Tylsän jalkapallon puolestapuhuja Espanja tekee uuden aluevaltauksen. Kokoonpanossa Italiaa vastaan on maalivahti, neljä puolustajaa ja kuusi keskikenttäpelaajaa. Odotettavissa 90 minuuttia todella tylsää pallonsiirtelyä. Edes Espanjan ei olisi kuvitellut alentuvan tällaiseen.
Silva-Xavi-Fabregas-Iniesta
Xabi Alonso-Busquets
Alba-Ramos-Pique-Arbeloa
Casillas
Ketään ei myös yllätä FC Filmaajien määrä avauksessa. Onneksi viisi jää alle puoleen.
Joo ei espanjan peli ihan yllä chelsean sexy footballin rinnalle
VastaaPoistaJep, äärimmäisen tylsää peliä.
PoistaEspanja olisi voittanut jollei Torres olisi tunaroinut niin valtavasti.
PoistaNiin tai ellei Balotelli ja Di Natale olisi mokannut, Di Natale sentään onnistui kerran.
PoistaKyllä vituttaa Torresin puolesta, saa koko ajan paskaa niskaansa. Sitten pitäisi tulla vielä kesken pelin ratkomaan pelejä. Kaveri on kuitenkin tottunut aina olemaan avauksessa ja tekemään maaleja. Kyllä se Torres vielä osuu tässäkin turnauksessa sen luokan pelimies on kuitenkin kyseessä. Heti alkoi tulemaan paikkoja Torresin tullessa sisään. Jos hän on ensi pelissä avauksessa, niin kyllä se verkko heiluu.
PoistaItse olen osittain samaa mieltä. FC Filmaajien lopullinen upottaja ansaitsee parempaa.
PoistaMitä parempaa voi Torres toivoa? Ottelun kaksi parasta maalipaikka ja molemmista naurettavan huono viimeistely yritys.
PoistaHuonoa tuuria oli matkassa paljon.
PoistaFiksu taktinen veto Espanjalta. Catenaccio oli tiedossa, ja kevään perusteella oli tiedossa, että siihen on turha tuhlata paukkuja 90 minuuttia. Nyt vasta lopussa otettiin hyökkääjiä kokeilemaan, murtuuko lihamuuri. Ei murtunut mutta eipä Espanja väsyttänyt pelaajia turhaan. Yksi piste hallussa ja parempi kuin odotettavissa ollut nolla.
PoistaVielä tylsempi pelI nähtiin Englannilta Ranskaa vastaan...
Poista- Lähinnä Italian pelaajien asennevammaisuuden takia Espanja säästyi tappiolta.
Poista- Tylsä ja tylsä, oli siinä enemmän katsottavaa kuin Espanjan sivuttaissyöttelyssä.
Torres on niin paska että espanja pelaa mielummin ilman hyökkääjää
VastaaPoistaMuuten vaan jäi makaroonit voittamatta.
PoistaKyllä noi Torresin yritykset on umpinaurettavia, koko kahvila repes nauramaan täällä kun Torres yritti ohittaa Buffonia
Poistajäähän se voittamatta jos ei 2 läpiajoo kelpaa:D
Poista- Torres yritti samaa millä ratkaisi 4 vuotta sitten. Buffon taisi aavistaa sen.
Poista- Balotellillakin oli läpiajo.
niin oli ja tupeksi sen täysin, kuten torres.
PoistaEli Torres on paska, tuhri paikkoja, syötteli vastustajalle, juoksi kuin lehmä. Ja sitten, voi luoja, ton tasonen pelaaja yrittää chipata. Ei voi muuta sanoa kuin että tunsin syvää myötähäpeää...
Poistahenq: Balotellia ei kiinnostanut. Torresin läpiajossa maalivahti pelasi loistavasti.
PoistaHah: Torres on tehnyt chippaamalla aika monta maalia.
Balotelli jäätyi kuten Torres.
PoistaVäittäisin ettei kiinnostanut. Balotellin tapauksessa jopa odotettua.
PoistaTuossa olisi kannattanut pysyäkkin. Torres vain hukkasi pari loistopaikkaa ja otti vielä keltaisen kortinkin... Miksi tuollaisia floppeja edes otetaan mukaan?? Ja vielä toinen "kivikovan" Valioliigan "huippupelaaja" löntystelee avopaikassa niin ettei saa edes vetoa aikaan. Kaiken kruunaa RvP:n saamattomuus eilen. Ei sieltä Valioliigassa ole kummoisia pelaajia. Kukaan ei ole saanut edes maalia näissä kisoissa...
