä taas. Miten jaksat tuota itkemistä?
VastaaPoistaFaktan kertojille on aina kysyntää.
PoistaFakta ja itkeminen on tosi kaukana toisistaan
PoistaJep, kirjoitinkin faktaa.
Poistapaskat
PoistaKyllä, faktaa, ei paskaa.
PoistaHAHAhAHAh
VastaaPoistaVoitko kertoa jo etukäteen, että kiinnostaako Portugalia ja Ronaldoa?
VastaaPoistaRonaldoa kiinnostaa ellei Espanja aloita pelleshowtaan.
PoistaOvelasti vastattu, sillä jokainen Espanjan peli on mielestäsi ollut aina filmausta. Ronaldo floppaa kun tulee oikeita puolustajia vastaan.
PoistaEspanja filmaa aina niin. Kovissa peleissä Ronaldo on todella kova.
PoistaEli siis näiden ontuvien perustelujen mukaan vastustajalta into lopahtaa aina jos toinen jengi filmaa. Tosiasiassa, perustuen pelaajahaastatteluihin, merkitys on täysin päinvastainen.
PoistaVärilasisi on huumaavat, sinulle itsellesi siis, sillä huomaa perustelusi miksi Drogba ei filmaa. Sehän vain korostaa virheitä. Eikös näin ollut myös espanjan pelaajien kanssa? Kuka puhui itsensä pussiin, valepukki.
Niinhän siinä käy, tehdään selväksi ettei kannata edes yrittää.
PoistaEi ollut. Drogbaan osui kunnolla ja Drogba loukkaantui, siitä faktaa että Drogba ei liioitellut osumia. Mites Espanjan pelaajien loukkaantumiset? No niin, hävisit.
Didi muuten ei loukkaantunut kontaktissa. Valehtelee jälleen. Ja tämä kommentti tulee Siniseltä.
PoistaAina pahempi FC Filmaajien kannalta, kontaktit olivat niin kovia että Drogba loukkaantui yrittäessään välttää niitä.
PoistaSori mut mä en nähny yhtään filmiä Busquetsilta enkä Pedrolta.
VastaaPoistaMitä mieltä olet sinun mielestäsi "sivuttaissyöttelijä" Xavin läpisyötöstä Fabregasille?
Busquets filmasi Cabayelle varoituksen. Pedro filmasi rankkarin.
PoistaXavi sai yhden syötön eteenpäin siinä vaiheessa kun vastustajaa ei kiinnostanut? Huikeaa.
Sun mielestä AINA kun espanjan/barcan pelaaja kaatuu on kyseessä filmi.Pitäskö vastustajan potkasta jalka paskaks ja lopettaa pelaajan ura ennen ku rike oli barca pelaajaa vastaan selvä?
VastaaPoistaKoska kyseessä on filmi.
PoistaMonenkos Barca-pelaajan ura on katkennut viime vuosina loukkaantumiseen? Moniko vakavampi loukkaantuminen ylipäänsä on tullut vastustajan tahallisesta rikkeestä? Äärimmäisen typerä selitys tuo.
Mut onko koskaan sun mielestä FC Barcelonan pelaaja kaatunut aiheesta ?
PoistaMontakin kertaa. Liian usein kaatuvat ilman aihetta.
PoistaTässä tuli mieleen erään "pellen" taklaus Dani Alvesia kohtaan. Onnekseen Alves ehti hypätä joten pahin eli jalka poikki ei tapahtunut tiedät kyllä varmasti ketä pelleä tarkoitan.
PoistaHän jos joku ei edes yritä pysyä pystyssä. :D
Pedroko filmasi? Voi luoja mikä valitus virsi taas menossa Kovaa selkään ja Xabilta loistava pilkku.
Pedro jyrättiin selästä, selvä rike ja rankkari.Alba keskitti hienosti ekan maalin. Jokainen mutu on rinnastettavissa valheeseen ilman todisteluja. Kiinostuksesta kertoo jo tipat silmäkulmissa pelin jälkeen. Älä siis valehtele.
VastaaPoistaBlanc lähti fiksusti puolustamaan. Ranskan laatu ei riittänyt ja Espanja jatkoon vakuuttavalla taktisella suorituksella.
Pedro kaatui liian helposti, ei aihetta rankkariin. Alba keskitti, koska Debuchy kompastui kentässä olleeseen kuoppaan.
PoistaEspanjan suoritus oli surkea ja ilman kenttämestarin erikoista olisivat pudonneet.
Montako maalipaikkaa oli ranskalla?
PoistaDominanssista kertoo nollalukemakin. Tällä pelillä Espanja tarvitsee sen yhden, se riittää. Dominoivat loppupelin. Ranskaa todellakin kiinnosti, mutta olivat auttamattoman huonoja. Vain ja ainoastaan Espanjan hyvyyden takia.
Omien sanojesi mukaan : "ranska on yksi mestarisuosikki, kovien valioliigapelaajien takia." Hyvinpä viime vuosina kypsynyt Pique otti Benzemalta luulot pois. Ainoa joka sai jotain aikaan oli Ribery.
