Seurajoukkueiden "MM-kisat", eli käytännössä yksi kova joukkue, yksi heikko joukkue ja loput heittopusseja, on turnaus joka kilpailulliselta kannalta on täyttä höntsää. FC Barcelona näytti miksi Euroopan taso on täysin ylivoimainen Etelä-Amerikan höntsäsarjoihin verrattuna. Asiantuntijoillehan tämä ei tule yllätyksenä. Kaksi kertaa Brasilian pääsarjan parhaaksi valittu Dario Conca ei kelvannut Eurooppaan, siirtyi sitten Kiinaan höntsäämään.
Se että Brasilian paras pelaaja ei mahdu Eurooppalaisiin joukkueisiin pelaamaan, kertoo tylysti Brasilian sarjan tason. Santos ei esityksen perusteella pärjäisi edes Espanjan toisella sarjatasolla. FC Barcelona voitti höntsävaihteella 4-0 ottelun joka ei kiinnostanut edes Livescore.com palvelua. Kertoo olennaisen.
Olen hieman pettynyt. Tässä merkinnässä ei ole sitä katkeransuloista absurdia otetta, johon blogin viihdearvo perustuu ja johon on totuttu. Lisäksi unohdetaan haukkua Messin maalit joillakin erikoisilla mutta aina yhtä hauskoilla kommervenkeilla. No, josko torstaina uudestaan, jos Messi pelaa.
VastaaPoistaLivescore ei vieläkään kerro ottelusta mitään. Katselin sieltä koska ottelu pelataan ja kun tietoa ei ollut, missasin lähes koko ottelun.
VastaaPoistaMaalitkin olivat samaa tasoa kuin eilisen Real Madrid ottelun Altintopin tekemä maali joka sai Real Madridin vaihtopenkin nauramaan. Mitä sellaisista kertomaan.
Valitettavasti myös torstain ottelu menee samaan höntsäkategoriaan. Menee kolmisen viikkoa että Barcelona saa edes jonkinlaisen vastustajan.
arvostat barcan kuitenkin aika kovaksi nipuksi, kun ei taho löytyä la ligasta kovia jengejä
VastaaPoistaSiis täh, mitä tälle janarille on tapahtunut?
VastaaPoistaI'm in shock...
Unohdit muuten mainita että helpot 4 miljoonaa euroa plus kulut sai Barca Japanista!
La Ligasta nimenomaan löytyy edes jonkinlaisia. FC Barcelonan seuraava vastustaja on joku alasarjajengi.
VastaaPoistaKuten sanottu, Livescore ei noteerannut ottelua joten jäi katsomatta. Paha antaa tarkempaa analyysiä. Blogissa panostetaan myös laatuun eikä pelkän maalikoosteen katsominen riittävän kovaa laatua anna.
Ei hätää, tässä kuussa tulee vielä yksi suurempi juttu. Vielä suunnittelun alla mistä aiheesta tarkalleen.
VastaaPoistaOvat näköjään "lisänneet myöhemmin" tuloksen sinne: http://livescore.com/soccer/intl/
VastaaPoistaTosin todennäköisempää on, että et vain nähnyt aiemmin. FIFA CWC kuuluu kategoriaan "International" eikä kotimaan liigoihin, joita etusivulla näkyy.
Seuraava aihe vois olla jotain tyyliin : "Barcan B ei pärjäisi Real Madridille". Voisi olla ihan hyvää luettavaa eikä tasokaan laskisi
VastaaPoista"Kuten sanottu, Livescore ei noteerannut ottelua joten jäi katsomatta"
VastaaPoistaAijaij...mites nyt tuollai pääsee ote lipsumaan ja rikot valaasi? Ei livescore oo se paikka mistä katsotaan milloin on Barcan seuraava peli.
Voisin tietysti alkaa huutelemaan tänne blogii aina pelipäivänä tai päivää ennen jos internetin lätäköistä on se niin vaikea löytää...?
Tässä vähän apua analyysiin: http://www.hdfootball.net/2011/12/cwc-final-santos-v-barcelona-720p-en.html
Tuolta löytyy (yleensä) kaikki Barcan pelit HDna, saat rikkeistäkin paremmin selvän ku laatu on kuitenkin sata kertaa parempi kuin se Guandong 128kbs striimi mitä komerossasi katselet.
Taitaa tosiaan olla International match, niitäkin kyllä näytetään etusivulla jos on vähänkin merkittävämpi ottelu. Höntsää myös Livescoren mielestä siis.