VastaaPoistaRaskaan Valioliigakauden jälkeen voivat olla paikat tukossa. Tehottomuus todistaa Valioliigan kovan tason.
Poistatehottomuus todistaa valioliigan paskan tason.
PoistaKyllä on paska kunto jos väsyy siitä kun pelaa jotain Swanseoita vastaan
Poista- Ei vaan kovan tason, ei riitä enää paukkuja EM-höntsiin.
Poista- Swanseassa on Xaviakin parempi syöttäjä.
Torres ei ainakaan edes pelannut paljoa, kun istui vaihtopenkillä suurimman osan kaudesta, ilmeisesti ei osannut filmata tarpeeksi hyvin niin mulkku Drogba pidettiin mielummin kentällä pellehyppimässä.
PoistaBalotelli taas on tuhlannut energiansa riehumiseen siviilissä ja uudenvuoden viettoon sisätiloissa ympäri vuoden raketteja ammuskellen.
RvP taas tehnyt todennäköisesti suurimman osan maaleista tap-ineistä mitkä ei MV:n logiikalla ainakaan Messillä lasketa mukaan. Tästäkin tilastoja kiitos!
Lähipäivinä nähdään Valjun lopullinen taso kun Englanti ottaa käkättimeen ketä vastaan ikinä pelaakaan.
Sitten tilastoja kisojen jälkeen minkä maan pelaajat dominoivat syöttö- ja maalitilastoja. Ja tietenkin korjauskertoimet a la Bööri sen mukaan miten monta pelaajaa kustakin liigasta mukana oli. Kuten miten lasketaankin niin lyön pääni vetoa ettei Englanti kolmen kärjessä keiku loppujen lopuksi.
Ai Xaviakin parempi syöttäjä? Muistaakseni sinusta Xavi on aivan paska eli se joku never heard pelaaja on samaa roskaa. Mikä sitten tekee Swanseasta hyvän. Valioliiga on täynnä tommosia amatöörijoukkueita, QPR, Swansea, Norwich, WBA, Wigan ja muuta roskaa. Toistan, kyllä täytyy olla paska kunto että väsyy tommosia vastaan pelaamisesta
PoistaAssassin: Drogba on tällä hetkellä maailman paras hyökkäävä pelaaja.
PoistaBalotellilla tosiaan on ollut parempaakin tekemistä.
RvP:n maalien tekotavasta ei ole tulossa tilastoa.
Kertoo Valioliigan tasosta se ettei Englannilla riitä paukkuja EM-kisoihin.
FF2:n ketju pistettiin lukkoon, valitettavasti. Böörin juttuja oli mukava lukea.
Hah: Koska kuulemma Xavi on loistava syöttäjä syöttöprosentin perusteella, Valioliigasta löytyy vielä parempi. Nuokin "amatöörijengit" yrittävät loppuun saakka toisin kuin Espanjan pellesarjan joukkueet.
Hah:D Drogba on ehkä siirtymässä Barcaan onnea sulle :D
PoistaSehän olisikin loistavaa :D
PoistaMinusta maailman parhaita pelaajia ovat ne, jotka eivät filmaa.
PoistaDrogba ei filmaa eli maailman paras.
PoistaKieltämättä olet keksinyt Valioliigalle vedenpitävän selityksen kaikkiin tilanteisiin:
Poista"Englantilaiset voittavat = Valioliiga on maailman paras liiga koska voittivat"
"Englantilaiset häviävät = Valioliiga on maailman paras liiga koska se on niin rankkaa ettei muissa turnauksissa jaksa pelata"
Aika läppä.
Drogba ei filmaa? Kylläpä nauroin tuolle. Drogba on jalkapallomaailman suurimpia filmaajia. Ei todellakaan edes vertailussa maailman parhaista
PoistaNuohan pitävät paikkaansa, ei tarvitse keksiä edes.
PoistaRuotsi hävisi = Kertoo Ruotsin liigan tasosta, kun paukut eivät riitä EM-kisoihin. Espania pelasi tasan - Kertoo Espanian Liigan tasosta, kun paukut eivät riitä EM-kisoihin. Espania voittaa Irlannin - kertoo Espanian liigan kovuudesta, kun voittaa Irlannin.
PoistaKatsotaan ensin tulokset ja viisastellaan sitten. Paha sanoa tässä vaiheessa onko Irlanti väsyttänyt itsensä ja kiinnostaako heitä.
PoistaTuo on juuri sitä sinun logikkaasi, et voi myöntää toisin.