En nähnyt ainoatakaan filmiä, joka ei olisi sinun mukaasi ollut sallittua Drogballe, vain rikkeiden korostamisia. Näitkö sinä?
Lähes yhtä monta kuin Espanjalla. Espanjalla sattui tällä kertaa onnistuminen, koska pakki kaatui märällä nurmikolla. Maali ei ollut Espanjan hyvyyttä vaan Ranskan huonoutta.
PoistaEspanja filmasi eikä ranskalaisiakaan kiinnostanut enää en jälkeen.
Alba oli jatkuvasti filmaamassa.
Mutta pelin tappaminen ja äärimmäinen dominointi oli espanjan loistokkuutta. Tylsää, ehkä, tehokasta ja toimivaa, kyllä.
PoistaVähän niinkuin hodaripallo, mutta taitavampaa ja siten nautinnollisempaa.
Katsoin muuten läpi jokaisen Albgan kaatumisen, kaikissa kontakti. Taidat valehdella niin paljon, että itsekin jo uskot satuihisi. Toisaalta, kuten tutkijakollegio sen osoitti, et kykene rationaaliseen, tietopohjaiseen, keskusteluun, vaan mutuilet vailla lähteitä, saivartelet ja valehtelet.
Toisaalata ymmärtäähän sen, kun kerran itsekin sanoit luovasi oman todellisuutesi. Harhansa kullakin, sinulla useat.
Eli pelin tylsäksi tekeminen. Juuri näin, siksi Espanjaa kannattavat vain toopet.
PoistaAi oikein kontakti? Pikkuhipaisu ja puolikuolleena kentän pintaan. Tuota kutsutaan myös filmaamiseksi.
Pikkuhipaisu=rike=oli sallittua drogballe korostaa rikkeitä= olet tehnyt virheen
PoistaEi Drogbaan vedettykään pikkuhipaisuja vaan ihan kunnon rikkeitä.
PoistaKatsoin uudestaan myös sen pelin, ja oli kyllä pikkuhipaisuja. Sun vihalasit saa ne vaan näyttämään isoilta, normaalia psykologiaa, johon ihmismieli ikävä kyllä on taipuvainen.
PoistaEi vaan Drogbaa rikottiin kunnolla, loukkaantuikin samalla.
PoistaEi muuten rikottu. Suosittelen pelin uudelleen katsomista mielellään neutraalissa seurassa. Ja loukkaantuminen vaikutti venähdykseltä.
PoistaKyllä rikottiin. Loukkaantuminen johtui noista potkimisista.
PoistaEn tiedä, mitä peliä Messinvihaaja on taas katsonut, todennäköisesti peliä vihalasiensa takaa. Espanjalaisilta tuli ehkä muutama helpohko kaatuminen keskialueella, mutta esim. Busquets ei ollut mukana yhdessäkään. Alba sai omalla rankkarialueellaan helpohkon vaparin, kun kaatui omiin jalkoihinsa ja tuomari oli aika kaukana, siinä ehkä espanjalaisten ainoa "filmi".
VastaaPoistaPedro pääsi jo ohi puolustajastaan, kunnes häntä tultiin takaapäin/takaviistosta selkään, kuten kommentaattori/studiokin sanoi, rike ei ollut iso, mutta selvä rike, joten pilkku oli oikea tuomio.
Jos filmailusta puhutaan, niin kaikista eniten jäi kyllä mieleen Riberyn ja Benzeman kaatuilut ja käsienlevittelyt, vaikkeivat ne nyt olleet lähelläkään samaa tasoa Ronaldon ja Di Marian sukeltelujen kanssa.
Ranskaa ei voi syyttää kiinnostuksen puutteesta, koska he yrittivät kyllä joka kerta, kun pallon saivat. Heillä oli myös muutama ajanjakso, jolloin hallitsivatkin palloa pidemmänkin tovin. Espanja oli vain niin ylivoimainen, piti tiukan puolustuksen, kun Ranskalla oli pallo ja hallitsi palloa rauhallisesti hyökätessään ja teki tarvittavat maalit. Ranskalla ei muutamaa Riberyn yritystä lukuunottamatta ollut oikeastaan mitään mahdollisuuksia.
Ymmärrän toki, että Messinvihaajalla ottaa koville ja pitää yrittää tällaisilla vihakirjoituksilla lievittää omaa pahaa oloa. Onneksi valtaosa lukijoista ja kisoja seuraavista ymmärtää sen verran paljon lajista, että ymmärtää jättää nämä Messinvihaajan itkut vain huumoriosastolle.
Alba kaatui neljä kertaa liian helposti kalastaen vaparia. Kerran ei onneksi saanut. Puhdas filmaaja kun ei muuta oaa.
Poista"Pedro pääsi jo ohi puolustajastaan, kunnes häntä tultiin takaapäin/takaviistosta selkään, kuten kommentaattori/studiokin sanoi, rike ei ollut iso, mutta selvä rike, joten pilkku oli oikea tuomio." - Mitä merkitystä sillä on oliko selvä rike? Kisoissa on nähty satoja selviä rikkeitä rankkarialueella, eipä ole montaa rankkaria vihelletty. Taas nähdään Barca-fanin perustelun muuttuvan sellaiseksi että se suosii omaa mielipidettä.