VastaaPoistaKatsoin sen muualtakin mutta aamusella en taas muistanut koska on. Kiitos linkistä, katselen jatkossa HD:na sieltä.
Suuremman jutun aihe on päätetty, panostan siihen ennemmin kuin tällaisiin pelleturnauksiin.
Hienoa nähdä, että Barca osoittaa olevansa maailman paras seura jälleen kerran neljännellä pokaalilla vuonna 2011. Olihan se kaikilla tiedossa mutta on mukava saada virallinen todiste tästäkin.
VastaaPoistaTurnauksen mittavaa arvoa voi määritellä esimerkiksi sillä että sisäänpääsynä on Mestareiden liigan voitto (eurooppalaisille seuroille). Todella, todella kova suoritus; on uskomatonta, miten hieno joukkue on kyseessä. Ehkä kaikkien aikojen paras.
Mites pääsyvaatimus muille joukkueille? Ei varmaan Mestarien liigan voitto?
VastaaPoistaOn. Pääsyvaatimus on juuri tuo.
VastaaPoistaVain isäntämaasta tulee maanmestari ja Etelä-Amerikasta Copa Libertadosin voittaja, joka on vastaava turnaus mutta ei ole nimeltään Mestarien liiga.
Turnauksen joukkueet:
UEFA Mestarien liigan voittaja
AFC Mestarien liigan voittaja
CAF Mestarien liigan voittaja
CONCACAF Mestarien liigan voittaja
OFC Mestarien liigan voittaja
Copa Libertadoresin voittaja (vastaava maanmestareiden mestaruusliiga)
Isäntämaan mestari
"neljännellä pokaalilla vuonna 2011"
VastaaPoistaViidennellä...
1. La Liga
2. Mestarien liiga
3. Espanjan supercup
4. UEFA supercup
5. Maailmanmestaruus
ja tuohon päälle kakkossija Espanjan cupista.
Ja Messihän teki noissa kaikissa kuudessa tänä vuonna maalin ja syötön.
Kiitos tiedosta, tiesin tuon jo ennestään. Noista kilpailuista Mestarien liiga on kaikkine UEFA:n säätämisineenkin kovempi kuin kaikki muut yhteensä.
VastaaPoistaJep, Barca on paras
VastaaPoistaJa kas kummaa, silti eteläamerikkalainen joukkue on vienyt tuon pystin jo kolmasti.
VastaaPoistaEtelä-amerikkalaiset vievät jos Eurooppalaisia ei kiinnosta.
VastaaPoistaEtelä-amerikkalaiset vievät jos Eurooppalaisia ei kiinnosta.
VastaaPoistaälä oikeesti aina jaksa tota ei kiinnosta juttua eiks sul oo mitään muuta?
Ja ilmeisesti myös toisin päin. Ja aina kaikissa otteluissa.
VastaaPoistaJep, siinä vaiheessa kun Barca häviää voimmekin vain todeta "heitä ei kiinnostanut" ja häviö on sillä kuitattu...
VastaaPoistaON SE VAAN NIIN PIRUN HELPPOA TÄMÄ JALKAPALLON ANALYSOINTI :D
Kiitokset komerointiaanille siitä!
Hyvä kun täällä aletaan ymmärtämään jalkapallon syvintä olemusta. Kiinnostus on lähes kaikki kaikessa jalkapallossa. Aina pelaajia ei vaan jaksa kiinnostaa.
VastaaPoistaKiinnostuksen puute tuntuu olevan Arsenalin ja Realin joka vuotinen ongelma kun menestystä ei tuu.
VastaaPoistaRealikin hankkii joka vuosi uuden joukkueen ja siltikään ei homma toimi.
Arsenal kärsii Valioliigan tuomarilinjasta. Real Madridin pelaajien asennevamman tietävät kaikki.
VastaaPoistaEli taas tulimme tähän että, tuomarissa vika kun joukkue häviää. Eikö tuo ole jo wengeriltä vähän liian vanha fraasi. Se tuomarilinja on sama kaikille ja britti futis on britti futista.
VastaaPoistaPeli on aina ollu muita liigoja fyysisempää ja jos pelaajat itkevät siitä niin ovat väärässä liigassa. Kuten myös valmentaja ja molempien pitäisi kyllä tietää mitä saa, kun tulee britti kentille.
Arsenal kärsii silti tuomarilinjasta, joka on muuten pehmentynyt huomattavasti takavuosista. Ei se että Wengerin pitäisi tietää jne muuta sitä seikkaa miksikään että Arsenal kärsii tuomarilinjasta.
VastaaPoista