Poistajatkan vielä: kiinnostaako heitä? Puhutkohan nyt ihan tosissaan? :D Tuo sinun juttusi on niin lapsen tasolla. Jos käyt kysymässä jokaiselta joukkueessa olevalta pelaajalta sekä valmennukselta ja he vastaavat yhdessä, ettei kiinnostanut, en naura sinulle jatkossa. Jos nyt Espania voittaa, johtuiko se Irlannin kiinnostumattomuudesta? Ei hyvää päivää.
Poista- Ei pelkästään minun logiikkaani.
Poista- En taida käydä, koska mielipide voi muuttua myös kesken ottelun.
niin ja Iniesta oli aika dominanssi. Pärjää myös muissa kuin höntsämatseissa.
VastaaPoistaIniesta keskittyi filmaamiseen, kuten aina. Nollatehot kertovat olennaisen.
PoistaPuolueettomasta näkökulmasta Iniesta oli kentän paras pelaaja Ikerin ohella.
PoistaTehot muuten 0+1 jos annetaan syöttöpisteitä kuten lätkässä.
Torres keskittyi filmaamiseen, kuten aina. Nollatehot kertovat olennaisen.
PoistaBalotelli keskittyi filmaamiseen, kuten aina. Nollatehot kertovat olennaisen.
Hollanti kokonaisuudessaan keskittyi filmaamiseen, kuten aina. Nollatehot kertovat olennaisen.
Portugali kokonaisuudessaan keskittyi filmaamiseen, kuten aina. Nollatehot kertovat olennaisen.
Rosický keskittyi filmaamiseen, kuten aina. Nollatehot kertovat olennaisen.
Argumentointia ja päättelykykyä a la MV. On tämä kivaa...
Tuo siis tarkoittaa, että valjun pelaajat vain filmaavat. Tämä todistaa lopullisesti kurapalloliigan heikon tason
PoistaOnneksi ei anneta. Iniesta oli selvästi kentän paras filmaaja, ei yllättänyt.
PoistaYleensä olen kyllä sanonut filmaamisen tuottavan maaleja.
PoistaEttä pieleen meni.
Mä en kyllä huomannut iniestalta YHTÄÄN filmiä en edes pientä!!
PoistaMuutenkin yllätti se että espanjan kaverit eivät valittaneet ja kaatuilleet keskivertoa enemmän oikeastaan vähemmän.
Varsinkin busquets on lopettanut naurettavuudet 90%:sti ja vielä naurettavampi jordi alba ei valittanut muistaakseni kertaakaan.Ja ei syy valituksen puutteeseen ei ollut se että tuli aina "oikea" tuomio.
Et sitten osannut katsella. Busquets päättikin pelata sikaa, filmauksia oli aika vähän.
PoistaNäytäppä yksikin pätkä iniestan filmistä italia pelissä niin.... no myönnän olleeni väärässä.
Poista(siis selkeä filmaus)
On se ihme kun silloin kun pepe,terry,ramos yms.yms. pelaa sikaa niin se on sun mielestä hienoa mutta jos sitä tekee barcan pelaaja (ei edes tehnyt) niin se on maailman suurin vääryys.
Eipä löydy pätkiä valitettavasti netin puolelta. Ensi kerralla laitan muistiin mistä tilanteesta oli kyse.
PoistaNo ota muistiin iniesta oli kuitenkin (vaikka olisi kerran filmannutkin) espanjan paras ikerin ohella ja myös yksi koko ensimmäisen kierroksen parhaista.
PoistaKovaa pelaamisen ja sikaa pelaamisen väliltä löytyy ero
Poista- Otetaan muistiin ensi kerralla.
Poista- Todellakin. Eikä kannata tällä kertaa tehdä kuten eräs teki aiemmin, eli sikailu ...
Englanti esittää: 8 jätkää seisoo boksin edessä.
VastaaPoistaEnglanti otti pisteen suursuosikilta.
PoistaValioliigapelaajat muuten tekivät molemmat maalit.
Aattele et joku hikinen ranska on suursuosikki "kivikovia" lädejä vastaan.
Poistaei jumalauta oliko ekat valioliigapelaajat jotka onnistu, muistaakseni hehkutit että niitä on kisoissa eniten..? Tais siellä aikasemmin joku Irlannin ukko liukastua ja ohjata pallon maaliin..?
PoistaNoh prosentuaalisesti ne on siis surkeita kuitenkin. Kuten todellisuudessakin, pl. ulkomailta tulleet starat.
Englanti otti pisteen suursuosikilta.
PoistaRanskaa pitivät suosikkina vain tyhmät ja lahjotut toimittajat ja enemmistöhän on aina väärässä??
Minun mielestäni ranska mikään suuri suosikki ollut.