Eiköhän se ole niin että minä tajuan jalkapallosta, sinä et. Sen huomaa kun katselee näitä perusteluja. Muutaman vuoden päästä, kun saat lisää henkisiä kykyjä, huomaat minun olleen oikeassa kaikissa asioissa.
Yllättäen taas kehut itseäsi kun kukaan muu ei kehu :D Kerro kuka on mielestäsi ammattitaitoisin asiantuntija jalkapallossa ja vain ammattilaiset lasketaan. Sano mielellään vaikka top 3 lista. Perusteluiden kanssa.
PoistaAmmattilaiset eivät usein saa ilman sanktioita kertoa oikeaa mielipidettään. Lisäksi mukana on mediapeliä.
PoistaYksistään näiden seikkojen takia olen parempi asiantuntija kuin yksikään ammattilainen.
"Eiköhän se ole niin että minä tajuan jalkapallosta, sinä et. Sen huomaa kun katselee näitä perusteluja. Muutaman vuoden päästä, kun saat lisää henkisiä kykyjä, huomaat minun olleen oikeassa kaikissa asioissa."
PoistaAhahaha! :D Kiitos hei Juhannuksen parhaista nauruista! Kun et pystynyt kommenttejani muuten kumoamaan tai esittämään kunnon vastineita, niin aloit sitten haukkumaan henkilökohtaisuuksilla! Ei paljon alemmas voi argumentoinnissa mennä, mutta toisaalta sinun kohdallasi en lopulta ole juurikaan yllättynyt. Todistitpa vain juuri, ettei sinun kanssasi voi tai kannata keskustella, koska häviölle jäädessäsi alat haukkumaan muita tai vaihdat aihetta. Todellisia huonon häviäjän merkkejä. Nyt on tosiaan kaikki nähty sinun puoleltasi, vai pystytkö menemään vieläkin alemmas ja säälittävämmäksi kuin edellinen aivopierusi?
Mitä henkilökohtaista tuossa oli? Oletko sitä mieltä että henkiset kykysi EIVÄT kasva vuosien kuluessa? Että taas menit metsään syytöstesi kanssa. Olen itsekin sitä mieltä että omat henkiset kykyni ovat muutaman vuoden päästä paremmat kuin nyt.
PoistaJos henkiset kykysi eivät kasva ajan kuluessa, todennäköisesti ne ovat heikentyneet jo vähän aikaa. Se taas osoittaa ettei sinulla ole sitäkään vähää kompetenssia kuin oli vuotta aiemmin.
Puhuit itsesi täydellisesti pussiin, kun syytät henkilökohtaisuuksiin menosta vaikka sanoin selvän tosiasian. Kyseessä oli harkittu ansa johon menit täysillä. Odotan mielenkiinnolla mitä aiheetonta syytöstä seuraavaksi keksit.
Kuka ammattilainen on saanut sanktioita mielipiteistään? Perättömät väitteet lahjonnasta/tuomaripelistä eivät ole mielipiteitä vaan valheita.
PoistaDrogba, Ballack, Wenger, siinä muutamia. Lisääkin löytyisi jonkin verran.
PoistaEiväthän nuo väitteet olleet perättömiä vaan käytännössä puhdasta faktaa.
Kerroppa lisää noista tapauksista.
PoistaSatoja selviä rikkeitä raingaistusalueella.
PoistaLOL. Valehtelua ja vääristelyä kympillä.. Ehkä kymmeniä kuitenkin, tässä oli se ero, että kyseessä oli maalipaikka. Ja sillä on väliä.
Tulin vain ilmoittamaan Messinvihaajalle, etten käy keskustelua henkilön kanssa, joka väittelyssä häviölle jäätyään alkaa levittämään perätöntä tietoa toisen henkisestä tasosta tai muita vastaavia herjoja.
PoistaIlmoitan myös jo tässä vaiheessa, että seuraavan vastaavanlaisen tempauksen sattuessa otan yhteyttä lakimieheen, joita suvusta löytyy 3 kappaletta. Olen täällä puhumassa jalkapallosta(vaikka se tiettyjen keskustelijoiden kanssa vaikeaa onkin), enkä aio sietää minkäänlaisia henkilökohtaisia herjauksia. En varsinkaan henkilöltä, joka itse on täysin kykenemätön käymään asiallista ja faktoihin perustuvaa keskustelua.
Mitähän taas selität? En sanonut sanaakaan sinun henkisestä tasostasi. Se ettet ymmärrä lukemaasi toki viittaa alhaiseen tasoon. Jos nyt tarkoitat sitä lausetta jossa vihjasin henkisen kykysi kasvavan ajan myötä. Noin käy normaaleille ihmisille. Ellet ole normaali ihminen vaan esim humanoidi, asia voi olla eri.
PoistaOikein kolme lakimiestä :D:D:D Nyt pelottaa.