Pelistä sen verran että kun kiva katsoa kun oma suosikki Gerrard voi vihdoin pelata omaa peliä kun ei lambard ole vieressä pilaamassa joka tilannetta.
- Moni Ranskan joukkueesta pelaa kivikovassa Valioliigassa.
Poista- Jep, Valioliigapelaajat tekivät 100% maaleista. Prosentuaalisesti aika korkeita, mm. Ruotsia vastaan 2 maalia tehnyt Shevtsenko ei pärjännyt Valioliigassa.
- Huomaatko kuinka mukavaa on käyttää muiden mielipiteitä välillä?
Lampard ja Gerrard eivät ole sopineet yhdessä maajoukkueeseen, totta. Kumman "vika" se on ollut, on toinen asia.
Lampard ja Gerrard eivät ole sopineet yhdessä maajoukkueeseen, totta. Kumman "vika" se on ollut, on toinen asia
VastaaPoistaOikeassa olet olin ehkä vähän turhan kriittinen lambardista(on/on ollut todella hyvä pelaaja ehdottomasti chelsean paras) mutta johtuu lähinnä siitä että stevie boy on oma suosikkini ja sattui pelaamaan nyt hyvän pelin varmasti lambardkin olisi hyvin pelannut.
Nimenomaan maajoukkueessa kaksikko ei todellakaan ole vakuuttanut pelatessaan samaan aikaan. Ehkä taktiikkakysymys.
PoistaMiksi et uutisoi Real Madridin voitosta Barcelonasta? o:
VastaaPoistaKorista? Real johtaa 2-1 otteluvoitoin (paras viidestä) ja haki kotiedun toisella yrittämällä Barcelonalta. Barcelonan ainoa voittokin oli vain yhden pinnan erolla (81-80) kotiparketilla, joten uskon Real-pelaajien nostavan ACB:n kannua huomenna illalla.
PoistaKoripallossa joo, mutta tämä blogi keskittyy nimenomaan FC Barcelonaan, ei muihin lajeihin mitä FC Barcelonan seura tekee.
PoistaSiellä voi kuule olla lahjottuja tuomareita ja kiinnostuksen puutetta sekä filmaavia keskikenttäpelaajia ja korinalusnappareita, jotka pyssyttävät heittopusseja vastaan 40p/o
PoistaKeskikenttäpelaajia koriksessa? Vähän yritystä edes.
PoistaKovat pelaajat tekee kovia joukkueita vastaan 40p per ottelu.
Väärä laji taas kyseessä, mutta että keskikenttäpelaajia?
PoistaNiinhän se on, että MV:n kirjoitukset perustuvat värilaseihin (on hienoa kun Pepe teloo Messiä, mutta maailman pahin vääryys, jos Barca pelaaja pelaa sikaa), onnettomiin mutuiluihin (yllä oleva valioliigavertailu anonyymiltä selittää tämän. Samoin ikuinen mantra "ei kiinnosta" on pahimman luokan mutuilua), trollailuun (onko Barcan vika, jos niiden ylivoimainen pelityyli saa vastustajat pelaamaan kuolettavaa 9 miestä pallon alla catenacciota? Ei Tikitaka tee pelistä tylsää, vaan umpiopuolustus. En edes oleta tämän pässin tätä tajuavan) ja suoranaisiin valheisiin (kaikki Messiä koskevat dopingkirjoitukset on todistettu valheiksi, luultavasti valelääkärin toimesta, mutta todistettu kuitenkin.
VastaaPoistaKaikki loogisuus ja tasapuolisuus, saatikka sitten tieteellisen tulkinnan kestävät loogiset perustelut jäävät lapsen tasolle.
Haha, toi on niin totta. Sanot mitä sanot niin aina se keksii jotain
Poista- Tikitaka tekee pelistä tylsän. Ei ketään kiinnosta jatkuva pallottelu omalla alueella.
PoistaMikä dopingkirjoitus on todistettu valheeksi? Anna edes yksi.
luit ihan itse ja kommentoit ihan itse lääkärin tekstejä. Joten etköhän tiedä.
PoistaJos 9 pelaajaa pallon alla(esimerkkinä mainittakoon, että koko ruplaryssän kansan selkänahasta revityillä rahoilla perustama leikkikenttä oli kahdessa rivissä kuudentoista rajalla) , niin eteenpäin ei pääse. Joten pakkohan sitä on taakepäin syöttää. Vain täysääliö luopuu pallosta helposti.
PoistaTikitakaa puolustetaan sulkupuolustuksella, joka tekee pelistä tylsää, jos sitä vastaan pelattaisiin normaalisti, kuten koetettiin viitisen vuotta, niin peli olisi avoimempaa ja todella viihdyttävää. Sääli vaan, että tikitakaa ei näin horjutettu.