Ja edelleen mitään henkilökohtaista herjausta ei ollut. Et ymmärtänyt lukemaasi ja lankesit asettamaani ansaan. Ja nyt uhkaat lakimiehillä :D:D:D
Oma tekstisi johon vastasin: "Ymmärrän toki, että Messinvihaajalla ottaa koville ja pitää yrittää tällaisilla vihakirjoituksilla lievittää omaa pahaa oloa. Onneksi valtaosa lukijoista ja kisoja seuraavista ymmärtää sen verran paljon lajista, että ymmärtää jättää nämä Messinvihaajan itkut vain huumoriosastolle."
Tuossa kaikki näkevät Zampan asiallista ja faktoihin perustuvaa keskustelua.
- Drogba, Ballack ja Wenger saivat kaikki peli-/toimitsijakieltoa kritisoituaan tuomaritoimintaa ottelussa Barcelonaa vastaan. Wenger on tainnut saada monta kertaa.
Poista- Niin mitä väliä sillä on? Eihän tuo edes ollut maalipaikka, Pedrolta karkasi pallo ja pisti rähmälleen maahan.
Mutta Messinvihaaja sinähän olet tuossa ihan oikeassa! Tuo kohta, johon vastasit, on silkkaa faktaa! Tämä blogisihan on aivan selvästi pelkkä henkireikä sinulle lievittää pahaa oloasi, kun pääset purkamaan pettymyksiäsi tekstin muodossa! Meille muille tämä blogi taasen on juurikin sitä viihdettä, hauskaa lukea, kuinka jonkun käsitys jalkapallosta ja pelin kulusta eroaa noin paljon todellisuudesta!
PoistaTotesin vain kylmän viileästi, etten aio sietää minkäänlaisia henkilökohtaisia herjoja tai muuta vastaavaa väärän tiedon levittämistä ja että saan kyllä sen loppumaan tarvittaessa lakimiesten avullakin, ellet muuten sitä ymmärrä lopettaa. Puhutaan siis jalkapallosta ja jätetään ne henk.koht. herjailut pois, niin ei tarvitse kenenkään pahoittaa mieltään.
Toivottavasti kirjoitin nyt tarpeeksi selvästi, että Messinvihaajakin ymmärsi.
Minähän kirjoitan tarkalleen siitä mitä peleissä tapahtuu, ilman Barca-lasien läpikatsomista.
PoistaAi nyt ei ollutkaan henkilökohtaisuuksiin menevää herjaa? Olen tunnettu siitä etten mene henkilökohtaisuuksiin, joten pelkosi on aika aiheeton.
Tutkijakollegion on taas pakko puuttua selkeän valheeseen. Käykää katsomassa itse kuinka MV menee henkilökohtaisuuksiin tuolta Afellayta koskevasta säikeestä. Kaiken lisäksi hänellä ei ole lähteitä vaitteilleen ja valheellisesti väittää lääketieteen perustuvan oireille ja mielipiteille. Emme keskustele enää hänen kanssaan, mutta keskitymme valheisiin.
PoistaValhelaskuri: 23 ja tämä vain ei jalkapallollisista asioista, sillä itse peli ei kiinnosta. Valehtelu, sivistymättömyys ja saivartelu kiinnostavat, joten jatkamme vahtia.
PoistaLuckycharm: Missä vaiheessa olen sanonut lääketieteen perustuvan oireille ja mielipiteille? Et osaa lukea ja väännät omista harhaisista tulkinnoistasi jotain ja syytät minua valheesta.
PoistaLuckycharm: Vahtivuorosi todella kiinnostaa :D
"Kuka määrittelee rajat? Aivan, se on mielipidekysymys. Joten olet väärässä näinkin yksinkertaisessa asiassa."
PoistaTuossa lainaus sinulta, jossa annat ymmärtää, että lääketiede perustuu mielipiteille.
Kollegio on kyllä ollut vakuuttava, itse et.
Kyse oli tuosta yhdestä asiasta joka todellakin on pohjimmiltaan mielipide. Sitä et voi kiistää.
PoistaItseasiassa se on kiistetty noissa lähteissä, jotka tuomitsit vääriksi näköjään lukematta niitä. Lisätään siis taas yksi valheellinen toiminta tilillesi.
PoistaRaja-arvot ovat määritelty pitkittäistutkimuksissa saatujen tuhansien näytteiden mukaan.
Valhelaskuri: 24
"Raja-arvot ovat määritelty pitkittäistutkimuksissa saatujen tuhansien näytteiden mukaan."
PoistaEntä sitten? Mielipide se silti on. Et pysty määrittelemään mitään raja-arvoa ilman että jonkinlainen mielipide olisi mukana.
mutta kun ne lukee papereissa, ei ne ole lääkäreiden määriteltävissä, vaan ne muokkautuu kaanonin mukaan. Siinä suuressa kirjassa, jota lääketieeksi kutsutaan, on kaikki ylhäällä.