Ei tikitaka-joukkueita voi syyttää siitä, että pelitapa on niin ylivertainen, että catenaccio on sen ainoa puolustusmetodi.
Koska aiemmat viestisi osoittavat mitättömät lahjasi yhdistää tietoja niin tässä lyhyesti:
Tikitaka johtaa sulkupuolustukseen.
Sulkupuolustus sulkee tien eteenpäin.
Vain kaltaisesi infantiili luopuu pallosta huvikseen, joten peliä joudutaan rakentamaan alempaa.
Tämä tekee pelistä joidenkin mukaan tylsää.
Onko syy siis tikitakassa vai sulkupuolustuksessa?
- En tiedä, koska niissä ei ollut valhetta.
Poista- Miten niin ei eteenpäin pääse? Pääsee jos osaa.
Tikitaka joukkuetta voi syyttää, koska vastustajan kannalta se on äärimmäisen tylsää. Antaa sitten hyökätä puolustusmuuria vastaan, kun ei kiinnosta muu kuin ajanpeluu.
Tikitakassa on vika, koska sumppupuolustus ei pakota rakentamaan peliä alempaa.
Pakottaahan, tukitaan reitit eteenpäin. Sehän on sen idea, kuten ruplaryssä esimerkissä huomataan.
PoistaKäytännössä aina kun olet kirjoittanut sanan doupattu ja liittänyt sen Messiin olet sortunut tietoiseen valheeseen. Tämä tuli mahdollisen valelääkärin toimesta todistettua.
Ai niinku että pitäisi tarjota suora reitti maalille?
PoistaDoupattu niin, koska Messi on käyttänyt dopingaineeksi luokiteltavaa ainetta. Riittää doupattu sanan määritelmään.
ähhää, kuten sinua on usien opastettu, niin lääkeaine muuttuu dopingiksi vasta rikoksen jälkeen. Sorruit taas valheeseen.
PoistaTiedätkö miten catenaccio toimii, noin niinkuin jalkapalloteoreettisesti? Et näköjään. Miten noin vähäisillä tiedoilla voi päteä? Helposti, kehäpäätelmillä.
Puhuinkin dopingaineesta.
PoistaTiedän sen perusperiaatteet, juuri muuta ei tarvita. Onneksi siitä on useita erilaisia versioita olemassa.
ei ole olemassa dopingaineita, vain lääkeaineita. Tämäkin sinulle on kyllä sanottu aiemmin. Oletko tyhmä vai vaan todella huonomuistinen?
PoistaPerusperiaate on pitää kenttä pienenä, johon vastataan levittämällä kenttää. Joten catenaccio edellyttää omissa syöttelyä. Jessus sä oot pässi.
Poista- No sepä hyvä asia, minua ei sitten voi syyttää kunnianloukkauksestakaan.
Poista- Kentän kokoa ei pysty pienentämään sääntöjen sallimissa rajoissa kovin paljoa.
Ja sitten koska et osaa vastata niin vedät vitsiksi. Jälleen huonoa väittelytaitoa. Ja jälleen otit päihisi kunnolla.
Poista"Perusperiaate on pitää kenttä pienenä, johon vastataan levittämällä kenttää." - FC Barcelonan kenttä on maksimikokoa (mitä säännöt sallivat).
PoistaEi ole maksimikokoa ja tiedät sen itsekin! mm. Realin kenttä on isompi ja lähes kaikilla muilla samankokoiset. Miksi valehtelit?
PoistaSanoin että maksimikokoa mitä säännöt sallivat. Mestarien liigan maksimikokoa se on.
PoistaNe joukkueet jotka eivät pelaa Mestarien liigaa, voivat tietysti laittaa pienemmän ja ehkä suuremmankin.
Kansainvälisissä aikuisten otteluissa kentän tulee olla 100–110 metriä pitkä ja 64–75 metriä leveä. Camp Nou: 105x68 Estadio Santiago Bernabeu: 107x72. Vertailuna mm. Wembley: 105x68. Tämä todistaa että valehtelit!
PoistaMitähän taas selität? Mestarien liigassa kentän pituuden pitää olla välillä 100-105 metriä ja leveyden välillä 64-68 metriä. Eli FC Barcelonan kenttä on Mestarien liigan maksimikokoa. Sori kun olen taas oikeassa.
PoistaWembleyllä ei muuten pelata Mestarien liigaa joka vuosi.
Wikipedia-tiedot voit tunkea roskiin.