PoistaSe kirja uudistuu koko ajan, mutta hitaasti ehkä liiankin, mutta näin lääketiede välttyy ylilyönneiltä. (Oma tutkimukseni on nyt "tiedemankelissa", katsotaan saanko PCOS:n häilyvyyttä selvemmäksi)
Siis rautalankaa:
Kun diagnoosi on tehty se testataan kokeella. (Hoitovirheet tapahtuvat tässä vaiheessa, koska lääkärin pitää oireiden mukaan tietää mitä etsiä. Ihminen on liian monimutkainen siihen, että kaikki maailman arvot tutkittaisiin verinäytteen mukaan).
Messin tapauksessa diagnoosi osui oikeaan ja syy selvisi testillä. Raja-arvot ovat tässä vaiheessa kaanonin mukaiset, niitä suhteellisen kouluttamattomat hoitajatkin voivat lukea, sillä ne on kaikille aina samat, eivätkä perustu mielipiteisiin, vaan pitkittäistutkimuksiin.
Hoito aloitetaan siis vasta kliinisten tutkimusten ja testien mukaan. Tämä ei tietenkään päde tavallisimpiin sairauksiin, vaan harvinaisempiin, sillä mikään plasma-analyysi ei ole ilmainen.
Entä sitten? Myös se kaanon on jossakin määrin mielipide.
PoistaRautalankaa:
"Raja-arvot ovat tässä vaiheessa kaanonin mukaiset, niitä suhteellisen kouluttamattomat hoitajatkin voivat lukea, sillä ne on kaikille aina samat, eivätkä perustu mielipiteisiin, vaan pitkittäistutkimuksiin."
Eli myönnät raja-arvojen perustuvan mielipiteeseen. Se että noudattaa mielipiteellä luotua raja-arvoa ilman mielipidettä ei poista sitä tosiseikkaa että asian noudattaminen pohjimmiltaan perustuu mielipiteeseen.
Olet siis yksiselitteisesti väärässä.
Niin miljoonien tutkijoiden vuosisatojen varrella yhteisesti määrittelemä mielipide.
PoistaEli mielipide.
PoistaTieteellinen fakta, on niin sanottu testattu mielipide. Satojen tuhansien tutkimusten ristitulessa keskustelussa muotoutunut metodi. Tiede on absoluuttista. Aina. Mielipide on irrationaalinen. Aina.
PoistaMielipide on valheellinen näkökanta absoluuttiseen ja yhtäläiseen totuuteen, joka on tulkittavissa melkein absoluuttisella testillä. Tämä on tiedettä, jossa yksittäisellä mielipiteellä ilman diskurssia ja vastatutkimuksia, ei ole mitään merkitystä. Vaikka se olisi kuinka oikea.
Tähän saattaa kaatua omakin tutkimukseni.
Ei se edelleenkään muuta sitä että kyseessä on mielipide. Vaikka miten määrittelisi tutkimusten perusteella "normaalin" kasvuhormonin määrän, ihmisissä on eroja eikä pitävää rajaa pysty määrittämään. Aina jotkut menevät rajalle.
PoistaAi nyt lähdet siitä että mielipide on aina valheellinen? Minähän en tässä muuta yritä todistaa kuin sen että mikä tahansa asetettu raja-arvo on aina mielipide. Sitä se on kuten jo todistin.
Tutkimuksesi kaataminen tuo tyydytystä.
Katsoisit nyt nuo lähteet. Raja-arvot määritetään niin laveasti, että kaikki yksttäistapaukset voidaan sulkea pois, ainakin siten, että ne saadaan lisätesteillä selville.
PoistaNiin ja sillä hiihdon hemoglobiinirajalla ei ole lääketieteellistä siunausta.
Siksi mielipide ei ole faktuaalinen, vaan se muuttuu siksi vasta kun sitä on objektivisesti tulkittu tuhansien eri metodien avulla. Mielipide on subjektivinen, tiede on objektiivista. Tieteellinen fakta on testattu mielipide, jolloin se on saanut faktan arvon. Testaamaton mielipide, (eli kaikki mutuilusi) ovat minulle ja tiedemaailmalle valehtelun esiasteita
Oma tutkimukseni luultavasti jää julkaisematta muotoseikan takia, mutta tiedoksesi PCOS on hormonaalinen sairaus, joten olen erityisen perehtynyt synnynnäisiin hormonaalisiin sairauksiin. Siksi tiedän, että Messin suhteen virhediagnoosin mahdollisuus testien jälkeen seurattuna on mikropromillen luokkaa.
Poista- Epäolennaista, koska raja-arvot ovat silti loppujen lopuksi mielipide. Entä jos arvo jää raja-arvosta 0,0001 prosenttia? Silloin se on raja-arvon alle? Millä perusteella raja-arvon suuruinen arvo on esim sairaus mutta 0,0001 prosenttia raja-arvon alle ei ole?
PoistaHiihdossa siitä huolimatta annetaan kilpailukieltoa liian suuren hemoglobiiniarvon takia?
Olkoon vaan, pääpointtini ei muutu.
Lääk.lis.: Olkoon vaan, silti kyseessä on lopulta mielipide, kuten olen todistanut.
Se ei ole lääketieteellinen raja-arvo,joten en siitä tiedä mitään. Eikä se minua kiinnosta. Valehtelet muuten taas hemoglobiini rajojen rikkomisesta ei anneta kilpailukieltoa, vaan estetään osallistuminen yhteen kilpailuun. Tähän kisan järjestäjällä on oikeus ilman sen enempiä kyselyitä. Kilpailukielto on ihan eri asia ja hemoglobiiniraja ei täytä legaaliuden kriteereitä, joten kilpailukiellot ovat mahdottomia.
PoistaTodituksesi ei ole relevantti. Et sitä paitsi ole todistanut mitään, vaan hokenut mantraa mielipiteestä vailla lähdeviitteitä. Sanalla sanoen valehdellut.
Pari virhettä tai valhetta taas olen spotannut:¨
1. Raja-arvot mielipide.
tuhanteen kertaan todettu,että raja-arvot ovat testattu useilla tuhansilla testeillä,joten mielipiteistä ei ole kysymys.
Totta,jos hypoteesisi olisi edes jotenkin mahdollinen olisit teknisesti sairas. Tosin epäilisin sairautta myös,jos hormoniarvo jäisi n. 10% yli raja-arvon, ja passittaisin lisätesteihin. Arvot ovat vedetty niin laveiksi, että lääkäriä hirvittää. WADA:n dokumenteissa vielä tiukemmiksi, mitä en muuten ymmärrä ollenkaan.
Todellisuudessa sairaudeksi määritetään tilanne, jossa hormonituotanto vaatii 750-1000 % lisäyksen päätyäkseen keskimääräisiin normaali-ihmisen hormonituotantoihin. Minulle lääkärinä riittäisi vähempikin. Onneksi hoitomuodot ovat vapaampia tavallisten ihmisten tapauksissa.
Ai yhden kisan osallistumiskielto ei ole kilpailukielto? Kyllä kilpailukielto voi olla myös yhden kisan mittainen.
PoistaEdeleen raja-arvot ovat silti mielipide. Ei voida sanoa rajan X yli olevan terveitä ja rajan X alle olevan sairaita. Mielipide että näin tehdään.
Hoitomuodot ovat ehkä hieman vapaampia mutta kuten Messin tapaus osoittaa, paljon korjaamisen varaa on vielä.
Ei ole, se on osallistumisoikeuden evääminen, kilpailukielto kaatuisi CAS:ssa, älä aina valehtele.
PoistaVoidaanpas, perustuu tieteeseen. Messi oli sairas. Mitä korjaamista siinä on?
Juuri tällainen pilkunnussinta on kivaa. Vaikutushan on pitkälti sama yhden kilpailun osalta.
PoistaMessin sairaus perustuu mielipiteeseen.
..jonka tukena on 100 0000 tuhansia tutkimuksia, siis faktaan. Todistettu mielipide=fakta.
PoistaTodistettu mielipide? Eivät tutkimustulokset mitään todistuksia ole. Niitäkin joutuu tulkitsemaan.
PoistaKyllä huomaa ettei tolla MV paskahousulla ole telkkaria
VastaaPoistaOlet TV-maksu tarkastaja?
Poista*TV-maksutarkastaja. Onko yhdyssanat tuttuja?
PoistaYhdys sanat ovat olleet tuttuja siitä lähtien kun aloin pelaamaan jalka palloa lappeen Rannassa.
PoistaPaljastitko nyt kotikuntasi?
PoistaKyllä.
PoistaOnnittele vihan kohdettasi 25 - vuotispäivänä :D
VastaaPoistaEn hitossa onnittele. Kuulemma pani muijansakin paksuksi.
PoistaNiimpä =DD Sehän tarkoittaa sitä että saat jatkaa vihaasi vielä monien sukupolvien ajan.
PoistaHyvä huomio. Työsarkaa riittää.
PoistaNiin ja millä logiikalla Ranskan avauskentällinen on verrannollinen Ruotsi-ottelun tasoon? Ei millään, paitsi vihalasien sumentamien, kouluttamattomien ja tyhmyyden säväyttämien aivojen kyhäelmä logiikalla.
VastaaPoistaLasketaas alustuksen valheet ja vääristelyt:
1. Kaikki "ei kiinnosta" kommentit ovat luokiteltavissa valheiksi. Ilman objektiivista ja todellista taustatietoa.
2. Ottaen huomioon peruseluihisi siihen, että Drogba ei filmaa, voidaan myös laittaa kaikki puheet filmijengistä valheen piikkiin. Säännöt muuttuvat päässäsi kun kohde vaihtuu. Säälittävää.
Niin ja eihän alustuksessa muuta sisältöä ollutkaan.
Ranska pisti muita kuin avainpelaajiaan kentälle, koska Ruotsi-ottelussa kävi huonosti. Nyt tiedetään että ykkösmiehistöllä Ranska olisi voittanut.
Poista1. Ei vaan totuudeksi, jos niille löytyy perustelua.
2. Eikä muutu, Drogbaa potkittiin Barcelonan toimesta jatkuvasti ja Drogba jopa loukkaantui siinä. Eli olet väärässä.
Ei löytynyt niitä operusteita,vai juttelitko kyynelehtivien pelaajien kanssa?