Pienellä etsimisellä löytyi myös tämä: "A stadium must be category four to host games in the playoffs of the qualifying stage for the UEFA Champions League or any game in the main competition." (category four: 105x68) Sori kun olet taas väärässä...
PoistaTuon mukaan kenttien pitää olla tuon kokoisia. Eli FC Filmaajien kenttä on maksimikokoa mitä Mestarien liigassa voi olla.
PoistaOliko vielä muuta?
Mitä vittua? Jos kentän täytyy olla tuon kokoinen niin miten se voi olla maksimikokoa? Oletko oikeasti noin tyhmä?
PoistaAi niin, Venäjä pelasi eilein tasan puolan kanssa. Selkeästi ei kiinnostanut.
VastaaPoistaJa kivenkova Cech imuroi parhaansa mukaan ja yritti saada Kreikan vielä tasoihin. Harmi ettei Kreikkaakaan kiinnostanut enempää.
http://www.mtv3.fi/urheilu/futis/uutiset.shtml/2012/06/1565312/korruptio-vei-kahdeksan-jalkapallovaikuttajaa-vankilaan
Ja näin käy kun oikeasti järjestellään sopupelejä ja lahjotaan tuomareita. Tietääkseni Barcalta ei ole yhtään ihmistä vielä vankilassa. Joten lopeta se mustamaalaaminen tai löydä vedenpitäviä todisteita asiasta. Mitä tuskin tulet tekemään
Peter Chech päästi myös 4 maalia Venäjää vastaan = taso on todistettu. Johtopäätös ----> Venäjän liiga on parempi kuin Valioliiga.
PoistaPuolalla oli kakkoskassari maalissa, sen takia odottivat helppoa voittoa.
PoistaKiinassa noista asioista jopa kiinnostutaan.
- Peter Chech, siis kuka?
Ei todisteita. Piti olla helppo vastus. Ei kiinnostanut vain.
PoistaNiin. Tai Kiinassa oikeasti on ollut sopupeliä, toisin kuin Espanjan liigassa. Todisteita odotellaan edelleen. Valokopioita kirjeistä tai jotain? Muuten stfu ja keksi jotain uutta.
Hienosti ohitit takertumalla väärin kirjoitettuun nimeen. Muuta et keksi? No enpä parempaa odottanut sinulta.
Assassin: Tämä todisteiden haku on vakiojuttu, mitä jos esittäisit todisteita toiseen suuntaan? Onko sinulla todisteita Kiinan sopupeleistä?
PoistaPidetään joku taso oikeinkirjoituksessa.
Vastasit kysymykseen kysymyksellä, jälleen sorruit alkeelliseen virheeseen. U loose.
PoistaJa sitäpaitsi oikeusteoria toimii siten, että syyttäjällä on oltava todisteita syytösten takaa. Luovuta jo.
Poista- Miksi kysymykseen ei saisi vastata kysymyksellä? Koska sinä sanot niin.
Poista- Oikeusteoria ei kiinnosta tippaakaan tässä yhteydessä.
Lol, sä et siis oikeesti tiedä mitään väittelysäännöistä, akateemisesta diskurssista ja hyvistä tavoista. Nimenomaan tässä yhteydessä sinua pitäisi kiinnostaa. Olet syyttämässä ja nolla todisteilla..
PoistaMistä löytyvät väittelysäännöt?
PoistaNollatodisteilla on syytetty aika montakin kertaa onnistuneesti.
Ei muuten ole, ikinä. Aina on ollut saatavilla näyttöä. Ihme valhe jälleen.
PoistaHistoriantuntemuksesi on täysi nolla?
PoistaNo niin, sitten lähdet syyttelemään nolla näytöillä. Hienoa kehäpäättelyä jälleen..
PoistaSe nolla-sana ei liittynyt syyttämiseen vaan historian tietämykseen. Failed.
Poista" Peter Chech, siis kuka?"
PoistaKirjoittaja tarkoitti varmaan Petr Cechiä, maailman yliarvostetuinta maalivahtia jonka taso on tullut karulla tavalla esille tässä turnauksessa. Valioliigassa pärjää vielä (on keskikastia), mutta ei oikeasti kovissa maajoukkuepeleissä.
Maajoukkuepelit kovia? EM-kisat ovat lähes puhdasta höntsää ja lisäksi puolustus toimii huonommin kuin Valioliigapeleissä.
PoistaEt sitten antanut yhtään esimerkkiä historiasta ja nollanäytöillä syyttelystä.
PoistaVaikka Mainilan laukaukset?
PoistaItseasiassa nykyhistoriantutkimus osoittaa ne tapahtuneeksi. (kts Salmi: 2003) Ja jotta nöyryytys olisi suurenmoinen, niin oikeusteorian kanssa tällä ei ole tekemistä.