PoistaMontako kertaa espanjalainen kaatui ilman kontaktia, ei kertaakaan, joten he vain korostivat rikkeitä.
Rikkeen korostamista kutsutaan myös filmaamiseksi. Senhän Espanjalaiset osaavat. Kiitos kun olet asiasta samaa mieltä.
PoistaJa drogballe tämä oli sallittua!?
PoistaDrogbahan ei filmannut vaan rikkeet olivat oikeasti suuria.
Poistaoli nöyrää, espanja vei ja ranska vikisi. Seuraava matsi voi jo olla tiukka, portugali on hyvä.
VastaaPoistaSiinä on sitten huhujen mukaan 2 tseenssiä.
Jos portugali voittaa, heitä kiinosti pelata ja ne pyyhki paskoilla espanjalaisilla nurtsia.
Jos espanja voittaa, portugalia ei kiinnostanut pelata koska espanja oli niin huono tai filmasi, tuomarit oli huonoja, kuun asento oli väärä, edeltävänä päivänä satoi ja ensi joulu on lumeton.
Espanjalla oli yksi maalipaikka, kuten Benzema sanoi.
PoistaOlet ymmärtänyt asian ytimen.
PIRLO DOMINOI KIVIKOVII VALJUPELLEJÄ !!!"!221111 KYLLÄÄÄÄÄ
VastaaPoista0 maalia, kovaa dominointia.
PoistaJaa-a mites tässä näin kävi. Kivikova tippui.
VastaaPoistaEipähän tehnyt Italia yhtäkään maalia kivikovan puolustuksen ansiosta. Samaan ei pystynyt edes Espanja.
Poistakivikova puolustus? Tais Italia saada tusinan laatupaikkoja. Jos viimeistely ei ois ollut noin huonoa niin matsi ois voinu päättyä 5-0.. Että se siitä kivikovasta puolustuksesta.
PoistaEi ollut mitään laatupaikkoja. Lähimmäksi maalia pääsi De Rossi, joka ei itsekään tiennyt mihin veti.
Poistaainiin et taaskaan kattonu matsia vaan mutuilet.
PoistaDe Rossi varmaan yritti juuri tuollaista kierrettä vetoonsa? Katsoppa mihin kohtaan jalkaa pallo osuu?
Poistakyllähän se melko kierteen ottaa. Mistä tiedät ettei yrittänyt? Sitten kun todistat että se veti vahingossa semmosen vedon niin myönnän ettei toi sun kommentti ollut taas tuota mutuilua.
PoistaEiköhän De Rossi yrittänyt potkaista pallon maalia kohti? Kun ei mennyt, ei yrittänyt sitä eikä siten yrittänyt tuollaista kierrettäkään.
PoistaKertoo Valioliigan paskasta tasosta, kun jaksaa muka noin hyvin puolustella. Sen sijaan kertoo Serie A:n kovuudesta, kun jalat jäivät liigaa eikä maalipaikoista maaleja tullut.
PoistaFinaali osoitti La Ligan kovan tason, kun makea 4-0 voitto. Kovatatoisin liiga on kyseessä. Vielä voitto kovasta Serie A:sta nostaa tason yhä korkeammalle.
Osoittaa La Ligan olevan heikkokuntoisin liiga, koska siellä Real Madrid ja FC Filmaajat saavat huilata koko kauden.
PoistaPumpulinpehmeä paska Englanti tippui!!
VastaaPoistaHuonon tuurin takia rankkukisassa tippui.
PoistaSilloin kun Chelski voitti rankkareilla niin se oli taitoa mutta nyt muka tuuria? Sillä erotuksella että Italia hallitsi peliä mutta Chelski oli hätää kärsimässä koko pelin.
PoistaChelsea pelasi loistavalla taktiikalla eikä heillä ollut suurtakaan hätää. Tasoittivat heti kun vastustaja pääsi hyvällä onnella johtoon.
PoistaEnglannin Youngin veto meni pari senttiä liian ylös. Huonoa onnea vaan.
Mutta messin vastaava oli vaan huonoutta. sorrut siihen mihin blaugranoja syyllistät.
PoistaMV kommentoi tähän jotain !
PoistaJäi huomaamatta tämä. Kommentteja tulee paljon.
PoistaMessin veto tapahtui pelitilanteessa, siinä on myös rebound olemassa, Youngilla ei ollut näin.
Sääntötuntemuksesi on vajavaista, jos messi olisi mennyt palloon, se olisi tulkittu syötöksi itselleen ja siten puhallettu vapari ruplaryssille.
PoistaAah totta, ei tullut tuo asia mieleen.
PoistaTjaha, juhannuksesta selvitty, täällä näköjään sama huumori jatkuu, enpä kyllä odottanutkaan tason nostoa.
VastaaPoistaTäytyy näin talven alkamisen kunniaksi poimia pari näitä MVn laadukkaita, maailman ykkösfudisasiantuntijan arvioita tähän:
"Arvio: Espanja häviää Italialle ja pelaa sekä Irlantia että Kroatiaa vastaan tasapelin jääden lohkossa viimeiseksi."