PoistaHuono esimerkki, huonolta ja sivistymättömältä argumentoijalta.
Miten yli 60 vuotta sitten tapahtunut asia voidaan selvittää noin luotettavasti? Kyllähän näitä löytyy jotka hakevat huomiota keksimällä menneisyydestä jotain yllättävää.
PoistaOikeusteorian kanssa ei tarvinnutkaan olla tekemisissä.
Jos se nyt siitä on kiinni, oikeuskäsittelyjä varsinkin tietyissä maissa on tehty nollanäytöillä. Erityisesti sodan aikana. En viitsi kiihottaa kansanryhmää kohtaan, joten jätän mainitsematta esimerkkejä.
On myös helppoa käyttää MV:n omia, todella kyseenalaisia, argumentteja häntä itseään vastaan:
VastaaPoista1. Espanja on hallinnut kansainvälisiä kenttiä neljän vuoden ajan. Suurin osa sen joukkueesta pelaa paikallista sarjaa. MV:n oloinen johtopäätös: La Liga on maailman paras sarja. Jos nyt Espanja sattuu epäonnistumaan, MV:n johtopäätös: jalat jäi liigaan La Liga on paras.
Kehäpäättely on lapsellista, joten se on MV:n tasoiselle infantiilille kirjoittajalle loogista. Samoin jos hän vastaa kysymyksiin kysymyksillä, olette automaattisesti voittaneet väittelyn.
Kyseessä saattaa olla myös sairaus, joten voitte myös kohdella MV:tä silkkihansikkain.
1. Espanja ei ole hallinnut, pari turnausta voittanut tuomaripelin avulla.
PoistaTuo todistaa korkeintaan että tuomarilinja on vedetty La Ligan mukaiseksi.
Taas mutuilua tuomaripelistä. Tämä on kuin rikkinäinen levy, joka toistaa samaa kohtaa. Todisteita or didn't happened.
PoistaTämä rupeaa olemaan niin kulunut fraasi, kun et parempaa keksi. Seinän kanssakin saisi henkevämmän keskustelun jalkapallosta...
Hauskasti, mutta ilmiselvästi, ohitit varsinaisen kritiikin kärjen: kehäpäättelysi. Infantiilista toimintaa jälleen kerran.
PoistaAssassin: Perustuu ihan siihen mitä tuomittiin ja mitä jäi tuomitsematta.
Poista- Infatiilista?
Ai niinkuin de jongin karatepotku, tai vanhan sukittajan tappotaklaus. 2008 kisoissa ei mitään epäselvää.. Infantiili tarkoittaa lapsellista, tai kehittymätöntä. Kysymyksesi todisti tietosi vähyydet, ja katsantosi kapeuden.
PoistaJälleen kerran viet huomiota pois pääpointista: kehäpäättelystä. Myös huomion kiinnittäminen pikkuasioihin on huonoa väittelyä. U loose again.
PoistaMikäs De Jongin karatepotkussa? Vahinko josta kortti.
PoistaNyt jonkun sivistyssanan tietämättömyys = vähäinen tieto?
- Niin mikä se pääpointti oli? I won again.
Kehäpäättely, älä yritä suistaa sivuraiteille keskustelua, kun et siihen kykene.
PoistaSori kun kehäpäättely ei ole tuttu termi. Minulla ei ole tarvetta päteä nippelitiedolla.
PoistaKehäpäätelmä ei tuttu termi. On tainnut jäädä yläaste kesken. Noh, tämä selittää paljon. Enpä taida käyttää idiotismiisi enempää aikaa. Olet nyt paljastunut totaalisen sivistymättömäksi, tyhmäksi ja valehtelijaksi. Kolme asiaa joita halveksun yli kaiken.
PoistaKehäpäätelmiin johtava päättelyketju ei muuten ole termi. ei näköjään voi todellakaan sinulta kauhalla vaatia..
Tätä odotinkin, aletaan pätemään nippelitiedolla ja sitten selitetään tyhmäksi kun ei tiedä. Tuttu homma.
PoistaMutta kehäpäätelmä on. Kannattaa pysyä siellä yläasteella pätemässä.
Kehäpäättely on toimintatapa. Ei termi, termillä viitataan asiantilaan tai laajempaan kokonaisuuteen, kuka pätee valheellisesti, jälleen.
PoistaLisätään muuten listaan kaksinaismoralismi, itse lopetat keskustelun kirjoitusvirheeseen. Eikö se ole nippelitietoa?