"Patongit onneksi hakkaavat Espanjan."
ei osunu tällä kertaa.
Tuomarien ansiota Espanja pärjäsi, kuten oli helppo arvata.
PoistaVoi voi, kun pumpuliliigan pelaajat eivät saaneet maalin maalia pappapuolustajia vastaan :D
VastaaPoistaOttaa koville varmaan, kun Espanja porskuttaa kohti toista peräkkäistä EM-mestaruutta samalla kun Englanti nyhjää 0-0 tasureita ja ottaa pataan rankkareissa.
0-0 nyt ei ollut mikään ihme, kun Italiallakin pelasi Balotelli Valioliigasta. Ei sieltä liigasta näköjään kukaan maaleja osaa tehdä.
Höpöttele sinä vaan täällä tuomaripelistä ja vastustajan ei kiinnostanut- jutuista, niin me muut alamme hiljaksiin nauttia toisesta peräkkäisestä mestaruudesta. Joka on voitettu hienolla pelillä.
Jep, kivikova puolustus Englannilla.
PoistaEspanja olisi jäänyt alkulohkoon ilman tuomariapuja. Balotelli pelasi kuitenkin koko ottelun toisin kuin Cassano.
Espanjan ja Ranskan ottelu oli kisojen tylsin.
Englanti tippui, osoittaa Valioliigan paskan tason, kun joukkue tippui jo nyt. Sen sijaan Espania voitti, osoittaa La Ligan kovan tason.
VastaaPoistaEspanjan voitto tuomariavuilla osoittaa liigan paskan tason. Kivikova Englanti on toistaiseksi ainoa maa kisoissa joka on pitänyt Italian nollilla.
Poista+ Pirlo osoitti olevansa parempi kuin yksikään Englannin kivikovista kk-pelaajista. Fakta.
PoistaEnglanti pääsi puolieriin tuomariavuilla Ukrainan kärsiessä suurta vääryyttä
Poista- Englannilta puuttui monta keskikenttäpelaajaa. Parker on maailman paras keskikenttäpelaaja.
Poista- Ukrainan maalilla ei olisi ollut vaikutusta ottelun voittajaan.
http://www.mtv3.fi/urheilu/emfutis2012/uutiset.shtml/2012/06/1570582/englantilaispelaajaa-tylytetaan-juoksee-ympariinsa-kuin-paaton-kana
PoistaPirlohan pysyi hyvin pihdeissä http://www.urheilulehti.fi/jalkapallo/pirlo-mania-hurmasi-tuulipukukansan-voittiko-han-suomelle-latkan-mm-kultaa
Poista"Kivikova Englanti on toistaiseksi ainoa maa kisoissa joka on pitänyt Italian nollilla."
VastaaPoistaEnglanti on viimeeksi ollut kivikova 60-luvulla. Nykyään ovat korkeintaan keskitason joukkue Euroopassa. Tämä johtuu siitä, että Valioliigan pelaajat ovat pääosin ulkomaalaisia. Lisäksi juniorivalmennuksen taso Englannissa on jäänyt jälkeen huippumaista.
Englannissa on paras juniorivalmennuksen taso. Muualla ei ymmärretä kovan pelin päälle, sen mitä Englantilaiset osaavat parhaiten.
Poistamissähän hitossa ne lupaavat junnut sitten on..?:D
Poistajalkapallo on taitopeli, kova peli sopii rugbyyn.
"Englannissa on paras juniorivalmennuksen taso. Muualla ei ymmärretä kovan pelin päälle, sen mitä Englantilaiset osaavat parhaiten."
PoistaMissä ovat tulokset? Ei sieltä ainakaan teknisesti kovin kummoisia pelaajia tule jos Hendersonin tasoiset pelaajat pääsevät maajoukkueeseen.
henq: Millä perusteella jalkapallo on taitopeli?
Poista- Englannissa panostettiin enemmän fyysisyyteen. Ehkä siitä tulee myös termi kivikova.
Kun katsotaan esimerkiksi näitä EM-välieriin selvinneitä joukkueita, niin kyllä jalkapallo on taitopeli. Tämä asia olisi myös hyvä viimein tajuta Suomessa.
PoistaFyysisyyteen panostaminen näyttää tekevän pelaajista kömpelöitä ja teknisesti heikkoja.
Johtuu kisojen tuomarilinjasta pitkälti.
PoistaUskotko että tuomarilinja vaikuttaa paljon siihen millaiset pelaajat pärjäävät?
"Uskotko että tuomarilinja vaikuttaa paljon siihen millaiset pelaajat pärjäävät?"
PoistaKyllä. Silloin kun noudatetaan sääntökirjaa etu on taitavammalla joukkueella.
Ei välttämättä, koska säännöissä on tulkinnan varaa todella paljon.
Poistahttp://www.youtube.com/watch?v=76M-rPqN16c&feature=youtube_gdata_player
VastaaPoistaBarcassa osataan...Englannissa ei bahahah
Mitä tuosta? Pirlo veti löysän kudin keskelle.
PoistaTotti yritti samaa http://www.youtube.com/watch?v=LCMtLOb6Jjw