Mistä lähtien kehäpäätelmä on ollut nippelitietoa?? Etkö oikeasti ole käynyt yhtään kouluja?
Poista- Kiitän suuresti tästä informaatiopläjäyksestä.
Poista- Kehäpäätelmä on nippelitietoa kuten niin moni muukin asia. Nippelitiedolla on hauska päteä juuri tuohon tyyliin "etkö tosiaan tiedä mitä toi tarkottaa"?
Jos tuo on nippelitietoa niin miksi kaikki tuttuni tietävät mitä se tarkoittaa?
PoistaKyselin parilta tutultani eivätkä olleet varmoja.
PoistaNippelitietoa tuo on.
Tyhmät ja sivistymättömät viihtyvät toistensa seurassa.
PoistaMyös viisaat ja älykkäät.
PoistaKunpaankaan sinua, sivistymätöntä kehäpäättelijää ja saivartelusta elävää, narsistista ja kielitaidotonta tutkintoa vailla olevaa kaksinaismoralistia, ei voi pitää.
PoistaSen sijaan meitä, yhteensä 9 korkeakoulututkintoa, etiketin ymmärrys ja tulot hyvää loukkaa. Tasapuolisuus kunnossa (kukaan meistä ei kannata barcaa, yksi itkuinen Villareal-fani tosin kuuluu meihin), argumentaatio ja näkemys laajaa, voidaan pitää ainakin viisaina. Jopa todella viisaina. 2/3 kuuluu mensaan, joten myös älykkäinä. 2/3:sta väikkäri on joko tekeillä tai valmis, joten myös ajattelukykyisinä ja monipuolisina.
PoistaMe emme sorru mutuiluihin, emmekä mustamaalaamisiin, jos joudut hampaisiimme olet siihen itse syyllinen tyhmyydelläsi. Me emme voi sietää valheellista emmekä yksipuolista kirjoittamista, vaan hyökkäämme kimppuun oikeus ja totuus aseinamme. Tämä on meidän tarkoituksemme, ne ajat mitkä emme tee yleishyödyllistä tutkimusta olemme omistautuneet taistelemaan narsistisia röyhkimyksiä vastaan. Tyhmyys on anteeksiantamatonta, kaksinaismoralismi kuolettavaa ja mutuilu tuomittavaa.
Luckycharm: Perustelut puuttuvat kuten tavallista.
PoistaAi oikein korkeakoulututkintoja? Ooh. Mensa? Tuntemani Mensan jäsenet ovat loppujen lopuksi tyhmää porukkaa, koska pitävät itseään "älykkäinä".
Yrität olla vakuuttava kirjoittamalla vakuuttavan näköistä diibadaabaa?
Ja mitä kouluja MV on käynyt?
PoistaMitä hittoa sillä on väliä?
PoistaKunhan kysyn. Uskallatko vastata?
PoistaTodisteet on yksilöity täällä:
Poistahttp://antibfc.blogspot.fi/2012/06/litmanen-afellay-ihan-pihalla.html
- En vastaa tuollaisiin kysymyksiin, koska 1. ne eivät liity tämän blogin sisältöön ja 2. ei paljasta itsestäni liikoja.
PoistaLuckycharm: Voit linkittää suoraan kommenttiin.
Nytko MV on itkemässä yksikseen, kun ei kuulu vastausta? Luulisi kesälomalla olevan aikaa vastata. Tämän blogin tasoon nähden tuskin ainakaan työikäinen vielä on. Vai tajusiko itse minkälaista paskaa on tänne suoltanut pari vuotta?
VastaaPoistaIlkeitä olette, kun loukasitte hänen tunteitaan... Pilasitte taistelun Barcaa vastaan.
Valitettavasti tuleva sukupolvi vie hieman huomiota. Täytyyhän Messinvihaajan työlle saada jatkaja.
PoistaJa paskanmarjat ! :D
PoistaVäärin.
PoistaMitä sanot Ronaldon kahdesta läpiajosta ja viimeistelystä?
VastaaPoistaRonaldo luuli olevansa paitsiossa ja pelkäsi saavansa keltaisen kortin jos laittaa pallon liian hitaasti maaliin.
PoistaOk, mä luulin jo et syy olis joku tyhmä
PoistaOli kyllä Kristiina todella huono tänään. Ei oikein maajoukkue tunnu ykkösdiivaa sytyttävän.
Poista- Jos tuo kelpasi, niin hyvä.
Poista- Ei kiinnosta, niin.
Ronaldo luuli olevansa paitsiossa
VastaaPoistaJa itki siksi?
Juuri niin, koska ei ollutkaan paitsiossa ja siksi hukkasi paikan.
Poista